Kun Suomen raviurheilu pysähtyi

Nyt se sitten on tapahtunut. Suomen raviurheilu pysähtyi kokonaan. Korona-virus jyllää ja lamaannuttaa koko yhteiskuntaa. Se vahingoittaa ihmisten terveyttä, se horjuttaa taloutta, se kaataa yrityksiä. Se tuntuu katsovan vastustajastaan maailmasta sen heikoimman kohdan iskemällä juuri siihen. Monien suunnitelmat kaatuivat arjen elämässä  ja monen suunnitelmat murskaantuivat raviurheilussa. Mutta onko niin, että raviurheilun parissa työskentelevät ihmiset ovat tottuneet siihen, että asiat ei mene aina suunnitelmien mukaan?

Rakas lukija, eletään mielenkiintoisia, vaikeita aikoja. Olet ehkä suunnitellut hevosesi kilpailukalenterin päivän tarkasti ja suunnitelmat musertuivat. Ehkä tähtäimessä oli suurkilpailu ja valmistelevat startit ainakin jäävät ajamatta, ehkä jopa koko kilpailu. Ehkä hevosesta koituvat kustannukset tuntuvat kuukauden ajalta todella suurilta, kun suunnitelmat kariutuivat. Ehkä hevosesi kilpailee viimeistä kauttaan ja korona-virus vie sinulta yli kuukauden mahdollisuudet onnistua. Ehkä ratsastuskoulusi tuntien henkilömäärän pienentäminen horjuttaa talouttasi ja tallin kulut eivät pienene vaikka lasket kulut ja kustannukset läpi viiteen kertaan?

Nyt on syytä muistaa se, että se naapuri on ihan samassa tilanteessa

Nyt meidät on pysäytetty pakollisen tilanteen edessä. Joku kokee hallituksen toimet kohtuuttomiksi. Joku kokee, että elämää rajoitetaan syyttä suotta. Mutta vaikka oma tilanteesi olisi hallinnassa, on syytä katsoa hieman oman kroppansa ulkopuolelle. Miksi emme suojelisi terveyttämme ja pyrkisi ehkäisemään sitä tilannetta, jonka voimme nähdä esimerkiksi Italiassa vallitsevan. Minkä takia me olisimme nyt se, joka ei ymmärrä tarttua tilanteen hallintaan, ennen kuin se menee niin vakavaksi, että emme enää kykene kuin jäämään toistaiseksi neljän seinän sisään? Se vasta raviurheilun taukoa pidentäisi.

Me olemme samassa veneessä. Vasta reilu pari vuotta eteläpohjalaasena likkana olen kyllä jo huomannut naapurikateuden. Aina pitää olla parempi kuin naapurilla. Nyt on syytä muistaa se, että se naapuri on ihan samassa tilanteessa. Korona-viruksen aiheuttamat toimet eivät kohdistu vain sinuun. Koko Suomen raviurheilu on pysähtynyt. Olemme kaikki siinä tilanteessa, että suunnitelmat ovat kariutuneet. Miksi emme yhdessä miettisi, miten tästä selvitään?

Raviurheilun kokonaisuutta ajatellen, itse näen tämän tilanteen eräänlaisena mahdollisuutena. Tavallisenakin päivänä raviratojen katsomot ammottavat tyhjyyttään.Kotona ollaan neljän seinän sisässä ihan ilman sitä karanteeniakin. Hevosia soitellaan raveihin, koska muuten ei tule lähdöt kasaan. Arvostellaan ne läpikotaisin, jotka edes vähän pärjäävät ja tungetaan nettien keskustelupalstat täyteen paskanjauhantaa hevosesta valmentajan kautta rehumerkkiin, sillä keskustelupalsta on enää ainut paikka, missä ihmiset kokoontuvat raviurheilun pariin. Se on raviurheilun tämän hetkinen todellisuus. Ja jokainen alan parissa työskentelevä sen tietää. Miten saada uudet ihmiset osallistumaan, jos edes se niin sanottu oma väki ei pärjää?

Nyt kärsitään tämä aika. Kun raviurheilu viimein saa jatkua, on muutoksen aika. Raviurheilun uusi mahdollisuus. Enää ei jäädä sinne neljän seinän sisälle ravipäivänä, vaan napataan perhe tai lauma ystäviä mukaan ja kohdataan ne ihmisinä todellisessa maailmassa. Tuetaan niitä yrittäjiä ja niitä henkilöitä, joista jokainen on omalla panoksellaan raviurheilulle tärkeä. Nautitaan urheilun huumasta, ostetaan se makkara kojusta ja mennään ihan oikealle peliluukulle paikan päällä. Saamme nauttia hyvin valmennettujen hevosten huikeista suorituksista tauolta paluun jälkeen ja nauttia siitä työstä, jonka mahdollisesti sinä, rakas lukija, olet tämän tauon aikana hevosesi eteen tehnyt.

Ei jäädä tuleen makaamaan. Nyt jos koskaan meillä on aika mennä sinne tallille ja tehdä se duuni niiden huippu-urheilijoiden eteen. Ja kun raviratojen portit aukeaa, sinä saat nauttia työsi hedelmistä, iloita onnistumisista.

Ja se tuntuu silloin paremmalta, kuin ikinä ennen. 





Mitä ajatuksia heräsi?

Varikkoportilla: Vincennesin valloittajan hoitaja Tiina Turunen: "Se hetki ei unohdu koskaan"

"Varikkoportilla" on uusi juttusarja, jossa pääsemme tutustumaan hevosten parissa työskentelevien ihmisten tarinoihin. Juttusarja on Suomen rajat ylittävä ja haastatteluissa pääsemme vierailemaan Suomen lisäksi myös Ruotsiin, Ranskaan, Italiaan ja Amerikkaan. Tänään haastattelussa on Ossi Nurmosen valmennustallissa työskentelevä Tiina Turunen.

Muutama viikko takaperin Suomen raviurheilu pääsi maailman kartalle, kun Ossi Nurmosen valmentama H.V. Tuuri tykitti ylivoimaisesti voittoon molemmissa Pariisin kylmäverilähdöissä. Tie huipulle ei ole yksinkertainen ja se vaatii kovaa työtä ja toimivaa tiimiä. Tässä Varikkoportilla-sarjassa pääsemmekin kurkistamaan H.V. Tuurin elämän kulisseihin ja sen hoitajaan Tiina Turuseen.

Pohjois-Savosta Lapinlahdelta ponnistava Tiina Turunen (21) opiskelee sairaanhoitajaksi Kuopion ammattikorkeakoulussa monimuotokoulutuksessa ja työskentelee Ossi Nurmosen ravitallilla. Turunen asuu tällä hetkellä Kuopiossa ja monimuotokoulutus mahdollistaa myös työssäkäymisen. Hevoset ovat olleet osa Turusen arkea jo pienestä pitäen. Jos työn kautta hevosia ei olisi, hänellä olisi varmasti oma hevonen tai ainakin hevonen, jonka kanssa voisi yhdessä touhata.

"Hevoset ovat töiden puolesta mukana arjessani melkein päivittäin. Jos en olisi töissä tekemisissä hevosten kanssa, minulla olisi varmaankin oma hevonen tai joku heppakaveri jonka kanssa touhuta. Hevoset ovat minulle tärkeitä ja ilman en osaisi olla." Turunen kertoo.
Turusen tie hevosten pariin alkoi kahdeksan vuotiaana ratsastuskoulussa, jossa vierähtikin monta vuotta. Suurin käänne Turusen hevosharrastuksessa tapahtui peruskoulun jälkeen lukion alkaessa vuonna 2014. "Päädyin ratsastamaan tutun ravihevosella pienelle 10 hevosen ravitallille. Pian ratsastelin muillakin tallin hevosilla. Aloin käymään siellä enemmän ja enemmän, auttamassa hevosten ajamisessa ja tallihommissa. Aloin ottaa enemmän vastuuta hevosista tallin omistajan ollessa viikot muualla töissä. Lukion ajan ja vielä lukion jälkeenkin 1,5v olin siellä töissä. " Turunen kertoo. Sen jälkeen syksyllä 2015 Turunen ajoi c-ajoluvan Kuopiossa, jonka jälkeen hän alkoi valmentamaan muutamia hevosia. Hän myös ajoi kilpaa muutaman vuoden. Nurmosella hän aloitti työt syyskuussa 2018. "Ajoin myös kilpaa muutaman vuoden, mutta myöhemmin se jäi vähän vähemmälle, enkä ole nyt muutamaan vuoteen ajanut kilpaa. Kävin silloin myös kengityskurssin ja sen jälkeen olenkin kengitellyt hevosia töissä ihan säännöllisesti. " Turunen selventää.

"Ihan täydellinen reissu - uskomaton hevonen" H.V. Tuuri on 10-vuotias ori, joka tietää oman arvonsa ja muistaa pitää siitä meteliä. Huikeat suoritukset Ranskan kylmäverilähdöissä tehnyt ori pääsi näyttämään sen myös kansainvälisesti. Kotona hevonen on puhelias, seurallinen ja hauska tyyppi. "Hevosista minulla on kaksi ihan ehdotonta lempparia, Stallone ja H.V. Tuuri. Stallone on 5-vuotias ruuna, joka sulatti mun sydämen jo heti silloin, kun aloitin työt Nurmosella. Se on varmaan kiltein hevonen, mitä olen ikinä tavannut. Luonne on ihan täysi kymppi, niin kotona kuin raveissakin. Stallone on sellainen hevonen, jonka kanssa tulee aina hyvälle tuulelle. H.V. Tuuri on 10-vuotias ori. Se pitää välillä melkoista meteliä olemassaolostaan. Tuuri on tosi hauska tyyppi, seurallinen ja puhelias." Turunen kertoo suojateistaan.
Yhteiskuljetus Ranskaan lähti 10.2. Lahdesta ja ensimmäisen yön Suomen osallistujat viettivät laivassa. Matka jatkui seuraavana päivänä Ruotsin puolella ja hevoset yöpyivät Malmössä hevoshotellissa. Keskiviikon aamuna ryhmä matkusti Tanskan läpi ja sen jälkeen lyhyt laivamatka Saksan puolelle ja sieltä Hollantiin hevoshotelliin. Torstaina aamupäivällä he viimein saapuivat Ranskaan, Grosboisin valmennuskeskukseen.

"Hevoset majoittuivat Grosboisin valmennuskeskuksessa. Meillä hoitajilla oli hotelli muutaman kilometrin päässä ja auto käytettävissä. Grosbois on kyllä uskomattoman hieno paikka, ja iso. Se on pinta-alaltaan yli 400 hehtaaria ja siellä on n. 1500 hevosta. Tuuri on hyvä matkustaja, se syö ja juo hyvin, eikä stressaa ollenkaan." Turunen kertoo.

Se hetki ei unohdu koskaan Sunnuntain lähtö sai koko Suomen ravikansan hurraamaan, sillä H.V. Tuuri voitti lähtönsä ylivoimaisesti. Pitkä matka ei oria eikä hänen hoitajaansa Tiinaa painanut.
"Sunnuntaina oli ensimmäinen startti. Se jännitti tosi paljon, tietysti sitä oli miettinyt etukäteen, että miten hienoa olisi voittaa. Mutta en olisi kyllä uskonut, että Tuuri on niin ylivoimainen. Olen katsonut lähdön jälkikäteen monta kertaa uudestaan, joka kerta tulee kylmät väreet ja se hetki mieleen, kun seisoi siellä katsomossa jännittämässä starttia omistajien ja valmentajan kanssa. Se hetki ei kyllä unohdu koskaan, kun suomalaiset riemuitsivat maalisuoralla ja lähdön jälkeen Vincennesissä soi Maamme-laulu. " Turunen riemuitsee. Mutta Pariisissa tapahtui se, mistä suurin osa hevosihmisistä vain haaveilee. H.V. Tuuri jatkoi voittojen tiellä myös seuraavassa startissaan. Se oli ylivoimainen molemmissa kylmäverilähdöissä. "Seuraava startti jännitti vielä enemmän, uuden kuskin takia, mutta Raffin oli kiinnittänyt jo ensimmäisessä startissa huomiota Tuurin juoksuun, ja tiesi hevosen kyvyt. Ensimmäinen voitto teki jo reissusta todella hienon, ja toinen täydellisen. Tuuri teki pitkän ja raskaan matkan jälkeen kaksi ihan uskomatonta juoksua, tuntuu niin mahtavalta, ettei sanat riitä. Sunnuntaina saavuttiin takaisin Maaningalle, eikä kyllä hevosesta huomaa, että on raskas reissu takana. Tällaisesta reissusta osasi vain haaveilla, mutta niin vain unelmat kävivät toteen. Ihan täydellinen reissu. Ja uskomaton hevonen!" Turunen iloitsee.

Tulevaisuuden suunnitelmia kysyessä Tiina Turunen tietää, että hevosista hän ei tule luopumaan. Haaveena on tulevaisuudessa hankkia oma hevonen.

"En ole ihan hirveästi suunnitellut, mutta kun valmistun koulusta, niin hankin varmaan oman hevosen. Tällä hetkellä kun on koulu ja työ, niin ei ole aikaa omalle. Haaveissa olisi joskus hankkia muutama hevonen ja ehkä johonkin omaan pieneen talliin, mutta saa nähdä. Tällä hetkellä ainakin uskon että joskus haluan pitää hevoset harrastuksena ja tehdä muita töitä, mutta siitä en vielä tiedä maltanko parin vuoden päästä sairaanhoitajaksi valmistuttua vielä luopua hevostöistä." Turunen avaa suunnitelmiaan.

Kuvat ylhäältä alas: - Juho Hämäläinen (voittajakuva, Vincennes) - Tiina Turunen - Sara Pulkkinen - Heli Taipale

Juoniorikypärät 2020: Siiri Mäkisen sielu lepää hevosten seurassa

Siiri Mäkinen on 17-vuotias nuori Juupajoelta. Turvallisuus-alaa Tampereella opiskelevan Mäkisen arkiaamut käynnistyvät aamutallilla ja päättyvät iltatalliin. Tekemisen puutetta ei pääse syntymään ja siitä pitävät huolen omat kasvatit Werner Ors ja Wera Winner sekä tuore tieto mukaanpääsemisestä uuteen Juniorikypärät-ohjastajakilpailuun. Juniorikypärät-kilpailusarja alkaa 15.6 Turussa ja päättyy 7.11 Lahdessa. Osalähtöjä ajetaan kauden aikana kuusi ja sarja on tarkoitettu 18-25-vuotiaille juniorilisenssin haltijoille. Mutta kuinka Siiri yhdistää kaiken tämän?

”Vapaita aamuja ja iltoja on harvassa. Nuorena se on ihan asennekysymys, jaksaako herätä jokaisena aamuna viimeistään seitsemältä hoitamaan hevoset, nehän rajoittavat aika paljon elämää. Päiväni alkavat aamutallilla ja päättyy iltatalliin, siinä välissä koulu ja hevosten ajamiset. Kesällä tietenkin paljon raveja ja talvella treenataan.” Mäkinen kertoo arjestaan.

Esikoulu-iässä ratsastuksen aloittanut Mäkinen on ollut pienestä asti kiinnostunut hevosista. Raviurheilun pariin nuori nainen päätyi 11-vuotiaana ajettuaan hevosta ensimmäisen kerran. Silloin hän sai yhdessä siskonsa kanssa myös ensimmäisen hevosensa Show No Mercy.

”11-vuotiaana pääsin ensimmäisen kerran ajamaan hevosta ja silloin minut opetettiin valjastamaan. Ponit eivät ole koskaan oikein kiinnostaneet niin hyppäsin suoraan hevosen kärryille. Ehkä tähän ravipuoleen johti se, että kummitädillä ja -sedällä on ollut aina ravihevosia ja niiden kautta olen päässyt tutustumaan lajiin. Silloin sain myös siskoni kanssa ensimmäisen hevoseni. Silloin toteutui pienen tytön haave omasta hevosesta. Viime syksynä tehtiin vaikea päätös ja jouduttiin siitä luopumaan. Se jätti meille kolme varsaa.” Mäkinen kertoo taustastaan.

Esikuvana isä Timo Mäkinen, kummit Tiina ja Mika Kallio sekä monteratsastaja Eveliina Sarismala

Kun Siiri kiinnostui raviurheilusta, hänen isänsä Timo Mäkinen on ollut merkittävässä roolissa tukemassa nuorta harrastuksessaan olemalla siinä mukana. Nyt isä ja tytär ajavatkin jo hevosia yhdessä.

”Esikuvana mulla on mun oma isä. Ennen mun kiinnostuksen alkua se ei ole ollut niinkään mukana hevoshommissa. Mutta kun laji tuli osaksi elämään, isä oli heti mukana. Isä on mahdollistanut kulkemisen raveihin ja joka paikkaan hevosten kanssa. Se myös on iso osa tätä rahallista puolta. En voi kylliksi kiittää omaa isääni kaikesta siitä, että se kannustaa minua jatkamaan tätä lajia ja mahdollistaa tämän kaiken.” Tytär kiittää.

Esikuvia isän lisäksi Siiri on saanut myös kummeistaan Tiina ja Mika Kalliosta sekä huikeassa nousukiidossa olevasta monteratsastaja Eveliina Sarismalasta.
”Kummien kautta pääsin jo ihan pienenä katsomaan tätä lajia. Myös niiden mielenkiinto mun tekemisiä kohtaan on tosi kannustavaa. Esikuvani on myös Eveliina Sarismala. Ollaan tunnettu tosi vähän aikaa, mutta se on tuonut tosi paljon tukea tähän lajiin. On hienoa kun on joku nuorempi tämän lajin parista, jolla on melkein samat tavoitteet kuin minulla. Even kautta olen saanut paljon hyviä neuvoja ja se on auttanut asiassa kuin asiassa. ” Mäkinen kiittää.

Tavoitteet korkealla valmentajana sekä ohjastajana

Mäkisen tavoitteet raviurheilussa ovat korkealla niin ohjastajana kuin valmentajanakin. Tavoitteena on saada paljon kokemusta, tietoa ja taitoa.

”Minulla on tähtäin tosi korkealla. Valmentaminen ja kilvanajo on sitä mitä haluan tehdä ehkä tulevaisuudessa ihan työkseni. Alku tässä kilvanajossa on vaikeaa, koska iän ja kokemuksen perusteella on vaikea saada lähtöjä alle, varsinkin kun on tällainen nuori jota ei tunneta kenenkään muun kautta.” Mäkinen kertoo.

Raviurheilu kaikessa vaativuudessaan on vienyt Mäkisen mennessään. Kaiken yhdistäminen ja vuorokausien tuntien jakaminen on haasteellista, mutta sen arvoista. Hän on ylpeä siitä, että on jaksanut kantaa vastuun näin kauan aivan nuoresta saakka.

”Parasta tässä lajissa on, kun sun tekemän työn takia hevonen onnistuu. Sitä tunnetta ei voita mikään ja se auttaa jaksamaan huonojenkin hetkien yli. Kyllä mä sanon, ettei tätä tee kuin vaan ne jotka todella rakastaa tätä. Onhan tämä yksi raskaimmista lajeista. Usein minulta kysytään, että kuinka jaksan tehdä tätä ja mitä tässä hommassa näen. Kyllä mä olen ylpeä siitä että olen jaksanut näin nuorena kantaa vastuun. Mun sielu lepää hevosten seurassa.”

Tieto pääsemisestä Juniorikypärät-kilpailuun oli Siiri Mäkiselle yllätys. Tulevana kesänä hänet nähdään raviradoilla ympäri Suomen.

”En ajatellut pääseväni sinne, kun en ole mikään tunnettu nimi. Mutta kun tieto tuli, olin hetken aikaa pää pilvissä, tämähän on mahtava tilaisuus. Innoissani olen koko jutusta, etenkin tulevasta opintoreissusta Ruotsiin.” Mäkinen kertoo innostuneena.

Siiri Mäkinen (kärryillä) ja Eveliina Sarismala (ratsain.)

Kuvat: Aura Muurimäki

Varikkoportilla Veikko Haapakangas: "Tällä alalla ei kestä olla viittä vuotta myöhässä, vaan pitää olla vuosi edellä"

"Varikkoportilla" on uusi juttusarja, jossa pääsemme tutustumaan hevosten parissa työskentelevien ihmisten tarinoihin. Juttusarja on Suomen rajat ylittävä ja haastatteluissa pääsemme vierailemaan Suomen lisäksi myös Ruotsiin, Ranskaan, Italiaan ja Amerikkaan. Tänään haastattelussa on Veikko Haapakangas.

Veikko Haapakankaan veri on vetänyt miestä raviurheilun pariin. Nuori 19-vuotias Haapakangas opiskelee kaksoistutkinnossa viimeistä vuotta Wångenin ravikoulussa Östersundissa. Vapaa-ajan viettoa ei miehen tarvitse miettiä, sillä opiskelujen ohella aika kuluu kilvanajossa, ravireissuilla ja isä Mika Haapakankaan ravitallilla Uumajassa. Opiskelujensa aikana Haapakangas on hakenut harjoittelujaksoilla oppia mm. Robert Berghin, Veijo Heiskasen, Claes Sjöströmin ja Alessandro Gocciadoron tallista. Seuraavan harjoittelun hän tekee Pariisissa Jean-Michel Baziren tallilla.

”Muutin Kalajoelta yhdeksännen luokan jälkeen Uumajaan. Opiskelin yhden vuoden Uumajassa maahanmuuttaja-koulussa ruotsia. Vuoden jälkeen aloitin opiskelun Wångenissa Östersundissa. Sieltä kotiin ajaa noin 4h 15min. Joka viikonloppuna olen tullut kotiin. Tämän 2.5 vuotta olen nyt täällä ollut ja saanut älyttömän hyvä kavereita, kontakteja sekä oonhan mie kai jotakin vähän oppinutkin. Tämä on pohjoismaiden paras ravikoulu ja harjoitteluja on 2-4 viikon pätkissä kaksi kertaa vuodessa. Täällä on noin sata oppilasta ja yli sata hevosta. Ajohommien takia joudun välillä ottamaan vapaata, mutta siihen koulu on onneksi joustava.” Haapakangas kertoo.

Special FireBird, Kuva: Melinda Renmann

Veri vetää hevosten pariin
Hevostalliin Haapakankaan tie vei ensimmäistä kertaa jo muutaman päivän ikäisenä. Hänen isällään Mika Haapakankaalla on ollut aina hevosia. Ajoluvan nuorukainen ajoi viidentoista vuoden ikäisenä. Viimeisen kolmen vuoden aikana Haapakangas on ajanut kilpaa vuosittain noin sadan lähdön verran. Ensimmäinen miljoona sisäänajettua palkintorahaa täyttyi viime joulukuussa.

”Isällä on ollut aina hevosia ja äidin puolelta myös puskee hevosmiesverta kovalla paineella. Hevosten kanssa olen vuoden jokaisena päivänä, oli kyse sitten koulusta, raveista tai muuten töiden puolesta. Isällä on hevosia nyt noin 30-35 ja olen siellä niin sanottuna ykkösmiehenä. Käyn raveissa itsekseni tai hoitajan kanssa. Tallilla olen aina kun pystyn ja autan niin paljon kuin tämmöisestä laiskasta vötkylästä saa irti.” Haapakangas kertoo.

Mr Golden Quick Gävlessä.

Isä esikuvana

Oppia ja esikuvaa ei ole tarvinut kaukaa hakea. Veikon isä Mika Haapakangas on menestynyt Ruotsissa loistavasti raviurheilun saralla. Hän on muun muassa voittanut neljä kertaa peräkkäin Uumajan valmentajaliigan.

”Esikuvia minulla on monta. Jorma Kontio on mies joka on saavuttanut ihan uskomattomat lukemat kovalla työllä. Jorma ei ole pelkästään maailman paras kuski, vaan se on myös esikuva meille kaikille miten pidetään jalat maassa vaikka on saavuttanut kaiken. Pekka Korpi on työihmisenä aivan uskomattoman kova ja on todellakin tehnyt saavutuksiensa eteen ison työn. Jos Verbeeck, raviratojen päällikkö. Jean-Michel Bazire dominoi omaa osa-aluettaan omalla tyylillään mutta leuhottamatta. Franck Nivard, yksi Ranskan kaikkien aikojen kovimmista kuskinimistä kautta aikojen, mutta myös monteratsastaja. Ja tietenkin iskä, joka on oikeasti se ykkönen mutta en vahingossakaan mene kehumaan liikaa.” Haapakangas naurahtaa.


Tavoitteiden asettaminen on yksi raviurheilussa menestymisen suurista salaisuuksista ja Haapakankaan tavoitteet ovat selkeät. Hän haluaa edetä kuskina Ruotsin kärkeen ja jonain päivänä olla Ruotsin vuoden valmentaja. Palo oman valmennustallin perustamiseen on kova.

”Mun suurin tavoite on olla Ruotsin vuoden valmentaja. Niin kauan tehdään töitä, että se päivä tulee. Ois hienoa myös että joku päivä dominoitaisiin mun hyvän kaverin Magnus Djusen kanssa v75 liigoja kuin nyt Nurmos ja Kontio. Haluaisin ajaa kilpaa myös ulkomailla. Toiveenani on, että jonain päivänä minulla olisi rauhallinen kotipaikka, jossa olisi noin 150-250 hevosta. Haluaisin että kaikki hevosenomistajat viihtyisi meidän tiimissä. Hevosenomistajien ja henkilökunnan viihtyvyyteen haluan satsata paljon.” Veikko kertoo tavoitteistaan.

Perhe on lähellä Haapakankaan sydäntä ja iso osa tavoitteista liittyy hänen läheisiinsä.

”Toivoisin että pärjäisin tässä hommassa sen verran, että pystyisin antaa homman eteenpäin omille lapsille kuitenkin sen verran nuorena, että voisin vanhempana vielä elää muutakin elämää matkustellessa ja sivusta seuraajana. Toivoisin, että itseä ja perhettä ei tarvisi vetää piippuun vaan, että yleis-eläminen pysyisi inhimillisenä. Tottakai töitä täytyy tehdä paljon ja mitään ei saa ilmaiseksi, mutta liian moni ravi-ihminen vetää itsensä piippuun. Monet valmentajat ja hoitajat ansaitsisivat paljon enemmän lajista mitä he nyt saavat. Hevosihmisten yleinen periaate kun on, että hevosille on aina varaa ostaa kallistakin tavaraa, mutta itseä pidetään liian tiukalla. ”


Vanhempiensa tukea nuori Haapakangas ei voi kylliksi kiittää. Myös raviurheilun sykähdyttävimmät hetket liittyy onnistumisiin perheen kanssa.

”Olisi hienoa pystyä antamaan vanhemmille edes vähän takaisin siitä miten paljon he ovat minuun satsanneet ja tehneet aina kaikkensa, että minulla olisi kaikki hyvin ja saan tehdä sitä mistä tykkään. Siitä isot kiitokset heille. Yksi sykähdyttävimmistä kokemuksistani on ensimmäinen voittoni 16-vuotiaana isäni Special Directorilla. Se tunne kun maalin jälkeen tajuaa, että nyt se tolppa paukahti, on aivan uskomaton. En muista mitään siltä väliltä kun tulin maaliin ja näin iskän tulevan voittajaesittelyyn. Kädet vatkasi eikä sanaa meinannut tulla suusta. Meijän iskä ei ole mikään tyhjästä kehuja, mutta silloin se tuli vässykkä melkeen kyynel silmässä onnittelemaan mua, joka kans vetisteli lasit huurussa.” Haapakangas muistelee.

"Hevosen matka pikkuvarsasta kilpahevoseksi on siis mulle se hienoin juttu"

Hevosen kehitys varsasta kilpahevoseksi on Haapakankaan mielestä hienointa raviurheilun maailmassa. Oma kasvatus kiinnostaa ja esimerkkinä kasvatuksesta hän käyttää perheen omakasvattia Special Promisea.

”Special Promise on hyvä esimerkki. Se on meidän oma kasvatti joka nousi huipulle ja sitä matkaa on saanut seurata ihan alusta asti. Hevosen matka pikkuvarsasta kilpahevoseksi on siis mulle se hienoin juttu ja kun ne pärjää, se tuntuu todella hyvältä. Myös hevosen rehellisyys on hieno asia.” Haapakangas kertoo.

"Tällä alalla ei kestä olla viittä vuotta myöhässä, vaan pitää olla vuosi edellä."

Hevosalalla aloitteleville ja alasta kiinnostuneille Haapakankaalla on selkeät ohjeet ja vinkit. Alalla menestyminen vaatii paljon töitä ja oman elämänsä likoon laittamista hevosten puolesta. Jatkuva itsensä kehittäminen ja sosiaalisuus ovat Haapakankaan mielestä alan valttikortit.

”Raviurheilussa suurin osa luulee tietävänsä miten hommat hoidetaan, mutta tosiasia on se, että pitää tohtia mennä suoraan niille, joilla on niitä tuloksia. Se on nykyaikaa. Raviurheilu ja hevoset kehittyvät hirveällä vauhdilla. Tällä alalla ei kestä olla viittä vuotta myöhässä, vaan pitää olla vuosi edellä. Myös sosiaalisuus kun on esillä ja hyvän kuvan jättäminen itsestä. Ystävällisyys ja pienet hyvät asiat muistetaan aina. ” Haapakangas kannustaa.

Kuva: Carinas Fotosida