Minun kilpailujännitys

Jaha, listat tuli. Tuolta lähtöpaikalta lähdetään, selvä. Aikaa starttiin on viikko, miten viimeistelen, miten liikutetaan tällä viikolla. Pitää tarkastaa hevonen ja hoitaa se joka päivä erityisen tarkasti. Jos pesen kamat tuona päivänä, niin ne on valmiina, ja kenkien tarkitus tietysti tuona päivänä. Lähtisiköhän tuo ja tuo kuskiksi, mitä hevosia lähdössä olikaan. Onkohan rata millainen, ajetaanko ilman kenkiä, ja laitetaanko jenkkikärryt. Mitenköhän se menee.

Heh. Tuossa ajatuksia ennen reissua, kun näen listat, ja totean että hevonen pääsi mukaan starttiin. Nyt tästä on tullut jo rutiinia, koska startteja on kertynyt jo sen verran monta eri hevosilla. Mutta voi hyvänen aika, miten jännittävää oli ensimmäistä kertaa viedä Devil koelähtöön. Kädet tärisi, ja kahvi ei pysynyt kupissa. Onneksi ei tarvi enää niin paljon jännittää.

Nykyään en enää koko viikkoa jännitä täysillä. En menetä yöunia jo heti maanantaina (Heh, tai no riippuu vähän mikä hevonen ja missä se starttaa), jos startti on sunnuntaina. Kyllä koko viikko tehdään täydellä teholla töitä. Yritän pitää hevosen mielen aina virkeänä, tehdä sen kanssa paljon asioita mistä se tykkää. Etenkin kun tallissa seisoo oma, oman arvonsa tunteva diiva Devil, on joutunut tätä henkistä puolta hoitaa jopa enemmän kuin fyysistä. Minulla on erikseen Devilille sellainen terapia ratsastaja Anette, joka käy tekemässä Devilin kanssa aina selästä käsin kaikkea kivaa. Olen kertonutkin aiemmissa postauksissa, että Devil rakastaa metsälenkkejä. Se ei ole maailman mukavin ratsastaa äkkipikaisen luonteen vuoksi, mutta Aneten kanssa ne tulee hyvin toimeen keskenään. Molemmat tykkää, kun saavat käydä lenkkeilemässä. Ei se ole sama asia jos minä lähden ratsastamaan sillä. Minä aina myös treenaan. Olen huomannut, että se oikea terapeuttinen vaikutus saadaan sillä, kun se joku muu käy ratsastamassa sillä minun puolestani.

Nämä Järvelän Kristan ottamat ravikuvat vain sopii niin hyvin tähän aiheeseen, sillä harvoin meitä on kuvattu ravipaikalla. Ravipaikalle tultaessa yritän arvioida hevosta jo trailerissa, onko se täysin normaalin oloinen, vai jännittääkö se esimerkiksi normaalia enemmän. Devil on aina täysin rauhallinen, ja sen vuoksi heti huomaan jos se hermostuu, ja silloin yleensä joku vähän mättää. Varusteet laitetaan päälle tarkasti ja katsotaan miljoona kertaa onko ohjat nyt varmasti kiinni, ja polvisuojat tarpeeksi tiukalla.

Olen enemmän tämmöinen käytännöllinen kisajännittäjä. Puran jännitystä työn tekemiseen, ja pyrin antamaan itsestäni kaiken irti, mikä hevosta voisi hyödyttää. Kun hevoset ovat menneet esittelyyn, silloin alkaa se todellinen piina, kun tietää, että aivan kohta tämä on ohi taas. Olen aina aivan hiljaa, ja katse herpaantumatta tarkkailee hevosta, varusteita ja kuskia. Tarkkailen, että kaikki on varmasti hyvin ja kummaltakaan ei puutu mitään. Sitten vain mielessäni kelaan ensimmäisen 100 metriä ja toivon että "älä laukkaa älä laukkaa" vaikka asioissa olisi maailman ravivarmin hevonen. Sitten sydän jättää muutaman lyönnin välistä, ja lopputuloksesta riippuu, mikä reaktio on maalisuoralla. Tarviiko tanssia voiton riemusta ja itkeä, vai todeta että jotain on tehtävä toisin, tai tyydyttävä siihen, että hevonen oli hyvä, mutta se ei riittänyt tähän lähtöön.

Raveissa tai kilpailuissa yleensäkin on tärkeä keskittyä olennaiseen. Jännitystä voi hyvin harjoitella purkamaan erilaisiin asioihin. Hevonen kuitenkin voi aistia jännittyneen tilasi, ja jos se loistaa selkeästi sellaisena, että varusteet menee väärin, kätesi tärisevät ja tuskan hiki valuu otsaa pitkin, voit miettiä, miten lähtisit purkamaan jännitystäsi. Opettele tunnistamaan omat tapasi, ja mieti mitä asioita jännität eniten. Mieti myös sitä, millainen ihminen olet, kuinka purat stressaavia tai jännittäviä asioita muuten elämässäsi. Lähde rakentamaan kokonaisuutta, joka tukee sinun ja hevosesi kilpailupäivää. Jos vaihtoehtoina on kaataa kahvia aamusta iltaan, tai käyttää jännityksen antama energia varusteiden puhdistamiseen, kumpi on parempi vaihtoehto?

Jännittäminen on täysin normaali asia. Millainen kilpailija sinä olet? Miten purat kilpailujännitystäsi, olet sitten kuski, ratsastaja, tai ihan vain hevosenhoitajan roolissa? Onko sinulla hyviä vinkkejä? Kommentoi!