perjantai 31. tammikuuta 2020

Varikkoportilla: Iida Korhonen "Kun hevonen voi hyvin, minäkin voin hyvin"










"Varikkoportilla" on uusi juttusarja, jossa pääsemme tutustumaan hevosten parissa työskentelevien ihmisten tarinoihin. Juttusarja on Suomen rajat ylittävä ja haastatteluissa pääsemme vierailemaan Suomen lisäksi myös Ruotsiin, Ranskaan, Italiaan ja Amerikkaan. Tänään matkustamme Ruotsin Halmstadiin, Johan Untersteinerin tallissa työskentelevän Iida Korhosen elämään.








Iida Korhonen on Kuopiosta maailmalle ponnistanut nainen, jonka polku on vienyt monien mutkien kautta naapurimaahan Ruotsin Halmstadiin. Johan Untersteinerin tallissa työskentelevän Korhosen tavoitteena on, että jokainen hevonen jonka kanssa työskentelee, voisi muuttua paremmaksi ja paremmaksi. Arki kuluu kahdeksan oman passihevosen kanssa työskennellessä, joista suosikki on ehdottomasti 4-vuotias tamma Elle Titation (i.E L Titan).

”Huolehdin passihevosteni hyvinvoinnista päivittäin kotona sekä ravipaikoilla. Ajan suurimman osan treeniajoista. Hevostenhoitajan työtä olen tehnyt Untersteinerin tallissa vuoden 2018 lokakuusta asti ja tykkään työstäni”, Korhonen kertoo.

Ennen Ruotsiin muuttoaan Korhonen opiskeli peruskoulun jälkeen Kaustisen raviopistossa (nyk.Kpedu Kaustinen) hevostalouden perustutkintoa, josta valmistui ravihevosten hoitajaksi vuonna 2018.

”Päädyin ravihevosten pariin kavereiden kautta. He suosittelivat vuosia sitten katsomaan Kuopion raveja ja siellä innostus ravihevosiin kasvoi. 2014 syyskuussa ajoin poni-ajoluvan silloisella ponillani Zilvester v.Willem's Hof ja tykkäsin ajaa kilpaa. Tiedostin kuitenkin heti sen, että en voi ajaa poneilla pitkään. Ja koska ravit oli vieneet sydämeni, laitoin yhteishaussa ensimmäiseksi vaihtoehdoksi Kaustisen. Ennen koulua olin kesällä vielä kuukauden kesätöissä Hartikaisen Janin tallilla jossa sain paljon oppia ihan tavallisista perusasioista, kuten jalkojen hoidosta ja normaalista tallityöskentelystä” Iida muistelee.

Ajatus Ruotsiin lähtemisestä syntyi, kun koulu tarjosi mahdollisuutta harjoitteluun ulkomaille. Korhonen koki olevansa huono kielissä, jonka vuoksi ajatus Ruotsissa työskentelemisestä ei käynyt mielessä. Harjoittelu Johan Untersteinerin tallissa kuitenkin muutti Korhosen mielen.


”Ajatus Ruotsiin lähdöstä tuli, kun koulu tarjosi mahdollisuuden lähteä harjoitteluun ulkomaille. Olin kesällä 2017 6 viikkoa Petri Salmelalla ja keväällä 2018 Johan Untersteinerillä 7 viikkoa. Tykkäsin ruotsin systeemistä jo Salmela aikaan, täällä on moni asia paremmin kuin Suomessa, mutta en kuitenkaan ajatellut töihin tuloa juurikin kielen takia. Olen nimittäin surkea kielissä. Untersteiner-harjoittelun aikaan kuitenkin tuli ajatus, että mitä jos ja kun täältä tuli työtarjous niin vastasin kyllä.”








Elle Titation ©Jägersro travet


"Ja tavallaan se onnettomuus kovetti mua tietyllä tavalla, opetti siihen mitä hevosenhoitajan työssäkin tulee vastaan. "



Kotona Kuopiossa omia hevosia Korhosen perheellä on viisi. 7-vuotias ruuna Cankus Up And Go on kokonaan Iidan omistuksessa ja hän omistaa puolet shetlanninponista Strait's Poker. Tiivis yhteys koti-Kuopioon näkyy päivittäisenä yhteydenottona.

”Cankus Up And Go ostettiin kolme vuotta sitten Kaustiselta. Se on ollut pitkä projekti saada kuntoon, mutta on päässyt nyt tällä kaudella starttaamaan. Strait's Pokerin kanssa tavoitteena tällä kaudella on, että se pääsisi juoksemaan paljon suurkilpailuja pikkuveljeni Väinö-Kalle Korhosen kanssa. Elämäni pyörii siis hyvin paljon hevosten ympärillä ja illalla kyselen kotiväeltä omien hevosten kuulumisia ja koitan auttaa jos niiden kanssa on jotain ongelmaa.” Korhonen kertoo.


Heinäkuussa 2015 Korhosen elämässä tapahtui tragedia, joka laittoi nuoren tytön ajattelemaan elämää uudelleen. Perheen ensimmäinen hevonen, suomenhevostamma Vilttimiina sekä Iidan oma raviponi Zilverster v.Willem's Hof menehtyivät ukonilmassa salamaniskuun. Hurjassa nousukiidossa ollut Zilvester v.Willem's Hof oli ennen menehtymistään juossut viikon aikana kolme starttia ja niistä jokainen oli päättynyt voittoon. Suuret suunnitelmat kuitenkin saivat kamalan käänteen.

”Se onnettomuus tapahtui 19.7.2015. Oli ukkonen ja pallosalama oli iskenyt meidän taloon ja sen jälkeen hevosten pihattoon, josta oli kulkenut paimenpoikaa pitkin aidan sähkölankoihin ja lyönyt maahan. Kaksi kengässä olevaa hevosta kuoli. Suunnitelmissa oli tähdätä ponikuninkuusraveihin, mutta ne suunnitelmat murenivat sekunneissa. Onnettomuus teki minusta vähän sellaisen, etten uskaltanut haaveilla moneen vuoteen mistään, enkä oikein suunnitellut asioita etukäteen. Keskityin vain olemaan reipas. Ajattelin, että kyllä se kohta helpottaa. Mutta todellisuudessa, kun katson ponini ruusukkeita tänäkin päivänä ja levitän sen ensimmäisen voittoloimen sängyn päätyyn, tulee minulle aina kova ikävä.” Korhonen muistelee haikeana.

Tapahtuma jätti jälkensä, mutta Korhonen on päässyt suurimmasta surusta yli, ja oppinut ajattelemaan että vanhan loppu on uuden alku. Tapahtuma on vaikuttanut häneen myös hevosenhoitajana.

”Nykyään uskallan jo unelmoida ja asettaa hevosille tavoitteita. Hevostenhoitajana kaikki opit mitä sain näiltä hevosilta ovat tulleet vuosien mittaan mukaan. Mitä se on kun painitaan saman ongelman kanssa, miten asioita pitää lähteä purkamaan ja ratkaisemaan. Ja tavallaan se onnettomuus kovetti mua tietyllä tavalla, opetti siihen mitä hevosenhoitajan työssäkin tulee vastaan. Hevosten menetyksiä, joko ne lähtee treenistä tai kokonaan pois. Ja miten niistä tilanteista voi selvitä, vaikkei mikään passihevonen tule koskaan olemaan kuin nämä kaksi kultakimpaletta.” Korhonen toteaa.


”Hevosten parissa olemisessa parasta on yksinkertaisesti hevoset. Hevosista näkee työn jäljen, kun ne voivat hyvin, minäkin voin hyvin."


Tulevaisuuden suunnitelmissa Korhosella on elämässään voida hyvin, olla onnellinen ja opiskella lisää. Lisäksi pitkän tähtäimen haaveena on ravivalmentajan työ omassa tallissa.

”Haluaisin olla joskus ravivalmentaja jollain sopivalla hevosmäärällä. Joko niin että tekisin yksin tai sitten olisi mahdollisuus palkata hyvä työntekijä. Joskus olen pyöritellyt ajatuksia muistakin ammateista, mutta mikään ei ole kolahtanut samalla tavalla kuin nykyinen työ. Eli varmaaan tavoite on pysyä terveenä niin, että voi työskennellä hevosten kanssa mahdollisimman pitkään.” Korhonen selventää.

Työn motivaattoria ja syytä hevosalalla työskentelyyn ei tarvitse Korhoselta kauan metsästää.

”Hevosten parissa olemisessa parasta on yksinkertaisesti hevoset. Hevosista näkee työn jäljen, kun ne voivat hyvin, minäkin voin hyvin. Aamulla on parasta mennä talliin, kun omat silmäterät hörisevät ja vaativat ulospääsyä. Tässä lajissa saa tuntea koko tunneskaalan läpi vaikka kahdessa minuutissa. Sitä fiilistä kun kun sun hevonen voittaa tai on edes hyvä startissaan, ei voita mikään. Lajin kautta saa myös paljon ystäviä, oman perheen, joka vie mennessään. ”Korhonen kertoo.

Uudet kasvot ja henkilöt ovat tervetulleita raviurheilun pariin. Korhonen haluaakin kannustaa uusia ihmisiä tutustumaan lajiin.

”Kannattaa ehdottomasti koittaa raviurheilua, jos tykkää hevosista, vauhdista ja on valmis ottamaan haasteita ja voittamaan ne.” Korhonen kannustaa.






keskiviikko 1. tammikuuta 2020

2020: Kun ollaan hevosen koulussa, olemme aina oppilaita




Uusi vuosikymmen lähti taas käyntiin. Pysähdyin katsomaan taakseni ja mietin mitä kaikkea on tapahtunut. Hevosrintamalla on ollut aivan uskomattomia kokemuksia. Satoja eri hevosia. Satoja eri hevostuttavuuksia. Tuhansia, tuhansia ihmisiä. Olen kokenut olevani todella kiitollinen ja onnekas, kun olen päässyt toteuttamaan itseäni ja kokeilemaan uusia asioita. Olen saanut oppia paljon. 

Hevosalalla ja hevosten parissa saan kuitenkin myös todeta sen, että tämä tie on yhtä oppimista. Se ei johdu vain edes siitä, että maailma kehittyy ja tekniikka mullistuu. Se johtuu siitä, että jokainen hevonen on yksilö. Olen aina sanonut, että en kestäisi työskennellä liukuhihna-tallilla. En pidä siitä ajatuksesta, että jokaisen hevosen pitäisi onnistua ja menestyä vain sillä yhdellä ainoalla tavalla. Jos joku väittää, että kaikille hevosille käyvät samat jutut, on kyse sitten raviurheilusta tai ratsastamisesta, uskallan väittää sen olevan väärässä. Miksei hevoset ole yksilöitä siinä missä ihmisetkin?

Kun ollaan hevosen koulussa, olemme aina oppilaita.


Pidän uusien asioiden opiskelemisesta, varsinkin kun oppimisen kohde on hevonen. Kun hevonen on sinun opettajasi, joudut kohtaamaan kaikki mahdolliset keinot ongelmien ratkaisemiseen. Pieneltä tuntuvat asiat täytyy liittää kokonaisuuteen. Ongelmaa täytyy lähestyä niin monesta eri suunnasta. Se mikä toimii yhdellä, ei toimikaan toisella. Se miten yhden vamma parani näillä keinoilla helposti, vaatiikin toisella paljon enemmän töitä. Kun ollaan hevosen koulussa, olemme aina oppilaita. Se koulu on koko elämänmittainen. Siitä ei valmistu koskaan. Se tekee siitä uskomattoman mielenkiintoisen.

Palaan uudestaan siihen josta lähdin liikkeelle. Tämä vuosikymmen on sisältänyt satoja eri hevosia ja tuhansia eri ihmisiä. Olen niistä kiitollinen, koska ne ovat olleet opettavia. On ollut niitä hevosia, kuten omat hevoseni sekä hoitohevoset, jotka ovat sytyttäneet kipinää ja auttaneet alkuun. Sitten on niitä hevosia, joiden kautta on saanut alkaa syventyä siihen miten asioita voi tehdä eri tavoin. Ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että on hevosia, joiden kanssa pääsee menemään todella syvälle. Nyt ollaan siinä hetkessä, jossa katsotaan hevosta niin fyysisenä kuin henkisenä kokonaisuutena ja eri asioihin syventyen se kokonaisuus mielessä pitäen. Ollaan peruskysymysten äärellä, jonka voisi nimetä ihan tämän elämänkoulun nimeksi ja yhdeksi peruskysymykseksi.

Mikä on hevonen?
Mikä on kilpahevonen?































Kuvissa komeilevat mallit eräältä kuvauskeikalta kesältä. Kuvissa Jimmy Ray (ylhäällä) ja Plastic Bag.