perjantai 28. heinäkuuta 2017

Voi kuinka onnellisia olemme olleet




































Kun koemme onnen, emme tavallisesti osaa tajuta sitä onneksi, mutta kun se lopulta on ohi, ja silmäilemme taaksepäin menneeseen, huomaamme yhtäkkiä – toisinaan yllättyen – kuinka onnellisia olemme olleet.— Nikos Kazantzakis

Älä turmele sitä mitä sinulla on, haluamalla sitä mitä ei ole; ja muista, että mitä sinulla nyt on, oli kerran niiden asioiden joukossa, joista vain uneksit.— Epikuros



Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti.— Herman Cain


Rakastaa ei ole sama kuin katsoa toisiaan silmiin, se on katsomista yhdessä samaan suuntaan.— Antonie de Saint-Euxepéry





 Jos voisin estää yhtä sydäntä särkymästä
En elä turhaan
Jos helpotan yhden ihmiselämän tuskaa
tai lievitän yhtä kipua
tai autan pyörtyneen punarinnan
takaisin pesäänsä
En elä turhaan.
— Emily Dickinson




































Make ruuna komeilee..

Kuuntele, katso ja opi


Heh. Ompa järkyttävä kuva, Seidi 10v.. Mutta onneksi tässä on muutamat neuvot kuunneltu tämän jälkeen. 




Todella useasti törmään tilanteisiin, missä joku henkilö X suuttuu toiselle, kun toinen on eri mieltä asiasta, tai kertoo vinkkejä ja ohjeita toiselle. Voi kuinka yleistä tämä onkaan täällä hevospiireissäkin. Tämä aihe jatkaa hyvin edellistä postausta, jossa puhuin itsestäni virheitä pelkäävänä perfektionistina. Siinä kerroin siitä, miten pelkäsin tehdä virheitä, ja yksikin virhe tuntui välittömästi maailmanlopulta. Mutta kerroin myös kuinka siitä on päässyt viimein eroon, ja kuinka kelkka on nyt kääntynyt aivan toiseen suuntaan. Tässä postauksessa kerron, miten ajattelen nykyään.

Useat meistä kokevat, että jos joku tulee neuvomaan tai huomauttaa virheestä, on se katastrofin alku. Miksi ihmeessä ja millä oikeudella hän minua arvostelee? Minkä takia hän kritisoi? Enhän minä ole väärässä, vaan hän. Minun oma tekniikkani on ainut oikea tapa tehdä. Suurimmassa osassa tapauksista tuo niin kutsuttu "huomauttaja" saa sen pikkutarkan idiootin roolin, vaikka ajatus on ehkä hyvä. Onko se ajatus hyvä? Onko kellään oikeutta kertoa sinulle olevansa jossain asiassa eri mieltä kanssasi?



























"Et sinä ole epäonnistunut, jos kuuntelet toisen ajatuksia. Kuuntele ja opiskele, käytä kaikki mahdollisuudet hyväksesi"


Kun ennen pelkäsin että joku huomauttaa minulle jostakin, nykypäivänä kantani on aivan toisenlainen. Toivon että joku huomauttaa, jos havaitsee epäkohtia. Olen kiitollinen siitä, jos joku haluaa jakaa mielipiteensä vaikka se poikkeaisi omastani. Jos jollakin on ideoita ja ajatuksia siitä, kuinka voisin tehdä hevosteni kanssa jotain toisella tavalla, kuuntelen nämä ajatukset. Ei se, että kuuntelee toista, tarkoita automaattisesti että sinun pitää tehdä juuri sillä tavalla. Jos toinen käskee katkaista laahaavan jalan, niin ei sinun sitä heti kannata poikki leikata. Katso vähän, keneltä oppi tulee, ja puntaroi, onko ajatuksessa perää, tai voisiko se olla mahdollinen. Älä heti heitä suohon toisen ajatuksia, vaan ota ne vastaan.

Olen oppinut hevosmaailmassa ollessani sen, että ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä asioita. On paljon toimivia systeemejä, mutta sinun on löydettävä se kultainen keskitie. Jos menestystä ei tule, on jotain tehtävä toisin. Jos itse ei näe mikä mättää, ei ole raukkamaista pyytää apua, tai ottaa toisen apua vastaan. Et sinä ole siinä epäonnistunut, jos kuuntelet toisen ajatuksia. Silloinhan juuri hiljaa opiskelet asioita, mitä ympärilläsi tapahtuu. Mitä toiset tekee, miten se poikkeaa omastani, mitä hän teki sellaisen hevosen kanssa.. Käytä kaikki mahdollisuudet.





Kun ympärillä on osaavia ihmisiä, ole pelkkänä korvana. Yritä sisäistää asioita, ja vertaile tapoja toisiinsa. Vaikka et tarvisi jotain tietoa juuri sillä hetkellä, siitä voi olla hyötyä tulevaisuudessa. Hevosten kanssa edes parhaat eivät tule koskaan valmiiksi, sillä kuten olen usein ennenkin sanonut, myös parhaille tulee niitä epäonnistumisia. Älä tyrmää kun joku neuvoo sinua. Vaikka asia olisi ilmaistukin tökeröllä tavalla, mieti vaikka itseksesi, oliko siinä mitään perää. Kuuntele, katso. Opi, sisäistä. Ja ennenkaikkea sovella. Tämä ala on oppimista hautaan asti.











Miten sinä koet sen, kun joku "neuvoo" sinua? Oletko joskus paininut näiden asioiden parissa? Kommentoi! Myös arvontaan kerkeää vielä hyvin osallistumaan. Käy tykkäämässä meistä Facebookissa, rekisteröidy sivupalkista lukijaksi, ja kommentoi, niin pääset osallistumaan pienen hevosen hyvinvointipaketin arvontaan!

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Virheitä pelkäävä perfektionisti
































Mitenköhän siellä Strömsössä menee, kun taas saa sanoa, ettei mennyt kuin Strömsössä? Kasirata oli kirous. Se todentotta oli sitä. En edes koskaan ole katsonut tuloksia, miten Devil sijottui, koska se ei ollut hyvä. Melkein vaivuin jo epätoivoon, mutta noin 15min lähdön jälkeen taas asenne muuttui toiseksi. Näitä sattuu, jokaiselle, aina joskus, halusi toinen tai ei. Aina ei voi olla paras päivä kummallakaan. Ei ihmisellä eikä hevosella. Ilokseni hevosesta löytyi vähän vikaakin, eikä tarvinut jäädä epätietoisuuteen. Joku saattaisi ajatella, että mitä iloa siinä on, että hevosesta löytyy vikaa, tai se on kipeä jostain. Jos vikaa ei löytyisi, jäisin aina miettimään sitä mistä huono startti johtui.


Jossain vaiheessa elämää olin oikeasti todella paha perfektionisti. Koulussakin tavoitteena oli tehdä tehtävät aina täydellisesti, mutta minulla se meni vähän yli. Vielä lukion alkupuolellakin tätä oli havaittavissa suuressa mittakaavassa. Esimerkiksi tehtäviä tarkastaessa, oli kyseessä sitten englanti tai vaikka historia, käteni tärisivät ja yritin aina laskea etukäteen mihin tehtävään joudun ääneen vastamaan, jos tehtäviä käytiin läpi järjestyksessä. Jos vastasin väärin, se tuntui maailmanlopulta, ja usein itkua pidättelin.








Miten salaa virheitä pelkäävä perfektionisti selviää epäonnistumisista? Olen tietoisesti opiskellut käsittelemään tuota vikaani. Monen vuoden työ on vasta nyt tuottanut tulosta. Oli haastavaa opetella käsittelemään omia tunteita, ja siedätin itseäni virheiden tekemiseen altistamalla itseni tilanteeseen, jossa joku kertoisi että olen väärässä. Koulussa se tarkoitti käden nostamista ylös myös tilanteessa, jossa en oikeasti ollut varma vastauksesta. Hevosten kanssa se tarkoitti rohkeampaa yrittämistä, ja sen tosi asian hyväksymistä, että aina ei voi pärjätä, ja menestys ei ole itsestäänselvyys. Se on äärimmäisen lujan työn takana.

Edes parhaat eivät menesty joka lähdössään. Raviurheilussa tarvitaan hyvää tuuriakin. Tarvitaan arpa-onnea rata-arvontaan. Tarvitaan tuuria keliolosuhteisiin. Jokaisen asian on oltava 100% kunnossa ennen lähtöä. Siltikään ei aina onnistu. Hevoset ovat eläimiä, jotka elävät täällä kuin mekin. Ne eivät ole ylisuorittavia koneita, jotka menee aina juuri niin kuin pyydetään. Ne on yksilöitä, ja se meidän ihmisten on ymmärrettävä.




Hyväksykäämme siis epäonnistumiset, ne kuuluvat tähän lajiin. Opettele elämään vastoinkäymisen kanssa, ja tee parhaasi, että siitä päästään eteenpäin. Jos hevonen sairastuu, se on elämää, hoidetaan se kuntoon. Jos itkettää, itke. Tulee aika kun et muista enää niitä kyyneleitä, vaan huomaat että nyt onnistuitte. En todellakaan voisi sanoa noin, jos en tietäisi sitä todeksi. Alamäen jälkeen tule ylämäki, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Joskus se alamäki jatkuu, mutta kävele se tie loppuun, ja lähde nousemaan kohti uutta mäkeä!




Devilin entinen hoitaja, Inka, kävi tervehtimässä Deviliä Oulussa.

g


sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Minun kilpailujännitys



























Jaha, listat tuli. Tuolta lähtöpaikalta lähdetään, selvä. Aikaa starttiin on viikko, miten viimeistelen, miten liikutetaan tällä viikolla. Pitää tarkastaa hevonen ja hoitaa se joka päivä erityisen tarkasti. Jos pesen kamat tuona päivänä, niin ne on valmiina, ja kenkien tarkitus tietysti tuona päivänä. Lähtisiköhän tuo ja tuo kuskiksi, mitä hevosia lähdössä olikaan. Onkohan rata millainen, ajetaanko ilman kenkiä, ja laitetaanko jenkkikärryt. Mitenköhän se menee.

Heh. Tuossa ajatuksia ennen reissua, kun näen listat, ja totean että hevonen pääsi mukaan starttiin. Nyt tästä on tullut jo rutiinia, koska startteja on kertynyt jo sen verran monta eri hevosilla. Mutta voi hyvänen aika, miten jännittävää oli ensimmäistä kertaa viedä Devil koelähtöön. Kädet tärisi, ja kahvi ei pysynyt kupissa. Onneksi ei tarvi enää niin paljon jännittää.



Nykyään en enää koko viikkoa jännitä täysillä. En menetä yöunia jo heti maanantaina (Heh, tai no riippuu vähän mikä hevonen ja missä se starttaa), jos startti on sunnuntaina. Kyllä koko viikko tehdään täydellä teholla töitä. Yritän pitää hevosen mielen aina virkeänä, tehdä sen kanssa paljon asioita mistä se tykkää. Etenkin kun tallissa seisoo oma, oman arvonsa tunteva diiva Devil, on joutunut tätä henkistä puolta hoitaa jopa enemmän kuin fyysistä. Minulla on erikseen Devilille sellainen terapia ratsastaja Anette, joka käy tekemässä Devilin kanssa aina selästä käsin kaikkea kivaa. Olen kertonutkin aiemmissa postauksissa, että Devil rakastaa metsälenkkejä. Se ei ole maailman mukavin ratsastaa äkkipikaisen luonteen vuoksi, mutta Aneten kanssa ne tulee hyvin toimeen keskenään. Molemmat tykkää, kun saavat käydä lenkkeilemässä. Ei se ole sama asia jos minä lähden ratsastamaan sillä. Minä aina myös treenaan. Olen huomannut, että se oikea terapeuttinen vaikutus saadaan sillä, kun se joku muu käy ratsastamassa sillä minun puolestani.





Nämä Järvelän Kristan ottamat ravikuvat vain sopii niin hyvin tähän aiheeseen, sillä harvoin meitä on kuvattu ravipaikalla. Ravipaikalle tultaessa yritän arvioida hevosta jo trailerissa, onko se täysin normaalin oloinen, vai jännittääkö se esimerkiksi normaalia enemmän. Devil on aina täysin rauhallinen, ja sen vuoksi heti huomaan jos se hermostuu, ja silloin yleensä joku vähän mättää. Varusteet laitetaan päälle tarkasti ja katsotaan miljoona kertaa onko ohjat nyt varmasti kiinni, ja polvisuojat tarpeeksi tiukalla.

Olen enemmän tämmöinen käytännöllinen kisajännittäjä. Puran jännitystä työn tekemiseen, ja pyrin antamaan itsestäni kaiken irti, mikä hevosta voisi hyödyttää. Kun hevoset ovat menneet esittelyyn, silloin alkaa se todellinen piina, kun tietää, että aivan kohta tämä on ohi taas. Olen aina aivan hiljaa, ja katse herpaantumatta tarkkailee hevosta, varusteita ja kuskia. Tarkkailen, että kaikki on varmasti hyvin ja kummaltakaan ei puutu mitään. Sitten vain mielessäni kelaan ensimmäisen 100 metriä ja toivon että "älä laukkaa älä laukkaa" vaikka asioissa olisi maailman ravivarmin hevonen. Sitten sydän jättää muutaman lyönnin välistä, ja lopputuloksesta riippuu, mikä reaktio on maalisuoralla. Tarviiko tanssia voiton riemusta ja itkeä, vai todeta että jotain on tehtävä toisin, tai tyydyttävä siihen, että hevonen oli hyvä, mutta se ei riittänyt tähän lähtöön.

Raveissa tai kilpailuissa yleensäkin on tärkeä keskittyä olennaiseen. Jännitystä voi hyvin harjoitella purkamaan erilaisiin asioihin. Hevonen kuitenkin voi aistia jännittyneen tilasi, ja jos se loistaa selkeästi sellaisena, että varusteet menee väärin, kätesi tärisevät ja tuskan hiki valuu otsaa pitkin, voit miettiä, miten lähtisit purkamaan jännitystäsi. Opettele tunnistamaan omat tapasi, ja mieti mitä asioita jännität eniten. Mieti myös sitä, millainen ihminen olet, kuinka purat stressaavia tai jännittäviä asioita muuten elämässäsi. Lähde rakentamaan kokonaisuutta, joka tukee sinun ja hevosesi kilpailupäivää. Jos vaihtoehtoina on kaataa kahvia aamusta iltaan, tai käyttää jännityksen antama energia varusteiden puhdistamiseen, kumpi on parempi vaihtoehto?





































Jännittäminen on täysin normaali asia. Millainen kilpailija sinä olet? Miten purat kilpailujännitystäsi, olet sitten kuski, ratsastaja, tai ihan vain hevosenhoitajan roolissa? Onko sinulla hyviä vinkkejä? Kommentoi!

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Puhelimen tyhjennystä pitkältä ajalta



Voi hyvänen aika. Tarkoituksena oli katsoa kännykkää, ja laittaa muutama kuva kännykän arkistoista, mitä en ole varmaan koskaan blogiin julkaissut. Olen ihmetellyt sitä, kuinka kännykkä kokoajan herjaa, että muisti on täynnä, ja että tiedostoja pitäisi poistaa. No onko ihme? Vaikka olen luullut poistaneeni suurimman osan kuvista, ne löytyi edelleen täysissä voimissaan muistikortin kätköistä! Nyt on aika tyhjentää! Aloituskuvat on hoitoruunastani Kostista. Noissa kuvissa me ollaan Oulun raveissa. En edes muistanut noidenkaan olemassaoloa!



Seuraavat kuvat. Ensimmäinen vasemmalta on Devil, kotona lenkille lähdössä pumpuleista päätellen. Se yleensä viimeistään tuossa vaiheessa tietää, että me ollaan lähdössä urheilemaan, kun pumpulia otetaan. Mutta jos se ei vielä silloin sitä hoksaa, se tajuaa sen viimeistään silloin kun otan kännykän esiin ja nappaan kuvan. Mikäköhän pakko mielle on ottaa hevosesta aina tuollainen samanlainen, aina ennen lenkkiä? Toisessa kuvassa taas entinen hoitohevoseni Golden Sky, samoissa kekkereissä kuin Kosti ylemmissä kuvissa. Goldi on nykyään uusissa maisemissa, uudella omistajalla. Se oli kultainen tamma.



Mikäköhän oli tämä logiikka, jolla nämä kuvat ampaisee latauksen jälkeen tähän postaukseen? Aikajärjestyksessä ei ainakaan. Ensimmäinen kuva on valmennettavastani Makesta, ja toisessa komeilee jo nyt enkelihevosena laukkaileva Otto. Tuohon aikaan tallillemme alettiin tekemään kenttää, ja Oton hoitaja Emmi kävi siellä vähän käveleskelemässä.





Tajusin tässä kirjoittaessani, että aika harva näistä muista hevosista joiden kanssa värkkään, on jäänyt esittelemättä. On siis jonain päivänä aika kirjoittaa postaus näistä muistakin hevosista. Devil on ikioma, joten on luonnollista että se on päätähti. Nämä yllä olevat kuvat on 3v tamma Hosboss Pezzosta, tuttujen kesken Helmistä, Lissusta, Hosbossista. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Se on minulla leasing-sopimuksella, ja katsotaan mihin sen kanssa päädytään.


Näissä kuvissa komeilee taas Kosti. Nämä kuvat on otettu Oulun raveista. Tätä ravireissua en unohda ikinä, sillä reilu kuukausi sitten tällä reissulla, Kosti voitti komealla tyylillä Nuorten sarjan, ja otti kolmannen voittonsa yhteen putkeen. Nuo ravireissut on jäänyt mieleeni, sillä on niin uskomattoman hyvä tunne kun hevonen voittaa, on se sitten ikioma tai hoitohevonen. Mutta aina se tuntuu älyttömän hyvältä, ja aina itken silmät punaisena kun sellainen sattuu. Pärjäämiset kun oikeasti on niin älyttömän kovan työn takana.


Devil Ylivieskassa. Oli kauhea rapakeli. Deviliä ei kiinnostanut mikään. 
Sama Ylivieskan ravireissu, ja Devil.


Tässä taitaa olla Devilin viimeistelyä metsälenkillä Kajaanin starttia varten. Käydään aina aluksi kävelemässä vähän pienempiä metsäpolkuja, ja sitten vasta tehdään töitä tosissaan.






























Maanantaina me käydään juoksemassa kilpaa Oulussa. Tule ihmeessä moikkaamaan jos olet maisemissa! Vielä kerkeää osallistua myös hevosen hyvinvointipaketin arvontaan, ja paketin sisältö selviää ensi viikolla. Pääset osallistumaan arvontaan yhdellä arvalla, kun käyt tykkäämässä sivustamme FACEBOOKISSA ja liittymällä blogiin lukijaksi. Toisen arvan saat, kun kommentoit johonkin postaukseen, kerrot osallistumisestasi, ja miten sinä pidät huolta hevosesi hyvinvoinnista!

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Mörköjä tiet täynnä


Devil pääsi vähän poseeraamaan
Tänään oli hevosilla siitä harvinainen työpäivä mun sairastelun aikana, että minäkin olin mukana! Ajoin auton lähes hiittisuoran viereen, kaivoin kameran, ja seurailin tarkkaan hevosten treenejä. Aurinko paistoi, mutta tuuli oli aika kova. Siinä "invalidina" (Syy sairaslomaan löytyy täältä!) oli kiva seurailla, ja välillä aina napata vauhdilla kepit kainaloon ja paeta millon sudenkorentoja ja milloin ampiaisia. Kun itikat jättivät rauhaan, kainalosauvat sai toimia jalustana, että epävakaa käsi pysyisi edes hetken paikallaan.



Meiltä on lyhyt matka Kaustisen ravikeskukseen. Alueella on raviradan lisäksi 2km mittainen treenirata, jossa on 600m hiittisuora. Muutenkin pidän tämän alueen maastoista, etenkin ratsain pääsee niin moneen paikkaan. Ollaan me kyllä kärryilläkin käyty Devilin kanssa niin erilaisilla poluilla, että en edes osaa luetella, mutta silti ratsain pääsee helpommin joka paikkaan. Pääsee kiipeilemään ihania pikkupolkuja pitkin mäkiä ylös, ratsastaa joen varrella. Kaikenlaista löytyy.

Ensin ajettiin lämmittelyksi hölkkää. Devil on yleensä laiska aluksi, mutta piristyy aina kierros kierrokselta. Sen jälkeen Aki ajoi sillä muutaman terävän  vedon, ja vedoista jäi hyvä mieli. Se oli pirteä, ja teki juuri sen mitä pitikin. Devil ei muutenkaan elämässään kyllä liian ahkerasti töitä tee, etenkään silloin kun se treenaa yksin, mutta nyt viime aikoina se on mennyt kyllä reippaasti yksinkin. Sen kanssa on muutenkin niin kiva harrastaa, kun se on maastovarma, ja menee ajaen ohi kaikesta mahdollisesta. Toisin kuin moni tallikaveri, joka pitää raahata kilometrin päästä raviradalle kopin kanssa, sillä matkan varrella tien varressa laiduntavat lehmät on sille maailmanloppu. Niistä ei ohi mennä, ja vaaratilanteiden välttämiseksi on päädytty nyt tähän ratkaisuun.





Otin pätkän videotakin, mutta koska kone ei suostunut yhteistyöhön, en saa videoa vielä laitettua. Pitäisi löytää joku kunnon, kohtalaisen edullinen ohjelma jolla pystyisi muokkaamaan kuvia sekä videoita. On ehkä liikaa vaadittu, kun pyytää hyvää ja halpaa samassa lauseessa. Vinkkejä otetaan mielellään vastaan.








Kiva kuvata auringon paisteessa metsän keskellä.



Hoitohevonen Cool On Photos, eli Kosti <3

Tämäkin pieni, kiltti suomentamma löytyy jokapäiväisestä arjesta. R.R. Kisu <3




Toinen silmäterä, Make










"Hähää, empä seisokaan"


Devil





















Joskus menee hermo.. :D




Kosti 




Onko teidän hevoset maastovarmoja, vai löytyykö niiltä joitakin ihmeellisiä kammoja, oli kyse sitten isoista traktoreista tai pikkulinnuista?