keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

"Kaksi nelijalkaista unelmaa"


Devil päätti vähän poseerata.





















Tänään oli kiva päivä. Olipa laimea ilmaisu, vaikka joka sana totta olikin. Aamulla ensimmäisenä kävelin tallille koska auto oli edelleen hajalla. Se homma selvisikin heti aamupäivällä, sillä isäni tuli muutaman osan kanssa ja tadaa, edelleen volkkari jatkaa elämäänsä, vaikka olin jo varma että nyt se oli menoa. Aamu siis lähti aikaisesta kävelylenkistä huolimatta lähes täydellisesti käyntiin.

Oli ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä. Hevoset nauttivat ulkoilusta koko päivän, ja vasta iltapäivällä tulin tallille, ja otettiin Emmi apulaisena Devil ja Otto kuvattavaksi. Devil oli poseeraustuulella, mutta Otto laiskotteli. Sitä ei paljoa kiinnostanut kameraan poseerata. Otto olikin piristynyt reippaasti, kun Emmi kävi ajamassa sillä metsälenkin. Sieltä se pääsi suoraan suihkuun, ja koska keli oli lämmin, se pääsi takaisin ulos piehtaroimaan lämpimään hiekkaan.

Illalla keli muuttui yhtäkkiä myrskyisäksi. Lähes sääliksi käy Kaustisen festareiden väkeä, sillä ukkonen ja kaatosade olivat ihan omaa luokkaansa. Hevosetkin jäivät sisälle yöksi, vaikka suurin osa on saanut olla yölläkin ulkona. Illan aikana Devil sai myös kengät takaisin jalkaan, ja olisi tarkoitus käydä ajamassa treeni vielä ennen starttia. Toki starttia edeltävänä päivänä käydään vähän neitiä herättelemässä, sillä sen se vaatii.




























Erittäin edustava Devil

























Ottoko sitten edustavampi?


Vanhan herran mielestä ruoho oli kiinnostavampaa.

Normaali(ko).




































































"Katso elämässäsi eteenpäin. Vain sillä tavoin voit selvittää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan"

Näitä kuvia jakaessa liikutun, kun mietin miten unelmat on käyneet toteen.. Kaksi hevosta, jotka molemmat täytti unelmat.

Toisesta tuli elämäni ensimmäinen varsa, ensimmäinen ikioma kilpahevonen..

Ja toinen oli elämäni ensimmäinen oma hevonen, joka opetti kaiken, ja opettaa edelleen..

Olen onnellinen.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.