Devilin tarina on kiehtova. Muistan kun tallin pihaan kaartoi rekka. Sieltä asteli ulos pesty ja kiillotettu upea varsa uusi tuliterä riimu päässään. Kasvattaja oli panostanut täysillä ja olin pakahtua ilosta. Tästä se lähtee. Suuri menestystarina, minä ja ensimmäinen oma ravihevoseni.
Ja paskat. Kaduin ostostani ensimmäiset kolme päivää. Varsa ei antanut aitauksesta kiinni mitenkään päin. Muistan kun lintsasin koulusta ja seisoin koko päivän vesisateessa. Tuo pirulainen tamma kävi välillä katsomassa mutta lähti aina karkuun. Neljäs päivä tuotti tulosta. Istuin ja itkin tarhassa, pidin ruohotuppoa kädessä. Devil tulikin varovasti luokse. Avasin salaa riimunnarun lukkoa ja huijasin hevosta lähemmäksi. Sain sen kiinni mutta tamma kiskoi minua hetken narun jatkeena. Vein sen talliin ja harjasin. Sille ei maistunut porkkana. Moni sanoi että älä vie takaisin isoon aitaukseen ja hetken mietin sitä itsekin. Tein silti toisin, vein Devilin takaisin samaan paikkaan. Muistan vieläkin sen hämmentyneen ilmeen portilla. Sitten se huuteli perään. Kun illalla hain sen sisään, se tuli vastaan. Siitä alkoi meidän ystävyys.
Devilin tullessa minulla ei ollut mitään käsitystä miten ravihevosta valmennetaan. Devilin treenaus oli lähes pelkkää ajelua tai sitten ajoin liian raskailla kärryillä ja liian lujaa. Kun tammalle tuli ikää, sillä alettiin myös ratsastamaan. Sen treeni nuorena jäi aivan liian epämääräiseksi mutta se pysyi silti jaloistaan aika terveenä.
Devilin tie on ollut aika kivinen. 3-vuotiaana se sai ähkyn johon se meinasi kuolla. Valvoin käytännössä viikon ja olin viltin kanssa tallissa tarkkailemassa sitä. Hevonen kuitenkin selvisi kuin ihmeen kaupalla. Olen edelleen kiitollinen eläinlääkäreille ja kymmenille hevosihmisille jotka tukivat ja auttoivat tuossa tilanteessa.
Kun aloin saamaan vähän juonesta kiinni, millä tavalla ravihevosta voi laittaa, sattui myös onnettomuus. Siskoni ja veljeni näki tapahtuman jossa Devil säikähti ja juoksi aidoista läpi, kaahotti tielle ja törmäsi rekkaan. Onneksi nopeudet olivat maltillisia eikä hevonen jäänyt alle. Sen vammojen kuntoutus kesti silti melkein 2-vuotta. Olin lyömässä hanskoja tiskiin sen raviuran suhteen.
Devilin ollessa kuusi, ihme tapahtui ja se tuli koelähtöön. Vuosi 2016 oli meidän vuosi. Se ei voittanut koskaan, mutta teki silloin kesällä kovia esityksiä. Devilin mieli oli haastava ja se piti narrata juoksemaan. Sen kiri kesti tasan 50-80 metriä, joten kuskilla oli täysi työ ajoittaa se oikeaan hetkeen. Tämä hetki tapahtui mm. 75-raveissa Kaustisella kun tamma jäi niukin naukin toiseksi. Se oli sen uran tähtihetki.
Näin jälkikäteen ajateltuna Devilillä ei hirveästi ole tekemistä raviurheilun kanssa. Se on toisaalta liian viisas: se haistaa maitohappojen saapumisen vaikka ne saapuisi naapuritalliin ja työmoraali loppuu siihen. Muistan yhden startin jossa se juoksi keulasta ja oli ottamassa uran avausvoittoa mutta kun kaverin turpa meni ohi, se pakkasi melkein itse silat pussiin. Varikolla kyllä jaksoi vinkuen loikkia.
Devil on näyttänyt minulle sekä raviurheilun että hevosurheilun hyvät ja huonot hetket. Sen kanssa on tehty virheitä paljon mutta myös jotain oikein. Devil on ollut aina arvonsa tunteva kova luonteinen nainen, mutta silti sen sisällä on erittäin herttainen ja huomiota kaipaava hevonen.
Tänä päivänä Devil asustaa Virroilla ja on edelleen minun hevonen. Se on kasvattajallaan leasing-sopimuksella. Sen eläkepäivät ovat ovella ja ken tietää mitä se tammalla tarkoittaa. Siinä olisikin jollekin loppuelämän ylläpitoon harrastepolle mikäli se ei saa siemeniä sisään ja ala suunnittelemaan mammalomaa.
Kiitos rakas Devil, siitä mitä olet opettanut ja antanut. Ja annat edelleen.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.