torstai 13. heinäkuuta 2017

Miten yhdistää hevoset ja koulu?

Hevosenhoitaja-Ylioppilas 2016

 Palataampa ajassa taaksepäin ihan niihin päiviin kun haaveilin vasta ensimmäisestä omasta hevosesta. Muistan kun pieni yhdeksän vuotias tyttö meni kotiin ja kysyi vanhemmilta, että saanko oman hevosen. Vastaus oli aluksi tyly ei. Perusteluksi kuulin sen, että minun täytyy ensin osoittaa että jaksan huolehtia koulun ja käydä tallilla. Hevosharrastus, ja ennen kaikkea koulu, ei saisi koskaan kärsiä. Kävin sitten hoitamassa hoitohevosia, ja halusin näyttää että minä osaan ja minä pystyn. Eräänä päivänä sitten koitti se hetki, kun sain myöntävän vastauksen kun kerroin Otosta. Olin itse säästänyt rahatkin siihen, kerännyt pulloja, myynyt vanhoja leluja, pitänyt vanhuksille seuraa, ja ollut jopa katusoittajana. Se yhdeksän vuotias tyttö halusi niin kovasti oman hevosen.



Peruskoulun ajan Otto, ensimmäinen oma hevoseni, asui tallilla, missä se aamuisin ruokittiin ja laitettiin ulos. Kävin itse joka päivä hoitamassa sen muuten. Siivosin karsinan, harjailin, liikutin, ja annoin iltaruuat. Monet kysyivätkin että miten jaksat käydä jokaisena päivänä koulun jälkeen, satoi tai paistoi. Enhän minä silloin edes osannut ajatella että hevonen voisi olla muka "rasite". Sehän oli minulle terapiaa. Kerroin edellisessä postauksessani koulukiusaamisesta ja siitä, että semmoinen oli osa minunkin elämää. Mikä olisikaan ollut parempaa, kuin turpaterapia aina koulupäivän päätteeksi.

Peruskoulun jälkeen juttu olikin jo aivan toinen. Olin päässyt opiskelemaan hevostalouden perustutkintoa ja lukion toiselle paikkakunnalle. Silloin minulla oli kaksi omaa hevosta, Otto ja Devil. Devil oli nuori, ja tavoite oli tähdätä radalle, joten optimistisesti ajattelin että tietysti Otolle hankitaan joku poni seuralaiseksi ylläpitoon, ja Devil lähtee mukana Kaustiselle. Niin tapahtuikin. Mutta pitkät koulupäivät hevosten parissa, pimenevät syysillat, lukio.opinnot samaan aikaan, väsyttivätkin yhtäkkiä. Aina piti lähteä ajamaan säkkipimeässä hevosta, kävellä tallille, koska ajokorttia ei ollut, ja tehdä älyttömästi muita hommia ja tehtäviä päälle. Päätin silloin, että Devil saa lähteä meille kotiin takaisin Kokkolaan hetkeksi. Kävin sitten Kokkolassa joka viikonloppu ja välillä viikollakin, ja minun reippaat hevosenhoitajat kotona piti huolen, että hevoset sai liikettä. Keskityin hetken vain opiskeluun. Ei ollut helppo päätös, mutta se oli tehtävä.


Myöhemmin sain loistavan tilaisuuden saada hevonen hyvään paikkaan täysihoitoon, jossa pystyin työllä tekemään osan tallivuokrasta, ja sain värkätä muidenkin hevosten kanssa niin paljon kun tykkään. Tässä paikassa olemme edelleen. Jos en ehtinyt ajamaan esimerkiksi lukiosta, ystäväni kävi ajamassa. Opintoni kestivät neljä vuotta, ja viimeisen vuoden olin pelkästään lukiossa. Tein paljon itsenäisiä kursseja, ja ne sopivat minulle paljon paremmin. Kävin lukiossa lähinnä tekemässä kokeet, mutta koulun tulokset olivat hyviä. Sain suunnitella päivääni itse, aamupäivällä kävin ajamassa Devilin, ja lopun ajan käytin opiskeluun. Tuntui, että viimeinkin olin löytänyt loistavan tavan, miten saan yhdistettyä kaiken. Opiskelu, hevoset ja musiikki oli kaikki erittäin tärkeitä minulle.


Mikä oli lopputulos? Sain kiitettävät hevosenhoitajan paperit, ja kirjoitin kuusi ainetta tavallisen neljän sijaan, vaikka olin kaksoistutkinniossa. Suurin osa kursseista oli itsenäisesti tehtyjä. En väitä, että se oli helppoa, ei todellakaan, mutta sain yhdistettyä kaiken sen mitä halusinkin, koska olin päättänyt niin. Opiskelu on nykypäivänä erittäin tärkeää, ja sen kuuluisi olla merkittävällä korokkeella kun alkaa suunnittelemaan järjestelyitä. Joten vastataampa vielä otsikon kysymykseen tiivistetysti:
Miten yhdistää hevoset ja opiskelu?

1. Mieti mitä haluat tulevaisuudelta. Tee selkeä tavoite mihin tähtäät.

2. Jos tulee epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä, älä muuta päämäärä, vaan valitse uusi polku, mitä pitkin päämääräsi pääset.
3. Tunne omat voimavarat. Älä haali itsellesi viittä hevosta itsehoitotalliin, jos et oikeasti jaksa sitä. Opintojen alussa voi kuvitella itsestään liikoja, mutta totuus kannattaa oikeasti selventää itselle. Ei kukaan meistä jaksa liikaa, ja onko itseä pakko väsyttää aina loppuun saakka? (Paraskin puhuja...)
4. Ota apu vastaan. Jos sinulla on mahdollisuus pitää hevonen täysihoitotallissa opiskelujen ajan, suosittelen sitä ehdottomasti. Silloin voit itse määritellä helpommin omaa työmäärää, ja mitä haluat hevosen kanssa tehdä. Ja jos opiskeluissa on kova kiire päivä, voit ehkä pitää yhden vapaapäivän tallilta, vaikka sinulla on oma hevonen.
5. Myönnä itsellesi, jos et jaksa. Mieti uusi vaihtoehto.
6. Nauti, ja ota ilo irti elämästä.






Postauksen kuvat: Teija Ruuhola 2016

2 kommenttia

  1. Todella kiva ja apua antava postaus! Vaikka itsellä loppuu peruskoulu vasta kahden vuoden päästä, olen jo miettinyt vaihtoehtoja hyvinkin paljon. Luokio on ihan ehdoton ja haaveilenkin Ypäjällä kolmoistutkinnon suorittamisesta. Luulen, että hevoset jäävät opiskeluvuosiksi taka-alalle, mutta ehtiihän sitä nyt ja opiskeluiden jälkeen.

    PS. Olen muuten tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, ja hyvä jos postauksesta oli apua, salaa toivoin että se voisi jotain auttaa! Sun suunnitelmat kuullostaa hienolta! Kolmoistutkinto on urakka, mutta siitä selviää. Sulla on vielä hyvin aikaa miettiä mihin haet! Mutta muista, mitä ikinä päädytkin tekemään, sä selviät siitä kun luotat itseesi! 😊

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.