keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Camilla Vihanto: Meillä oli Juiserin kanssa ihan erityinen side, jota ei koskaan tule olemaan minkään muun hevosen kanssa.

Kuva: Krista Toivanen

Camilla Vihanto (26) tuli hevoskansan tietoisuuteen sensaatiomaisen suomenhevosruuna Juiserin valmentajana. Satumainen tarina päättyi traagisesti syksyllä 2019, kun elämän hevonen menehtyi suolikiertymään juuri kun oli toipumassa jännevammastaan. Vihanto ja Juiseri olivat tunnettuja menestyksen lisäksi myös heidän välisestä ystävyydestään. Heidän tarinansa liikutti ravikansaa ja sai ihmisiä herkistymään voittajaesittelyssä. Mitä kuuluu Camillalle tänä päivänä?



Vihanto päätyi hevosten pariin sukulaistyttönsä kautta. Tällä hetkellä hän työskentelee HK:n tehtaalla kaksivuorotyössä ja treenailee harrastajavalmentajana omaa hevosta.
”Sukulaistyttö innostui hevosista ja hänen kautta hurahdin itsekin hevosiin. Ratsastusharrastuksen aloitin muistaakseni kahdeksanvuotiaana. Kävin säännöllisesti kerran viikossa ratsastamassa ja joskus 11-12 vuotiaana löysin kodin läheltä tallin jossa majaili suomenhevostamma Tytön Tähti. Lopetin tunneilla käymisen ja siirryin harrastamaan Tytön Tähden kanssa.” Vihanto taustoittaa.

Teininä Vihanto piti muutaman vuoden tauon hevosista. Mutta kun yhteishaun aika koitti, hän päätti hakea opiskelemaan Harjun oppimiskeskukseen. Koulusta valmistuttuaan, Vihanto työskenteli Pekka Korven ja Seppo Suurosen talleissa.

”Samoihin aikoihin palasin hoitamaan Tytön Tähteä ja tuo tamma opetti minulle mitä hankaliin ja itsepäisiin hevosiin tulee. Tamman omistaja Päivi antoi minun astuttaa Tytön Tähden ja vuonna 2011 syntyi Juiseri. ” Camilla kertoo.

Kuva: Riikka Pukki

Pitkät juuret

Juiserin ja Camillan tarinalla on pitkät juuret. Tytön Tähteä astuttaessa ori valinta oli selkeä.

”Halusin jotain ihan päinvastaista mitä tamma oli. Tamma oli todella raskas rakenteinen. Halusin kevyen orin, jotta varsasta ei tulisi hirveää työjuhtaa. Joihuri oli silmiä hivelevän kaunis ja periytti Juiserille kauneuttaan. Kovapäisyys tuli varmasti emältä.” Vihanto naurahtaa.

Hevosena Juiseri oli oman arvonsa tunteva ja rehellinen työmies. Camillan ja hevosen side oli erityinen. Jo nuorena hevosena Camilla huomasi, että kyseessä ei ole mikä tahansa hevonen.

”Mä vitsailin varsasta asti, että Juiserista tulee ravikuningas. No ei tullut ravikuningasta, kun menin ruunaamaan sen. Olimme harjoitusraveissa joskus Juiserin ollessa neljävuotias. Silloin Kortekallion Juha sanoi minulle, että ”tajuatko sinä tyttö miten hyvä hevonen sinulla on”. Enkä mä tajua sitä vieläkään. ” Vihanto kertoo.

Kun hevonen näytti ravikansalle kultaisen juoksupäänsä, ei se ollut Camillalle helpointa aikaa. Paineet ja odotukset kasvoivat aina vain korkeammalle ja hevoselta odotettiin jatkuvasti huippusuoritusta.

”Meidän arki oli loppujen lopuksi aika stressaavaa. Suuret paineet niskassa, niin omissa tavoitteissa kuin ulkopuolinenkin painostus. Mutta hetkeäkään en vaihtaisi. Elämäni rankinta, mutta silti parasta aikaa. Hoidin Juiserin valmentamisen työni ohella.” Camilla kertoo.



Kuva: Krista Toivanen

Hevosen suurin vastus oli hevonen itse.

Kohokohtia yhteisellä taipaleella oli monia. 21 voittoa juossut hevonen tarjosi omistajalleen uskomattomia elämyksiä. Silti suurimpia elämyksiä hevonen tarjosi raviratojen ulkopuolella.

”Hienoimpia hetkiä oli ehdottomasti Juiserin syntymä ja ne arjen perushetket. Se luottamus mikä meillä oli toisiamme kohtaan. Se tuli aina höristen tarhassa vastaan ja oli aina valmis tekemään töitä. Kilpa-uralta hienoja hetkiä on paljon, 21 voittoa. Kyllä on onnesta itketty monta kertaa, mutta tottakai se Maratonin voitto oli jotain uskomatonta. Ei jokaisen tytön hevonen ole Köppistä pessyt sen ihannematkalla.” Camilla kertoo.

Varsasta saakka Juiseri oli todella helppo hevonen. Ajolle opettaessa se ohjas-ajettiin vain kolme kertaa kaverin kanssa. Sitten se sai kärryt peräänsä. Ravaaminen ei silti ollut sille itsestäänselvyys ja hevosen askeleiden osuminen kohdalleen oli valtavan työn takana. Hevosen suurin vastus oli hevonen itse.

”Sillä oli sellainen oikeanlainen pilke silmäkulmassa. Vähän piti pelätä varjoja, kiviä ja ojia. Sellainen jekuttelija. Sellainen sen kuuluikin olla. Ravipaikalla sen kanssa pärjäsin aina yksin. Ravi taas oli aina hieman vaikeaa. Se tarvitsi voimaa kuin höyryjuna ja sitä sillä kyllä olikin, mutta ei koskaan niin paljon kuin kropan kantaminen olisi vaatinut. Laukat olivat herkässä ja epäonnistumisia tuli runsaasti menestyksen ohella. Se löi kainaloihinsa aika rajusti joten hokkikelillä kilpaileminen olikin haastavaa. Parhaimmillaan se oli napakalla kesäradalla ilman etukenkiä ja nastalliset kultakengät takana.” Camilla muistelee.



Kuva: Krista Toivanen


Meillä oli ihan erityinen side, jota ei koskaan tule
olemaan minkään muun hevosen kanssa


Viimeinen kausi jäi rikkonaiseksi jänteeseen tulleen kolhun takia. Hevonen oli kuntoutuksessa ja tarkoituksena oli mennä tarkistamaan, onko jänne jo tervehtynyt. Sitten tapahtui jotain, mikä järkytti Vihannon lisäksi koko ravikansaa.

”Olimme juuri menossa seuraavalla viikolla tarkistamaan, oliko jänne tervehtynyt, kun suolikiertymä iski. En siis koskaan saanut tietää, oliko kolhun aiheuttama pieni vaurio jänteessä hävinnyt vai ei. Jalka kuitenkin näytti hyvälle ja olimme päässeet ajamaan muutamat hyvät juoksulenkit ja hevonen oli täynnä elämän iloa. Meillä oli ihan erityinen side, jota ei koskaan tule olemaan minkään muun hevosen kanssa. Juiseri oli elämäni hevonen.” Camilla kertoo surullisena.

Camillan arki kuluu päivä kerrallaan työskennellessä ja oman hevosen parissa. Kotona kasvaa Siporilainen ori-varsa Sipsie, jonka emän emä on Juiserin takaa löytyvä Tytön Tähti.

”Perusarkea ja varsa kasvaa. Sipsie kääntyy nyt kaksivuotiaaksi ja ollaan perus ajo-opetukset suoritettu. Nyt on saanut lomailla ja kasvaa. Ennen laidunta ajellaan vielä muutamat muistuttelu lenkit. Sitten saakin olla kesän laitumessa ja minä ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen ilman hevosta. Mun motivaatio hevosiin on tällä hetkellä täysi nolla. Onneksi varsa on nuori, eikä haittaa, vaikka se saa syödä ja olla tällä hetkellä.” Vihanto kertoo.








perjantai 20. maaliskuuta 2020

Kun Suomen raviurheilu pysähtyi























Nyt se sitten on tapahtunut. Suomen raviurheilu pysähtyi kokonaan. Korona-virus jyllää ja lamaannuttaa koko yhteiskuntaa. Se vahingoittaa ihmisten terveyttä, se horjuttaa taloutta, se kaataa yrityksiä. Se tuntuu katsovan vastustajastaan maailmasta sen heikoimman kohdan iskemällä juuri siihen. Monien suunnitelmat kaatuivat arjen elämässä  ja monen suunnitelmat murskaantuivat raviurheilussa. Mutta onko niin, että raviurheilun parissa työskentelevät ihmiset ovat tottuneet siihen, että asiat ei mene aina suunnitelmien mukaan?

Rakas lukija, eletään mielenkiintoisia, vaikeita aikoja. Olet ehkä suunnitellut hevosesi kilpailukalenterin päivän tarkasti ja suunnitelmat musertuivat. Ehkä tähtäimessä oli suurkilpailu ja valmistelevat startit ainakin jäävät ajamatta, ehkä jopa koko kilpailu. Ehkä hevosesta koituvat kustannukset tuntuvat kuukauden ajalta todella suurilta, kun suunnitelmat kariutuivat. Ehkä hevosesi kilpailee viimeistä kauttaan ja korona-virus vie sinulta yli kuukauden mahdollisuudet onnistua. Ehkä ratsastuskoulusi tuntien henkilömäärän pienentäminen horjuttaa talouttasi ja tallin kulut eivät pienene vaikka lasket kulut ja kustannukset läpi viiteen kertaan?

Nyt on syytä muistaa se, että se naapuri on ihan samassa tilanteessa

Nyt meidät on pysäytetty pakollisen tilanteen edessä. Joku kokee hallituksen toimet kohtuuttomiksi. Joku kokee, että elämää rajoitetaan syyttä suotta. Mutta vaikka oma tilanteesi olisi hallinnassa, on syytä katsoa hieman oman kroppansa ulkopuolelle. Miksi emme suojelisi terveyttämme ja pyrkisi ehkäisemään sitä tilannetta, jonka voimme nähdä esimerkiksi Italiassa vallitsevan. Minkä takia me olisimme nyt se, joka ei ymmärrä tarttua tilanteen hallintaan, ennen kuin se menee niin vakavaksi, että emme enää kykene kuin jäämään toistaiseksi neljän seinän sisään? Se vasta raviurheilun taukoa pidentäisi.

Me olemme samassa veneessä. Vasta reilu pari vuotta eteläpohjalaasena likkana olen kyllä jo huomannut naapurikateuden. Aina pitää olla parempi kuin naapurilla. Nyt on syytä muistaa se, että se naapuri on ihan samassa tilanteessa. Korona-viruksen aiheuttamat toimet eivät kohdistu vain sinuun. Koko Suomen raviurheilu on pysähtynyt. Olemme kaikki siinä tilanteessa, että suunnitelmat ovat kariutuneet. Miksi emme yhdessä miettisi, miten tästä selvitään?

Raviurheilun kokonaisuutta ajatellen, itse näen tämän tilanteen eräänlaisena mahdollisuutena. Tavallisenakin päivänä raviratojen katsomot ammottavat tyhjyyttään.Kotona ollaan neljän seinän sisässä ihan ilman sitä karanteeniakin. Hevosia soitellaan raveihin, koska muuten ei tule lähdöt kasaan. Arvostellaan ne läpikotaisin, jotka edes vähän pärjäävät ja tungetaan nettien keskustelupalstat täyteen paskanjauhantaa hevosesta valmentajan kautta rehumerkkiin, sillä keskustelupalsta on enää ainut paikka, missä ihmiset kokoontuvat raviurheilun pariin. Se on raviurheilun tämän hetkinen todellisuus. Ja jokainen alan parissa työskentelevä sen tietää. Miten saada uudet ihmiset osallistumaan, jos edes se niin sanottu oma väki ei pärjää?

Nyt kärsitään tämä aika. Kun raviurheilu viimein saa jatkua, on muutoksen aika. Raviurheilun uusi mahdollisuus. Enää ei jäädä sinne neljän seinän sisälle ravipäivänä, vaan napataan perhe tai lauma ystäviä mukaan ja kohdataan ne ihmisinä todellisessa maailmassa. Tuetaan niitä yrittäjiä ja niitä henkilöitä, joista jokainen on omalla panoksellaan raviurheilulle tärkeä. Nautitaan urheilun huumasta, ostetaan se makkara kojusta ja mennään ihan oikealle peliluukulle paikan päällä. Saamme nauttia hyvin valmennettujen hevosten huikeista suorituksista tauolta paluun jälkeen ja nauttia siitä työstä, jonka mahdollisesti sinä, rakas lukija, olet tämän tauon aikana hevosesi eteen tehnyt.

Ei jäädä tuleen makaamaan. Nyt jos koskaan meillä on aika mennä sinne tallille ja tehdä se duuni niiden huippu-urheilijoiden eteen. Ja kun raviratojen portit aukeaa, sinä saat nauttia työsi hedelmistä, iloita onnistumisista.

Ja se tuntuu silloin paremmalta, kuin ikinä ennen. 





Mitä ajatuksia heräsi?

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Varikkoportilla: Vincennesin valloittajan hoitaja Tiina Turunen: "Se hetki ei unohdu koskaan"






"Varikkoportilla" on uusi juttusarja, jossa pääsemme tutustumaan hevosten parissa työskentelevien ihmisten tarinoihin. Juttusarja on Suomen rajat ylittävä ja haastatteluissa pääsemme vierailemaan Suomen lisäksi myös Ruotsiin, Ranskaan, Italiaan ja Amerikkaan. Tänään haastattelussa on Ossi Nurmosen valmennustallissa työskentelevä Tiina Turunen.


Muutama viikko takaperin Suomen raviurheilu pääsi maailman kartalle, kun Ossi Nurmosen valmentama H.V. Tuuri tykitti ylivoimaisesti voittoon molemmissa Pariisin kylmäverilähdöissä. Tie huipulle ei ole yksinkertainen ja se vaatii kovaa työtä ja toimivaa tiimiä. Tässä Varikkoportilla-sarjassa pääsemmekin kurkistamaan H.V. Tuurin elämän kulisseihin ja sen hoitajaan Tiina Turuseen.

Pohjois-Savosta Lapinlahdelta ponnistava Tiina Turunen (21) opiskelee sairaanhoitajaksi Kuopion ammattikorkeakoulussa monimuotokoulutuksessa ja työskentelee Ossi Nurmosen ravitallilla. Turunen asuu tällä hetkellä Kuopiossa ja monimuotokoulutus mahdollistaa myös työssäkäymisen. Hevoset ovat olleet osa Turusen arkea jo pienestä pitäen. Jos työn kautta hevosia ei olisi, hänellä olisi varmasti oma hevonen tai ainakin hevonen, jonka kanssa voisi yhdessä touhata.

"Hevoset ovat töiden puolesta mukana arjessani melkein päivittäin. Jos en olisi töissä tekemisissä hevosten kanssa, minulla olisi varmaankin oma hevonen tai joku heppakaveri jonka kanssa touhuta. Hevoset ovat minulle tärkeitä ja ilman en osaisi olla." Turunen kertoo.
Turusen tie hevosten pariin alkoi kahdeksan vuotiaana ratsastuskoulussa, jossa vierähtikin monta vuotta. Suurin käänne Turusen hevosharrastuksessa tapahtui peruskoulun jälkeen lukion alkaessa vuonna 2014. "Päädyin ratsastamaan tutun ravihevosella pienelle 10 hevosen ravitallille. Pian ratsastelin muillakin tallin hevosilla. Aloin käymään siellä enemmän ja enemmän, auttamassa hevosten ajamisessa ja tallihommissa. Aloin ottaa enemmän vastuuta hevosista tallin omistajan ollessa viikot muualla töissä. Lukion ajan ja vielä lukion jälkeenkin 1,5v olin siellä töissä. " Turunen kertoo. Sen jälkeen syksyllä 2015 Turunen ajoi c-ajoluvan Kuopiossa, jonka jälkeen hän alkoi valmentamaan muutamia hevosia. Hän myös ajoi kilpaa muutaman vuoden. Nurmosella hän aloitti työt syyskuussa 2018. "Ajoin myös kilpaa muutaman vuoden, mutta myöhemmin se jäi vähän vähemmälle, enkä ole nyt muutamaan vuoteen ajanut kilpaa. Kävin silloin myös kengityskurssin ja sen jälkeen olenkin kengitellyt hevosia töissä ihan säännöllisesti. " Turunen selventää.


















"Ihan täydellinen reissu - uskomaton hevonen" H.V. Tuuri on 10-vuotias ori, joka tietää oman arvonsa ja muistaa pitää siitä meteliä. Huikeat suoritukset Ranskan kylmäverilähdöissä tehnyt ori pääsi näyttämään sen myös kansainvälisesti. Kotona hevonen on puhelias, seurallinen ja hauska tyyppi. "Hevosista minulla on kaksi ihan ehdotonta lempparia, Stallone ja H.V. Tuuri. Stallone on 5-vuotias ruuna, joka sulatti mun sydämen jo heti silloin, kun aloitin työt Nurmosella. Se on varmaan kiltein hevonen, mitä olen ikinä tavannut. Luonne on ihan täysi kymppi, niin kotona kuin raveissakin. Stallone on sellainen hevonen, jonka kanssa tulee aina hyvälle tuulelle. H.V. Tuuri on 10-vuotias ori. Se pitää välillä melkoista meteliä olemassaolostaan. Tuuri on tosi hauska tyyppi, seurallinen ja puhelias." Turunen kertoo suojateistaan.
Yhteiskuljetus Ranskaan lähti 10.2. Lahdesta ja ensimmäisen yön Suomen osallistujat viettivät laivassa. Matka jatkui seuraavana päivänä Ruotsin puolella ja hevoset yöpyivät Malmössä hevoshotellissa. Keskiviikon aamuna ryhmä matkusti Tanskan läpi ja sen jälkeen lyhyt laivamatka Saksan puolelle ja sieltä Hollantiin hevoshotelliin. Torstaina aamupäivällä he viimein saapuivat Ranskaan, Grosboisin valmennuskeskukseen.

"Hevoset majoittuivat Grosboisin valmennuskeskuksessa. Meillä hoitajilla oli hotelli muutaman kilometrin päässä ja auto käytettävissä. Grosbois on kyllä uskomattoman hieno paikka, ja iso. Se on pinta-alaltaan yli 400 hehtaaria ja siellä on n. 1500 hevosta. Tuuri on hyvä matkustaja, se syö ja juo hyvin, eikä stressaa ollenkaan." Turunen kertoo.

Se hetki ei unohdu koskaan Sunnuntain lähtö sai koko Suomen ravikansan hurraamaan, sillä H.V. Tuuri voitti lähtönsä ylivoimaisesti. Pitkä matka ei oria eikä hänen hoitajaansa Tiinaa painanut.
"Sunnuntaina oli ensimmäinen startti. Se jännitti tosi paljon, tietysti sitä oli miettinyt etukäteen, että miten hienoa olisi voittaa. Mutta en olisi kyllä uskonut, että Tuuri on niin ylivoimainen. Olen katsonut lähdön jälkikäteen monta kertaa uudestaan, joka kerta tulee kylmät väreet ja se hetki mieleen, kun seisoi siellä katsomossa jännittämässä starttia omistajien ja valmentajan kanssa. Se hetki ei kyllä unohdu koskaan, kun suomalaiset riemuitsivat maalisuoralla ja lähdön jälkeen Vincennesissä soi Maamme-laulu. " Turunen riemuitsee. Mutta Pariisissa tapahtui se, mistä suurin osa hevosihmisistä vain haaveilee. H.V. Tuuri jatkoi voittojen tiellä myös seuraavassa startissaan. Se oli ylivoimainen molemmissa kylmäverilähdöissä. "Seuraava startti jännitti vielä enemmän, uuden kuskin takia, mutta Raffin oli kiinnittänyt jo ensimmäisessä startissa huomiota Tuurin juoksuun, ja tiesi hevosen kyvyt. Ensimmäinen voitto teki jo reissusta todella hienon, ja toinen täydellisen. Tuuri teki pitkän ja raskaan matkan jälkeen kaksi ihan uskomatonta juoksua, tuntuu niin mahtavalta, ettei sanat riitä. Sunnuntaina saavuttiin takaisin Maaningalle, eikä kyllä hevosesta huomaa, että on raskas reissu takana. Tällaisesta reissusta osasi vain haaveilla, mutta niin vain unelmat kävivät toteen. Ihan täydellinen reissu. Ja uskomaton hevonen!" Turunen iloitsee.

Tulevaisuuden suunnitelmia kysyessä Tiina Turunen tietää, että hevosista hän ei tule luopumaan. Haaveena on tulevaisuudessa hankkia oma hevonen.

"En ole ihan hirveästi suunnitellut, mutta kun valmistun koulusta, niin hankin varmaan oman hevosen. Tällä hetkellä kun on koulu ja työ, niin ei ole aikaa omalle. Haaveissa olisi joskus hankkia muutama hevonen ja ehkä johonkin omaan pieneen talliin, mutta saa nähdä. Tällä hetkellä ainakin uskon että joskus haluan pitää hevoset harrastuksena ja tehdä muita töitä, mutta siitä en vielä tiedä maltanko parin vuoden päästä sairaanhoitajaksi valmistuttua vielä luopua hevostöistä." Turunen avaa suunnitelmiaan.



Kuvat ylhäältä alas: - Juho Hämäläinen (voittajakuva, Vincennes) - Tiina Turunen - Sara Pulkkinen - Heli Taipale

maanantai 17. helmikuuta 2020

Juoniorikypärät 2020: Siiri Mäkisen sielu lepää hevosten seurassa





Siiri Mäkinen on 17-vuotias nuori Juupajoelta. Turvallisuus-alaa Tampereella opiskelevan Mäkisen arkiaamut käynnistyvät aamutallilla ja päättyvät iltatalliin. Tekemisen puutetta ei pääse syntymään ja siitä pitävät huolen omat kasvatit Werner Ors ja Wera Winner sekä tuore tieto mukaanpääsemisestä uuteen Juniorikypärät-ohjastajakilpailuun. Juniorikypärät-kilpailusarja alkaa 15.6 Turussa ja päättyy 7.11 Lahdessa. Osalähtöjä ajetaan kauden aikana kuusi ja sarja on tarkoitettu 18-25-vuotiaille juniorilisenssin haltijoille. Mutta kuinka Siiri yhdistää kaiken tämän?

”Vapaita aamuja ja iltoja on harvassa. Nuorena se on ihan asennekysymys, jaksaako herätä jokaisena aamuna viimeistään seitsemältä hoitamaan hevoset, nehän rajoittavat aika paljon elämää. Päiväni alkavat aamutallilla ja päättyy iltatalliin, siinä välissä koulu ja hevosten ajamiset. Kesällä tietenkin paljon raveja ja talvella treenataan.” Mäkinen kertoo arjestaan.

Esikoulu-iässä ratsastuksen aloittanut Mäkinen on ollut pienestä asti kiinnostunut hevosista. Raviurheilun pariin nuori nainen päätyi 11-vuotiaana ajettuaan hevosta ensimmäisen kerran. Silloin hän sai yhdessä siskonsa kanssa myös ensimmäisen hevosensa Show No Mercy.

”11-vuotiaana pääsin ensimmäisen kerran ajamaan hevosta ja silloin minut opetettiin valjastamaan. Ponit eivät ole koskaan oikein kiinnostaneet niin hyppäsin suoraan hevosen kärryille. Ehkä tähän ravipuoleen johti se, että kummitädillä ja -sedällä on ollut aina ravihevosia ja niiden kautta olen päässyt tutustumaan lajiin. Silloin sain myös siskoni kanssa ensimmäisen hevoseni. Silloin toteutui pienen tytön haave omasta hevosesta. Viime syksynä tehtiin vaikea päätös ja jouduttiin siitä luopumaan. Se jätti meille kolme varsaa.” Mäkinen kertoo taustastaan.

Esikuvana isä Timo Mäkinen, kummit Tiina ja Mika Kallio sekä monteratsastaja Eveliina Sarismala


Kun Siiri kiinnostui raviurheilusta, hänen isänsä Timo Mäkinen on ollut merkittävässä roolissa tukemassa nuorta harrastuksessaan olemalla siinä mukana. Nyt isä ja tytär ajavatkin jo hevosia yhdessä.

”Esikuvana mulla on mun oma isä. Ennen mun kiinnostuksen alkua se ei ole ollut niinkään mukana hevoshommissa. Mutta kun laji tuli osaksi elämään, isä oli heti mukana. Isä on mahdollistanut kulkemisen raveihin ja joka paikkaan hevosten kanssa. Se myös on iso osa tätä rahallista puolta. En voi kylliksi kiittää omaa isääni kaikesta siitä, että se kannustaa minua jatkamaan tätä lajia ja mahdollistaa tämän kaiken.” Tytär kiittää.

Esikuvia isän lisäksi Siiri on saanut myös kummeistaan Tiina ja Mika Kalliosta sekä huikeassa nousukiidossa olevasta monteratsastaja Eveliina Sarismalasta.
”Kummien kautta pääsin jo ihan pienenä katsomaan tätä lajia. Myös niiden mielenkiinto mun tekemisiä kohtaan on tosi kannustavaa. Esikuvani on myös Eveliina Sarismala. Ollaan tunnettu tosi vähän aikaa, mutta se on tuonut tosi paljon tukea tähän lajiin. On hienoa kun on joku nuorempi tämän lajin parista, jolla on melkein samat tavoitteet kuin minulla. Even kautta olen saanut paljon hyviä neuvoja ja se on auttanut asiassa kuin asiassa. ” Mäkinen kiittää.


Tavoitteet korkealla valmentajana sekä ohjastajana


Mäkisen tavoitteet raviurheilussa ovat korkealla niin ohjastajana kuin valmentajanakin. Tavoitteena on saada paljon kokemusta, tietoa ja taitoa.

”Minulla on tähtäin tosi korkealla. Valmentaminen ja kilvanajo on sitä mitä haluan tehdä ehkä tulevaisuudessa ihan työkseni. Alku tässä kilvanajossa on vaikeaa, koska iän ja kokemuksen perusteella on vaikea saada lähtöjä alle, varsinkin kun on tällainen nuori jota ei tunneta kenenkään muun kautta.” Mäkinen kertoo.

Raviurheilu kaikessa vaativuudessaan on vienyt Mäkisen mennessään. Kaiken yhdistäminen ja vuorokausien tuntien jakaminen on haasteellista, mutta sen arvoista. Hän on ylpeä siitä, että on jaksanut kantaa vastuun näin kauan aivan nuoresta saakka.

”Parasta tässä lajissa on, kun sun tekemän työn takia hevonen onnistuu. Sitä tunnetta ei voita mikään ja se auttaa jaksamaan huonojenkin hetkien yli. Kyllä mä sanon, ettei tätä tee kuin vaan ne jotka todella rakastaa tätä. Onhan tämä yksi raskaimmista lajeista. Usein minulta kysytään, että kuinka jaksan tehdä tätä ja mitä tässä hommassa näen. Kyllä mä olen ylpeä siitä että olen jaksanut näin nuorena kantaa vastuun. Mun sielu lepää hevosten seurassa.”

Tieto pääsemisestä Juniorikypärät-kilpailuun oli Siiri Mäkiselle yllätys. Tulevana kesänä hänet nähdään raviradoilla ympäri Suomen.


En ajatellut pääseväni sinne, kun en ole mikään tunnettu nimi. Mutta kun tieto tuli, olin hetken aikaa pää pilvissä, tämähän on mahtava tilaisuus. Innoissani olen koko jutusta, etenkin tulevasta opintoreissusta Ruotsiin.” Mäkinen kertoo innostuneena.



Siiri Mäkinen (kärryillä) ja Eveliina Sarismala (ratsain.)


Kuvat: Aura Muurimäki