sunnuntai 13. elokuuta 2017

Uusi ulkoasu!




























Katselin Hippoksen heppajärjestelmästä, että Kokkolassa olisi ensi viikolla harjoitusravit. Ajattelin nyt ilmoittaa Devilin sinne, ja testata, joko se oikea vika löytyi nyt viimein, mikä ravivarmaa hevosta laukkuuttaa. Se ei ole edes ollut taivutusarka mistään nivelestä, mutta kaikkemme on nyt tehty, ja on jännittävää nähdä harkkareissa onko se tuottanut tulosta. Mikäli ei, joudun tosiaankin miettimään, miten edetä seuraavaksi ja mihin suuntaan sitä sitten seuraavaksi lähtisi.

Muuten meille kuuluu kyllä hyvää. Devil on saanut nyt viikonlopun levätä, ja tulevalla viikolla heti alkuviikosta olisi tarkoitus palata sorvin ääreen niin Devilin kuin muidenkin hevosten osalta. Itse vietin vapaan viikonlopun Kokkolassa perheeni kanssa, ja kävin jopa nauttimassa hieman Ohtakarin saaren merimaisemista lauantaina. Pikkuinen breikki arjesta pitää mielen virkeänä, ja antaa potkua arkeen.


































Postauksen kuvat ovat Lapualta. Kuva on ottanut Johan Nylund.

tiistai 8. elokuuta 2017

Devilin kenttätyöskentelyä





























Eillisestä postauksesta hieman lisäintoa hakeneena satuloitiin ystävien kanssa pollet, ja lähdettiin jumppaamaan ravurikalustoa kentälle. Minä tulin kameran kanssa katsomaan ja kuvailemaan miten hevoset liikkuu ja käyttäytyy. Ensin oli loistava aurinkoinen sää, mutta ratsastuksen loppupuolella alkoi satamaan, ja kun viimeinenkin hevonen tuli talliin, alkoi satamaan kaatamalla. Nyt taas keli on lähes loistava, kun tulin välissä käymään kotona.

Tänään olen kuvannut, ja kuvaan edelleen my dayta, ensimmäistä sellaista tässä blogissa! Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, editointi on valmis huomenna, ja pääsette katsomaan millaista touhua meidän päivä sisälsi. Mukana kuvaamassa oli ystäväni Anette. On huomattavasti helpompi kuvata ensimmäinen my day yhdessä jonkun kanssa. Mutta toivottavasti tykkäätte!






























Devilillä oli tänään vähän tammamainen päivä, ja alkuun se hieman kiukutteli. Se kuitenkin vertyi aika hyvin. Essi ensin verrytteli sitä, ja ratsasti sillä alkuun, ja lopuksi Anette kiipesi vielä sen selkään, ja hyppäsi sillä muutaman kerran jumpaksi vähän ristikkoa pitkästä aikaa. Devil tykkäsi hirveästi hypyistä, ja oli tosi kiva nähdä miten se korvat hörössä innoissaan ryhtyi tuumasta toimeen!


Päätin ottaa tavoitteeksi, että Devilillä alettaisiin ratsastaa useammin. Ensinnänkin se on todella hyvää jumppaa ravihevoselle, mutta toiseksi, sen pitää Devilin mielenkiinnon raviurheiluun yllä. Mitä vähemmän kärryillä käydään ja mitä vähemmän raviradan maisemia, sitä paremmin se suorittaa. Toki minun on sitä myös ajettava tottakai, mutta mielenvirkistyksen kanssa kokeillaan taas tätä hyväksi todettua systeemiä.





On jännä nähdä, miten Devil oikeasti nauttii hyppäämisestä. Tulee itsellekin hyvä mieli, kun katsoo sen iloista menoa. Se jopa keskittyy työhön, ja kuulema hyppy on todella pehmeä. Alla lyhyt pikku pätkä Devilin hypystä. Enemmän sitten mydayssa. Ratsastuksen jälkeen tarhaan asteli tyytyväinen tamma korvat hörössä. Onko tässä maailmassa jotain parempaa kuin iloinen ja tyytyväinen  T A M M A?

Myös Helmi, minulla leasingissa oleva tamma, on saanut nyt harjoitella ratsastushommia raviurheilun lomassa. Helmistä on paljastunut nimensä veroinen Helmi. Se liikkuu uskomattoman hienosti, ja on todella kuuliainen, vaikka ajaessa se yleensä on erittäin haastava. Se rakastaa ratsastusjuttuja, ja väitän, että se on yksi parhaimmista ratsastettavista lämpösistä mitä olen ikinä nähnyt. Pidän teidät ajantasalla, kuinka Helmin ratsuharrastus oikean työn ohella kehittyy ja etenee!



Devilillä hienot ilmeet. :D













Helmi tamma harjoittelee. 

Krista

Välillä meinasi koulukiemurat ottaa päästä,  Heh, tamma?


maanantai 7. elokuuta 2017

Kun kouluratsastaja ravihevosen osti



Kun palaan ajassa noin kymmenen vuotta taaksepäin, näen motivoituneen kouluratsastajan. Kouluratsastajan, jonka haaveena on kehittää itsestä huippu ratsastaja, joka pääsisi ratsastamaan mitä hienoimmilla kouluratsuilla. Sitten yhtäkkiä valmentajan kauhuksi, tämä tyttö ostaa hevosen. Lämminverisen ruunan rupsukan, jolla ei ole paljoa ratsastettu. Sanoin sitä maailman parhaaksi hevoseksi. Mutta eihän se edes näyttänyt erikoiselta, se oli normaalin kokoinen, entinen ravihevonen. Ravi töksähtelevää ja pää pystyssä kuin kirahvilla, ja laukka järkyttävää neljän jalan sekametelisoppaa. Mutta sille tielle jäin.

Oikeastaan Otto, ensimmäinen oma hevoseni, oli se opettaja. Se antoi minun harjoitella raviurheilua ja ajamista, vaikka kilpailemaan ei sillä raveissa päästykään. Se antoi minulle valmiudet ostaa ensimmäisen oman ravihevosen. Elokuussa 2011 tulikin sitten pieni, topakka tamma Lady Devil, jonka piti mullistaa maailma. Senhän se on omalla tavallaan tehnyt minulle, jo nyt.



Niin kouluratsastaja olikin yhtäkkiä eksynyt ravihevosten ihmeelliseen maailmaan. Alku oli hankalaa, kun varsa oli ensimmäinen oma, ja ensimmäinen hevonen, josta piti lähteä tekemään ravihevosta. Moni asia opittiin kantapään kautta, ja opitaan edelleen. Nuori ja hieman tulinen tammavarsa ei välttämättä ollut se maailman paras hevonen ensimmäiseksi ravuriksi, mutta kyllä väitän, että se on ollut suurin opettaja raviurheilun maailmassa minulle. Otto oli suurin opettaja hevosten parissa yleensäkin, mutta Devil on antanut kyllä haasteita erilaisissa tilanteissa. Molemmat ovat yhtä tärkeitä, ja opettavat sen oman aikansa, mikä niille tässä maailmassa annetaan.

Ensimmäiset vuodet ei ollut hankalia ainoastaan sen takia, että tavoitteet olivat erilaiset kuin aiemmin. Tilanteeseen vaikutti sekin, että minulla ei ollut oikeasti mahdollisuutta ratsastaa. En ehtinyt käymään tunneilla, ja kotona menin aina ajamaan, sillä eihän sen ikäisellä tulisella pommilla voinut ratsastaa. Kun selkään mentiin ensimmäisiä kertoja, oli sekin vain ratsastelua, ei ratsastamista. Ja edelleenkin käyn itse vain ratsastelemassa Devilin kanssa. Ei siitä kouluhevosta saa terävän luonteensa vuoksi samaan aikaan kun sillä kilpaillaan, vaikka kenttätyöskentelyä se joutuu tekemään siltikin kilpailujensa ohessa. Kun se lopettaa raviuran, siitä saa joku loistavan harrastehevosen. Kunhan pitää sen mielen virkeänä, ja muistaa, että se todentotta on tamma.



Meidän tallillamme on kenttä, joka on rakennettu viime kesänä. Oton lopettamisen jälkeen iski epätoivo, kun minulla ei oikeasti ollut ketään kenellä voin ratsastaa siellä, ja keskittyä tosissaan. Sisälläni palaa kuitenkin into silloin tällöin tehdä töitä myös sieltä selästä käsin. Tällä hetkellä tilanne on toinen. Vaikka en itse saa ratsastaa vielä hetkeen polveni vuoksi, minulla on tallissa useampi hevonen, joille kenttätyöskentely sujuu, ja yksi siellä on erittäin lahjakas siihenkin hommaan. Odotan innolla että pääsen itsekin touhaamaan sen hevosen kanssa ratsain. Kyseessä on nuori tamma, joka on hieman hankala ajettava. Mutta ratsastaessa se on todella herkkä, kuuliainen, ja rakastaa sitä hommaa. Sitä on ilo ihan katsellakin, vaikkakin sivusta, kun toiset ratsastaa sitä tällä hetkellä.

Ei ravihevosen ostaminen tarkoita sitä, että ratsastuksesta tulee luopua. Ei voi yleistää, että se kenellä on ravihevonen, ei voi ratsastaa, ja se kenellä on ratsu, ei voi harrastaa raviurheilua. Yleinen käsitys on juuri tuollainen. Kun nuo kaksi lajia yhdistää, syntyy monipuolinen ja hevosta miellyttävä kokonaisuus, ja se tuottaa tulosta. Mieli pysyy virkeänä, niin hevosella, kuin ihmiselläkin. Ja onko loistavampaa tilaisuutta oppia tuntemaan sitä omaa hevosta, kun tekee sen kanssa paljon eri asioita?

Onko sinulla kotona monitaituri, joka taipuu koulukiemuroihin, hyppää hienosti, ja mahdollisesti juoksee kilpaa? Kerro omasta konkaristasi! Jos sinulla on blogi, linkkaa se. Haluan tulla mukaan seuraamaan teidän arkea, ja poimia sieltä mahdollisia ideoita ja vinkkejä myös meille! 

torstai 3. elokuuta 2017

Hevosenhoitajan huono päivä - näin selviät siitä!
























Huonot päivät kuuluvat elämään. Ei elämä ole aina ruusuilla tanssimista. Ei tarvitse aina olla aivan selkeää syytä, miksi joku asia ottaa päästä. Näin ainakin on omalla kohdallani. Harvoin on niitä päiviä, milloin ei oikeasti onnistu mikään, mutta niitä tosiaankin on olemassa, myös minulla. Yleensä jo heti aamusta sen huomaa herätessä. Kun auto ei lähtenytkään käyntiin ja kaivat polkupyörää kaatosateessa ja valmistaudut 10 kilometrin pyörälenkkiin per suunta, se pistää kyllä aivot kiehumaan jo heti aamun ensitunneista lähtien. Minulla se on merkki kierteestä, ja usein seuraavaan epäonniseen tilanteeseen ei mene kauan, etenkään kun "ketutus"-moodi on jäänyt vahvasti päälle.

Koskaan ei tiedä, milloin se huono päivä koittaa. Et voi edellisenä päivänä ennustaa, että tuo huominen on se päivä, kun kaikki menee suoraan sanottuna päin persettä. Mutta olen muuttanut toimintatapaani, ja lisännyt arkeeni muutaman pikku niksin, joiden avulla voin ehkäistä paskan päivän syndroomaa!






1. EHKÄISE SURKEA PÄIVÄ


No miten muka sitä voi ehkäistä? Et voi välttämättä estää asioita tapahtumasta, ja en takaa että näillä vinkeillä sinua ei ota päästä enää mikään. Mutta muutaman asian pystyt varmistamaan jo etukäteen. Lähdetään liikkeelle tallihommista. Olen alkanut iltaisin tallissa laittamaan aamuksi kaikki niin valmiiksi kuin mahdollista. Väkirehuannokset on karsinoiden edessä, heinäkärry täytettynä ja loimet valmiina karsinan ovien edessä. Nämä asiat ovat pieniä juttuja, jotka on illalla nopeasti tehty, mutta aamulla sen huomaa heti, jos näitä ei ole laittanut valmiiksi. On mukavaa tulla aamusta siistiin talliin, ja hommat kohtalaisen helppoina vastassa.

Kun iltatalli on tehty, olet tullut kotiin, ja suunnittelet nukkumaanmenoa, lataa kännykkä. Jos juot kahvia, pistä kahvinkeitin valmiiksi niin, ettei sinun tarvitse aamulla kuin painaa nappia. Monesti laitan jo vaattetkin valmiiksi, eikä niitäkään tarvitse aamulla tuskissaan etsiä. Olen huono syömään muutenkin aamupalaa, joten aamupalaa en yleensä tee edellisenä iltana valmiiksi, mutta tallille on hyvä ottaa evästä mukaan, ja ne kannattaa valmistella jo edellisenä iltana. Pistä kotiavaimet ja auton avaimet jo valmiiksi, mikäli niitä tarvit. Jos aamulla tuleekin äkkilähtö, tiedät missä ne on, ja muistat ottaa ne matkaan. Jos olet autollinen, kannattaa auton bensatilannekin katsoa jo edellispäivänä. Omalla kokemuksella sanon, että kun menee huonosti ja auton bensavalo syttyy, ei se ole mikään kovin herkku tilanne.


2. TEE SELKEÄ TOIMINTASUUNNITELMA



Liikutettavat hevoset yleensä tiedetään jo edellisenä päivänä. Yleensä mietin jo etukäteen ennen hiittipäivää, mitkä hevoset ajetaan seuraavana päivänä, ja suunnittelen treenejä. Minkä ajan yksin, lähteekö jollekin toinen hevonen kaveriksi. Yleensä jo talliin tullessa tiedän, ketkä ajetaan ensin, ja sen perusteella siirtelenkin hevosia. Jos alan aamutallin aikana miettimään että hetkinen, ketkä täytyy liikuttaa tänään ja kenellä lähden ensimmäisenä, menee siihen aivan turhaa tehokasta työaikaa hukkaan. Etenkin jos aamu alkaa huonosti, tai on jo kiire, on helppoa lähteä tekemään ja toimimaan reippaasti, kun tietää mitä on lähdössä tekemään. Priorisoi, laita asiat tärkeysjärjestykseen. Älä kiillota satulaa klo 9 aamulla huvin vuoksi, jos ajettavissa on vaikka viisi hevosta sille päivälle, ja tiedät että niissä menee aikaa. Putsaa se satula ajohevosten jälkeen.



3. MUUTA AJATTELUTAPA


Kun pinna on jo valmiiksi kireä, yleensä ajattelutapakin muuttuu todella negatiivisesti. Yritä unohtaa se, kuinka moni asia on mennyt päin persettä tänä päivänä. Vaikka kiusaus olisikin ajatella, että "Vielä nämä kaikki hommat tekemättä, olen vasta näin vaiheessa" - ja sinusta tuntuukin siltä sillä hetkellä, yritä kääntää ajatus toisinpäin. Mieti mitä olet jo saanut aikaan. Älä sano että "vielä nämä" vaan sano "enää nämä". Hirveän suuri muutos, huomaatko? Kun yritämme ajatella positiivisesti, saamme jopa itseä huijattua pikkuisen. Ne työt ei tule tehtyä, jos vain valitan sitä määrää mikä on edessä. Älä näe edessäsi puoliksi tyhjää juomalasia, vain puoliksi täysi!
"Älä vingu, riittää kun tuuli vinkuu" - Pikku Myyn viisauksia




4. PUHU JA AVAUDU


Jos märehdit asioita yksin, ne paisuu pääsi sisällä, ja kärpäsestä tulee härkänen. On se sitten joku tuttava tallilta, tai tallin ulkopuolelta, jossain välissä päivää tulee varmasti sopiva sauma, jolloin voit keskustella! Vaikka et edes tietäisi mikä ärsyttää, asian jakaminen toiselle helpottaa. Itse olen omalla tallillamme huomannut, että yllättävän usein aina jollekin on sattunut huono päivä samaan aikaan! Mutta muista yksi juttu. Tämä puhuminen ja avautuminen ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi kiukutella ja tiuskia kaikille, ihmisille sekä hevosille. Muista kuitenkin,  että vaikka sinulla on surkea päivä, ei se oikeuta sinua pilaamaan toisten päivää.





5. KAHVI RAKAS KOFEIINI


Heh. En voi jättää tätä mainitsematta. Ei kaikki läheskään juo kahvia, tai juovat sitä satunnaisesti. Mutta edellinen vinkki on hyvä aasinsilta tähän aiheeseen. Kahvitauko on sopiva sauma jutella jollekin. Kahvi saa minut rauhoittumaan jo ihan "lumelääkkeenä", kun sen juominen on aina liittynyt tallilla keskustelutuokioon jonkun kanssa. Vaikka olisin yksin, pinna kireällä ja hermot riekaleina, saa kahvinkeittimen porina hyvin rauhoittumaan. Yksi kuppi per kaksi kettumaista asiaa. No ei nyt sentään..



































Kun oikein kiukuttaa, mikä auttaa? 



Postauksen kuvat: Anniina Kupiainen

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Voi kuinka onnellisia olemme olleet




































Kun koemme onnen, emme tavallisesti osaa tajuta sitä onneksi, mutta kun se lopulta on ohi, ja silmäilemme taaksepäin menneeseen, huomaamme yhtäkkiä – toisinaan yllättyen – kuinka onnellisia olemme olleet.— Nikos Kazantzakis

Älä turmele sitä mitä sinulla on, haluamalla sitä mitä ei ole; ja muista, että mitä sinulla nyt on, oli kerran niiden asioiden joukossa, joista vain uneksit.— Epikuros



Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti.— Herman Cain


Rakastaa ei ole sama kuin katsoa toisiaan silmiin, se on katsomista yhdessä samaan suuntaan.— Antonie de Saint-Euxepéry





 Jos voisin estää yhtä sydäntä särkymästä
En elä turhaan
Jos helpotan yhden ihmiselämän tuskaa
tai lievitän yhtä kipua
tai autan pyörtyneen punarinnan
takaisin pesäänsä
En elä turhaan.
— Emily Dickinson




































Make ruuna komeilee..

Kuuntele, katso ja opi


Heh. Ompa järkyttävä kuva, Seidi 10v.. Mutta onneksi tässä on muutamat neuvot kuunneltu tämän jälkeen. 




Todella useasti törmään tilanteisiin, missä joku henkilö X suuttuu toiselle, kun toinen on eri mieltä asiasta, tai kertoo vinkkejä ja ohjeita toiselle. Voi kuinka yleistä tämä onkaan täällä hevospiireissäkin. Tämä aihe jatkaa hyvin edellistä postausta, jossa puhuin itsestäni virheitä pelkäävänä perfektionistina. Siinä kerroin siitä, miten pelkäsin tehdä virheitä, ja yksikin virhe tuntui välittömästi maailmanlopulta. Mutta kerroin myös kuinka siitä on päässyt viimein eroon, ja kuinka kelkka on nyt kääntynyt aivan toiseen suuntaan. Tässä postauksessa kerron, miten ajattelen nykyään.

Useat meistä kokevat, että jos joku tulee neuvomaan tai huomauttaa virheestä, on se katastrofin alku. Miksi ihmeessä ja millä oikeudella hän minua arvostelee? Minkä takia hän kritisoi? Enhän minä ole väärässä, vaan hän. Minun oma tekniikkani on ainut oikea tapa tehdä. Suurimmassa osassa tapauksista tuo niin kutsuttu "huomauttaja" saa sen pikkutarkan idiootin roolin, vaikka ajatus on ehkä hyvä. Onko se ajatus hyvä? Onko kellään oikeutta kertoa sinulle olevansa jossain asiassa eri mieltä kanssasi?



























"Et sinä ole epäonnistunut, jos kuuntelet toisen ajatuksia. Kuuntele ja opiskele, käytä kaikki mahdollisuudet hyväksesi"


Kun ennen pelkäsin että joku huomauttaa minulle jostakin, nykypäivänä kantani on aivan toisenlainen. Toivon että joku huomauttaa, jos havaitsee epäkohtia. Olen kiitollinen siitä, jos joku haluaa jakaa mielipiteensä vaikka se poikkeaisi omastani. Jos jollakin on ideoita ja ajatuksia siitä, kuinka voisin tehdä hevosteni kanssa jotain toisella tavalla, kuuntelen nämä ajatukset. Ei se, että kuuntelee toista, tarkoita automaattisesti että sinun pitää tehdä juuri sillä tavalla. Jos toinen käskee katkaista laahaavan jalan, niin ei sinun sitä heti kannata poikki leikata. Katso vähän, keneltä oppi tulee, ja puntaroi, onko ajatuksessa perää, tai voisiko se olla mahdollinen. Älä heti heitä suohon toisen ajatuksia, vaan ota ne vastaan.

Olen oppinut hevosmaailmassa ollessani sen, että ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä asioita. On paljon toimivia systeemejä, mutta sinun on löydettävä se kultainen keskitie. Jos menestystä ei tule, on jotain tehtävä toisin. Jos itse ei näe mikä mättää, ei ole raukkamaista pyytää apua, tai ottaa toisen apua vastaan. Et sinä ole siinä epäonnistunut, jos kuuntelet toisen ajatuksia. Silloinhan juuri hiljaa opiskelet asioita, mitä ympärilläsi tapahtuu. Mitä toiset tekee, miten se poikkeaa omastani, mitä hän teki sellaisen hevosen kanssa.. Käytä kaikki mahdollisuudet.





Kun ympärillä on osaavia ihmisiä, ole pelkkänä korvana. Yritä sisäistää asioita, ja vertaile tapoja toisiinsa. Vaikka et tarvisi jotain tietoa juuri sillä hetkellä, siitä voi olla hyötyä tulevaisuudessa. Hevosten kanssa edes parhaat eivät tule koskaan valmiiksi, sillä kuten olen usein ennenkin sanonut, myös parhaille tulee niitä epäonnistumisia. Älä tyrmää kun joku neuvoo sinua. Vaikka asia olisi ilmaistukin tökeröllä tavalla, mieti vaikka itseksesi, oliko siinä mitään perää. Kuuntele, katso. Opi, sisäistä. Ja ennenkaikkea sovella. Tämä ala on oppimista hautaan asti.











Miten sinä koet sen, kun joku "neuvoo" sinua? Oletko joskus paininut näiden asioiden parissa? Kommentoi! Myös arvontaan kerkeää vielä hyvin osallistumaan. Käy tykkäämässä meistä Facebookissa, rekisteröidy sivupalkista lukijaksi, ja kommentoi, niin pääset osallistumaan pienen hevosen hyvinvointipaketin arvontaan!

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Virheitä pelkäävä perfektionisti
































Mitenköhän siellä Strömsössä menee, kun taas saa sanoa, ettei mennyt kuin Strömsössä? Kasirata oli kirous. Se todentotta oli sitä. En edes koskaan ole katsonut tuloksia, miten Devil sijottui, koska se ei ollut hyvä. Melkein vaivuin jo epätoivoon, mutta noin 15min lähdön jälkeen taas asenne muuttui toiseksi. Näitä sattuu, jokaiselle, aina joskus, halusi toinen tai ei. Aina ei voi olla paras päivä kummallakaan. Ei ihmisellä eikä hevosella. Ilokseni hevosesta löytyi vähän vikaakin, eikä tarvinut jäädä epätietoisuuteen. Joku saattaisi ajatella, että mitä iloa siinä on, että hevosesta löytyy vikaa, tai se on kipeä jostain. Jos vikaa ei löytyisi, jäisin aina miettimään sitä mistä huono startti johtui.


Jossain vaiheessa elämää olin oikeasti todella paha perfektionisti. Koulussakin tavoitteena oli tehdä tehtävät aina täydellisesti, mutta minulla se meni vähän yli. Vielä lukion alkupuolellakin tätä oli havaittavissa suuressa mittakaavassa. Esimerkiksi tehtäviä tarkastaessa, oli kyseessä sitten englanti tai vaikka historia, käteni tärisivät ja yritin aina laskea etukäteen mihin tehtävään joudun ääneen vastamaan, jos tehtäviä käytiin läpi järjestyksessä. Jos vastasin väärin, se tuntui maailmanlopulta, ja usein itkua pidättelin.








Miten salaa virheitä pelkäävä perfektionisti selviää epäonnistumisista? Olen tietoisesti opiskellut käsittelemään tuota vikaani. Monen vuoden työ on vasta nyt tuottanut tulosta. Oli haastavaa opetella käsittelemään omia tunteita, ja siedätin itseäni virheiden tekemiseen altistamalla itseni tilanteeseen, jossa joku kertoisi että olen väärässä. Koulussa se tarkoitti käden nostamista ylös myös tilanteessa, jossa en oikeasti ollut varma vastauksesta. Hevosten kanssa se tarkoitti rohkeampaa yrittämistä, ja sen tosi asian hyväksymistä, että aina ei voi pärjätä, ja menestys ei ole itsestäänselvyys. Se on äärimmäisen lujan työn takana.

Edes parhaat eivät menesty joka lähdössään. Raviurheilussa tarvitaan hyvää tuuriakin. Tarvitaan arpa-onnea rata-arvontaan. Tarvitaan tuuria keliolosuhteisiin. Jokaisen asian on oltava 100% kunnossa ennen lähtöä. Siltikään ei aina onnistu. Hevoset ovat eläimiä, jotka elävät täällä kuin mekin. Ne eivät ole ylisuorittavia koneita, jotka menee aina juuri niin kuin pyydetään. Ne on yksilöitä, ja se meidän ihmisten on ymmärrettävä.




Hyväksykäämme siis epäonnistumiset, ne kuuluvat tähän lajiin. Opettele elämään vastoinkäymisen kanssa, ja tee parhaasi, että siitä päästään eteenpäin. Jos hevonen sairastuu, se on elämää, hoidetaan se kuntoon. Jos itkettää, itke. Tulee aika kun et muista enää niitä kyyneleitä, vaan huomaat että nyt onnistuitte. En todellakaan voisi sanoa noin, jos en tietäisi sitä todeksi. Alamäen jälkeen tule ylämäki, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Joskus se alamäki jatkuu, mutta kävele se tie loppuun, ja lähde nousemaan kohti uutta mäkeä!




Devilin entinen hoitaja, Inka, kävi tervehtimässä Deviliä Oulussa.

g


sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Minun kilpailujännitys



























Jaha, listat tuli. Tuolta lähtöpaikalta lähdetään, selvä. Aikaa starttiin on viikko, miten viimeistelen, miten liikutetaan tällä viikolla. Pitää tarkastaa hevonen ja hoitaa se joka päivä erityisen tarkasti. Jos pesen kamat tuona päivänä, niin ne on valmiina, ja kenkien tarkitus tietysti tuona päivänä. Lähtisiköhän tuo ja tuo kuskiksi, mitä hevosia lähdössä olikaan. Onkohan rata millainen, ajetaanko ilman kenkiä, ja laitetaanko jenkkikärryt. Mitenköhän se menee.

Heh. Tuossa ajatuksia ennen reissua, kun näen listat, ja totean että hevonen pääsi mukaan starttiin. Nyt tästä on tullut jo rutiinia, koska startteja on kertynyt jo sen verran monta eri hevosilla. Mutta voi hyvänen aika, miten jännittävää oli ensimmäistä kertaa viedä Devil koelähtöön. Kädet tärisi, ja kahvi ei pysynyt kupissa. Onneksi ei tarvi enää niin paljon jännittää.



Nykyään en enää koko viikkoa jännitä täysillä. En menetä yöunia jo heti maanantaina (Heh, tai no riippuu vähän mikä hevonen ja missä se starttaa), jos startti on sunnuntaina. Kyllä koko viikko tehdään täydellä teholla töitä. Yritän pitää hevosen mielen aina virkeänä, tehdä sen kanssa paljon asioita mistä se tykkää. Etenkin kun tallissa seisoo oma, oman arvonsa tunteva diiva Devil, on joutunut tätä henkistä puolta hoitaa jopa enemmän kuin fyysistä. Minulla on erikseen Devilille sellainen terapia ratsastaja Anette, joka käy tekemässä Devilin kanssa aina selästä käsin kaikkea kivaa. Olen kertonutkin aiemmissa postauksissa, että Devil rakastaa metsälenkkejä. Se ei ole maailman mukavin ratsastaa äkkipikaisen luonteen vuoksi, mutta Aneten kanssa ne tulee hyvin toimeen keskenään. Molemmat tykkää, kun saavat käydä lenkkeilemässä. Ei se ole sama asia jos minä lähden ratsastamaan sillä. Minä aina myös treenaan. Olen huomannut, että se oikea terapeuttinen vaikutus saadaan sillä, kun se joku muu käy ratsastamassa sillä minun puolestani.





Nämä Järvelän Kristan ottamat ravikuvat vain sopii niin hyvin tähän aiheeseen, sillä harvoin meitä on kuvattu ravipaikalla. Ravipaikalle tultaessa yritän arvioida hevosta jo trailerissa, onko se täysin normaalin oloinen, vai jännittääkö se esimerkiksi normaalia enemmän. Devil on aina täysin rauhallinen, ja sen vuoksi heti huomaan jos se hermostuu, ja silloin yleensä joku vähän mättää. Varusteet laitetaan päälle tarkasti ja katsotaan miljoona kertaa onko ohjat nyt varmasti kiinni, ja polvisuojat tarpeeksi tiukalla.

Olen enemmän tämmöinen käytännöllinen kisajännittäjä. Puran jännitystä työn tekemiseen, ja pyrin antamaan itsestäni kaiken irti, mikä hevosta voisi hyödyttää. Kun hevoset ovat menneet esittelyyn, silloin alkaa se todellinen piina, kun tietää, että aivan kohta tämä on ohi taas. Olen aina aivan hiljaa, ja katse herpaantumatta tarkkailee hevosta, varusteita ja kuskia. Tarkkailen, että kaikki on varmasti hyvin ja kummaltakaan ei puutu mitään. Sitten vain mielessäni kelaan ensimmäisen 100 metriä ja toivon että "älä laukkaa älä laukkaa" vaikka asioissa olisi maailman ravivarmin hevonen. Sitten sydän jättää muutaman lyönnin välistä, ja lopputuloksesta riippuu, mikä reaktio on maalisuoralla. Tarviiko tanssia voiton riemusta ja itkeä, vai todeta että jotain on tehtävä toisin, tai tyydyttävä siihen, että hevonen oli hyvä, mutta se ei riittänyt tähän lähtöön.

Raveissa tai kilpailuissa yleensäkin on tärkeä keskittyä olennaiseen. Jännitystä voi hyvin harjoitella purkamaan erilaisiin asioihin. Hevonen kuitenkin voi aistia jännittyneen tilasi, ja jos se loistaa selkeästi sellaisena, että varusteet menee väärin, kätesi tärisevät ja tuskan hiki valuu otsaa pitkin, voit miettiä, miten lähtisit purkamaan jännitystäsi. Opettele tunnistamaan omat tapasi, ja mieti mitä asioita jännität eniten. Mieti myös sitä, millainen ihminen olet, kuinka purat stressaavia tai jännittäviä asioita muuten elämässäsi. Lähde rakentamaan kokonaisuutta, joka tukee sinun ja hevosesi kilpailupäivää. Jos vaihtoehtoina on kaataa kahvia aamusta iltaan, tai käyttää jännityksen antama energia varusteiden puhdistamiseen, kumpi on parempi vaihtoehto?





































Jännittäminen on täysin normaali asia. Millainen kilpailija sinä olet? Miten purat kilpailujännitystäsi, olet sitten kuski, ratsastaja, tai ihan vain hevosenhoitajan roolissa? Onko sinulla hyviä vinkkejä? Kommentoi!