torstai 23. helmikuuta 2017

"Me yritetään viel se kymmenes kerta, mä en oo luovuttanut, en edes verta"






















Elastista lainaten lähdetään viimein vuoden ensimmäiseen päivitykseen. Oton lopetuksen jälkeen blogi on ollut hiljainen, mutta se ei ole ainut syy. Hirveä työrupeama on viimein takana, ja nyt voi jo luoda ajatuksen kirjoittamiselle. Tietokoneeni on edelleen telakalla, mutta lainakoneella toistaiseksi mennään, ja uusi on jo kiikarissa. Sitten blogi saa taas toimia täysin aktiivisena.

Devilin edellisestä startista on jo yli kolme kuukautta. Jyväskylän startti kolme kuukautta sitten oli pettymys, sillä tammassa ei ollut fyysistä vikaa, mutta se vain päätti lopettaa kesken. Liian monta starttia huonolla juoksunkululla takasi sen, että nyt täytyy tehdä päätös kilpailutauosta. Pari viikkoa tamma sai levätä sen startin jälkeen, ja sitten aloitimme ankaran peruskuntokuurin. Se liikkui pitkää hiljaista hölkkää metsässä mäkiä kiipeillen 4-5 kertaa viikossa. Tätä jatkettiin reilun kuukauden verran.

Kun tamma alkoi jokaisen lenkin jälkeen olemaan edelleen tosi virtaisa, ja suoritti treenin hyvällä sykkeellä alusta loppuun, siirryimme ajamaan pitkiä 800m vetoja. Nämä vedot olivat tavallaan mäkivetoja, ensin vedetään mäen jyrkempi osuus hiljempaa ja sitten kun metsäsuora aukeaa, ajetaan vähän reippaampaa lievällä nousulla. Reilun kuukauden jatkui myös tätä treeniä.

Sitten luotiin katseita jo tuleviin sarjoihin, ja asetettiin tavoitteita. Nyt neiti on saanut teräviä 500m vetoja, ja sen korvien väliä on herätelty jo tulevia kilpailuja varten. Käytiin myös harjoitusraveissa 14.2. ja tamma tuntui hyvältä. Nyt on katse suunnattu 3.3. Jyväskylään, mutta mennään päivä kerrallaan. Paljon on tehty töitä, hevosta on hoidettu, ruokintaa hieman muutettu. Silti on matkassa vielä miljoona muuttujaa, mutta toivotaan että nyt pääsisimme viimein aloittelemaan taas. En tosin oikein tiedä näistä hokkikeleistä. Parhaimmillaan Devil on ollut kyllä ehdottomasti ilman kenkiä kesällä. No, jos latu ei maistu nyt, niin ei kiirehditä, ja odotetaan kesäkelejä! Mihis harrasteravurilla kiire olisi?







































Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.