sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

SM-tason kilpapyöräilijästä monteratsastajaksi - Eveliina Sarismala tähtää huipulle



Vauhtia ja jännitystä ei pääse puuttumaan, kun kilpailupäivänä valjaiden sijaan hevosen selkään laitetaankin satula. Hämeen ammattikorkeakoulussa hevostalouden agrologiksi opiskelevaa Eveliina Sarismalaa (24) ei vauhti ja lajin erikoisuus hidasta. Raviurheilun kilparadoilla tuoreella ratsastajalla on takanaan 24 lähtöä, joista kaksi on päätynyt voittoon, yksi kakkossijaan ja yksi kolmossijaan. Mutta kuinka 57 SM-mitalin kilpapyöräilijä päätyi monten ja raviurheilun jännittävään maailmaan?

"Hevosten kanssa olen ollut aivan pienestä asti. Kaikki into hevosiin on peräisin äidiltäni, joka on työskennellyt hevosenhoitajana muun muassa Juha Länsimäen ja Heikki Korven talleilla. Kotitalon lähellä on ollut aina paljon hevosia, ja ratsastuksen aloitin varhain, ja harrastin sitä lapsena satunnaisesti muiden harrastusten ohella. Alakouluikäisenä tuli harrastettua myös yleisurheilua, ringetteä ja hiihtoa. Noin kuuden vanhana kiinnostuin kilpahiihdosta." Eveliina kertoo lapsuudestaan.





Yksitoista vuotta Sm-tasolla


Sarismalan kilpaurheilu-tausta on kunnioitusta herättävä. Yhdentoista vuoden ajan hän panosti täysin kilpapyöräilyyn. Työ ei ollut turhaa, sillä kirkkaimpina saavutuksina kilpapyöräilystä tuli 57 SM-mitalia nuorten- ja aikuisten sarjoista. Nuori urheilija kerkesi käydä kilpailemassa myös naisten maajoukkueessa ulkomaita myöten.


"Noin yhdeksän vuotiaana mukaan tuli kilpapyöräily. Monta vuotta menikin talvet hiihtäen ja kesät pyöräillessä. Kun ikää tuli enemmän, täytyi valita kumpaan lajiin päättää panostaa ja valitsin kilpapyöräilyn. Ajoinkin sitten yksitoista vuotta kilpaa SM-tasolla, ja urheilusaavutuksiani ovat mm. 57 SM-mitalia. Pääsin myös naisten maajoukkueen kanssa kilpailemaan ulkomaille, esimerkiksi Ruotsiin ja Tanskaan. Urheilu oli etusijalla." Eveliina kertoo.





"Halusin löytää uuden lajin, jossa voin kehittyä ja menestyä"


Huippu-urheilijan ura päättyi kuitenkin loukkaantumiseen kesken kauden 2014. Kun ankarat pyöräilytreenit loppuivat, hän alkoi kiinnostumaan montesta ja ravi-ajoluvan hankkimisesta tosissaan. Vuonna 2017 Sarismala ajoi c-ajoluvan Teivossa Tampereella.

"Sain oman hevosen 15-vuotiaana, ja siitä lähti tosissaan kiinnostus raviurheilun. Vuosina 2014-2015 aloin harjoittelemaan montea omalla hevosellani, joka on entinen ravihevonen. Olen todella kilpailuhenkinen, ja siksi halusin löytää itselleni uuden lajin, jossa pääsisi kehittymään ja pärjäämään. Isäni kannusti hankkimaan c-ajoluvan, ja äiti vastusti hetken lajin "vaarallisuuden" takia. Molempien siunaus hankkimiselle kuitenkin saatiin, kun he tajusivat, että tämä on oikeasti mun juttu." Eveliina naurahtaa.

"Sain aloittaa uran tuttavani hevosella, jolla ajoin ensimmäisen voittoni kesäkuussa 2018. Se voitto oli kultaakin kalliimpaa, sillä sitä kautta sain myös uusia lainaohjastettavia. Olen todella kiitollinen hevosten taustajoukoille, jotka ovat antaneet minulle tähän mahdollisuuden. Oma satsaus lajiini on sataprosenttinen, ja oma tähtäin on olla tulevaisuudessa yksi Suomen huipuista montekuskeista." Sarismala kertoo.


Monteohjastajilta vaaditaan 16-vuoden ikä, ajolupa sekä kilpailulisenssi. Ne yksistään ei silti riitä, vaan harrastajalta vaaditaan hyvää perusratsastustaitoa ja hevosen hallintakykyä. Hevonen on hallittava kilpailuvauhdissa. Se vaatii ratsastajalta hyvää kuntoa ja kestävyyttä.

"Harjoittelen ratsastamisen ohella kuntosalilla ja juoksulenkkeillen noin 4-5 kertaa viikossa. Kunnon ylläpitäminen ja terveelliset elämäntavat ovat minulle kaiken perusta ja pohja. Parasta treeniä on silti itse ratsastaminen." Eveliina toteaa.





Koko perheen harrastus


Sarismalan perheestä löytyy perheen yhteisin voimin toimiva yritys Sarismala Rent. Yritys on toiminut vuodesta 2015, ja se tarjoaa asiakkailleen hevoskuljetusautojen vuokrausta sekä kuljetuksia kuskin kanssa tarvittaessa. Sarismala Rent on myös sponsoroinut montelähtöjä Teivon raviradalla Tampereella, sekä kenttäratsastaja Jasmiina Blomia. Perheestä löytyy myös neljä hevosta.

"Meillä on yksi harrastehevonen ja kolme ravihevosta. Kahdella nuoremmalla on tarkoitus ajaa kilpaa kun ne ovat siihen valmiita. Tällä hetkellä meillä on yksi kilpahevonen, Meri Font, joka ostettiin minulle montea varten. Omien hevosten merkitys on ollut minulle tärkeä, sillä pääsen harjoittelemaan lähes milloin vain. Omalla hevosella kilpaileminen tulee olemaan minulle iso juttu." Eveliina toteaa.


"Kova työ palkitaan aina"



Uudelle lajista kiinnostuneelle Eveliina haluaa näyttää vihreää valoa, ja kannustaa hakeutumaan korttikurssille ajoluvan saamiseksi. Korttikursseja järjestetään ympäri Suomen eri raviradoilla, ja netistä löytyy kattavaa tietoa lajista esimerkiksi Suomen monteohjastajat Ry:n kotisivuilta.

"Hyvä laji ehdottomasti. Jos yhtään kiinnostaa, kannattaa hakeutua korttikurssille, sitä kautta saa monia eri mahdollisuuksia. Alussa on vaikeuksia, on myötä- ja vastatuulta paljon. Täytyy olla sitkeä, kestävä, oma-aloitteinen ja rohkea. Monte vaatii kilpailuhenkisyyttä eikä saa pelästyä pienistä. Kova työ palkitaan aina. " Eveliina kannustaa.









Heräsikö mieleesi kysymyksiä tai ajatuksia aiheeseen liittyen? Oletko sinä kiinnostunut lajista? Kommentoi ja kerro omat kokemuksesi alle!





lauantai 2. maaliskuuta 2019

Kevään kynnyksellä



Taas kevät koputtelee ovelle. Viime kesän helteissä odotin ja toivoin jo hieman viileneviä kelejä. Mutta niin kuin usein kuulee sanottavan, ei saisi valittaa lämmöstä silloin kun sitä on. Talvella ehtii sitten manata sitä, kuinka nyt on kylmä ja kesällä oli niin ihanaa. Se taitaa olla etenkin Suomen ilmasto-oloissa todella yleinen vaiva ihmisillä, kuten myös allekirjoittaneella. Ikinä ei ole tarpeeksi hyvä.

Kevät ja kesä on silti lempi vuodenaikojani. Pitkän talven jälkeen on ihana herätä kirkkaaseen aamuun, ja tuntea kuinka tallille mennessä aurinko jo lämmittää auton ikkunan lävitse. Päivät pitenevät ja on enemmän valoa. Kevään tulon aavistelee hevosetkin, ja sen näkee niistä päällepäin. Ne viihtyvät ulkona, alkavat tiputtamaan talvikarvaansa ja niissä alkaa olemaan energiaa. Sellaista auringon valon tuomaa energiaa, mitä talvella ei missään näy.




Joku joskus sanoi minulle, että kevät ja syksy on lähes sama asia. Näin ei mielestäni kyllä ole. Syksy alkaa sillä, kun lehdet putoilevat puista, kasvit kuolevat ja vesisade tuntuu hukuttavan kauniin kesän muiston alleen. Ensimmäisten pakkasten tullessa, ja ensilunta odotellessa tiet ja valmennuspaikat jäätyvät joka puolella. Tuntuu kuin yhdessä yössä, upea silkki ja sametti karvainen kilpahevosystäväni on muuttunut karvapallo-poniksi. Ja meno sen kun paranee vain pakkasen lisääntyessä ja talvea kohti edetessä.

Talvikin on ihan okei, kun pakkanen pysyy maltillisissa lukemissa. Paljon tekee myös se, että olisi paljon lunta, jotta pohjat ja treenipaikat pysyisi hyvinä. Mutta täytyy sanoa, että näin kevään kynnyksellä en kaipaa yhtään jäätyneitä sormia ja huurteisia ripsiä. En kaipaa lämmityspiuhaa autoon ja ikkunoiden rapaamista pitkän päivän alkaessa ja loppuessa. En kaipaa kauheaa kerrospukeutumista, vaatteiden vaihtamista, riisumista ja lisäämistä. Hyi olkoon.




Mutta sitten pitkän talven ja synkkyyden jälkeen koittaa kevät. Aurinko paistaa, linnut laulavat. Vaikka ajokelit muuttuu rapaisiksi, voin lähes haistaa kevään tuoksun, kun vesi alkaa virtaamaan puroissa, ja herättelee routaista maata. Näen kuinka karvapallo-ponitkin alkavat taas muistuttamaan hevosta. Paksut loimet saa heittää säilöön ja omat toppavaatteet kaappiin. Siitä muutama kuukausi mennäänkin aina vain parempaan suuntaan ja tulee kesä.


Loppujen lopuksi, ei se kesän kuumuus niin paha juttu olekaan. Pitkä jakso aurinkoa auttaa selviämään synkästä jaksosta, syksystä ja talvesta. Valmistautukaa siis keräämään kaikki energia itseenne, mitä tuo ihmeellinen pitkästä aikaa esiintyvä valoilmiö tuo tullessaan. Nautitaan joka hetkestä. 









Mikä on sinun lempivuodenaika, ja miksi?



Kuvissa mallinani oripoika Cobolt.


perjantai 1. maaliskuuta 2019

Elämän mittainen matka


Se ei ole vain olento, joka vaatii itselleen orjan pärjätäkseen. Siinä yhdistyvät herkkyys ja vahvuus, luonto ja kauneus. Fyysinen voima, joka kuitenkin vaaran uhatessa pakenee. Jos se näkee vääryyttä, se ei sitä hyväksy. Vaikka se pelkää, se puolustaa niitä ketä se rakastaa. Se puolustaa, vaikka pelkäisi henkensä edestä. Kauniit ja lempeät silmät kertovat että enää ei ole hätää. Samettinen turpa laskeutuu lähelle, ja puhaltaa lämmintä ilmaa sieraimistaan. Se on hevonen. 

Kun on hevosen vierellä, saa olla parhaalla paikalla. Hevonen on rehellinen ja lojaali. Se ei kuuntele valheita. Se tutkii ihmisen lävitse, antaen mahdollisuuden olla sellainen kuin itse olet. Se ei vaadi sinua muuttamaan ulkonäköäsi. Se ei vaadi sinua muuttamaan sisintäsi. Silloin kun toiset ihmiset saavat sinut särkymään, ja et enää luota itseesi, tulee hevonen, joka kannustaa sinua nousemaan vielä kerran. Se katsoo silmiin, painaa turpansa olkapäälle, ja sanoo sinulle : Sinä selviät.






Kun ystäväni on hevonen, se ei katso minua ylhäältä eikä alhaalta. Se katsoo minua silmiin tasavertaisena. Se pyrkii tekemään parhaansa ja antamaan itsestään sen, mitä siltä toivoisin. Kun se pelkää edessä olevaa, uhkaksi kokemaansa asiaa, se kulkee sen ohi. Se kulkee sen ohi, koska pyysin sitä. Se pelkää, mutta tekee sen silti. Ja silloin se huomaa, että minuun voi luottaa. En aja sitä vaaraan. Kun hevonen luottaa sinuun ja sinä luotat siihen, on ystävyys taattu. Ystävyys, jota ei voi kokematta ymmärtää. Ystävyys, jota ilman maailma tuntuu tyhjältä paikalta, ilman merkitystä. 

Kyse ei ole vain lyhyestä matkasta. Ystävä hevonen elää vaikka olisi jo siirtynyt pois täältä. Sen hörähdys kuuluu muistoissa, ja sen katse ei poistu mielestä koskaan. Kyse ei ole lyhyestä matkasta. Kyse on matkasta, joka kestää loppuelämän ajan. 
Oletko sinä valmis sille matkalle?



torstai 28. helmikuuta 2019

Uusi aika

(c) Nelli Mustasaari

Pitkän harkinnan jälkeen syöksyn taas blogimaailman syövereihin. Vanha suola alkaa aina janottamaan, kun ottaa tietoisen tauon kirjoittamisesta. Kun kirjoittaminen on tuntunut pakolta, ja sille ei ole ollut aikaa, koin paremmaksi etten kirjoita ollenkaan. Toki olen kirjoittanut lähes päivittäin inspiraation syttyessä tietokoneen säilöihin ja pöytälaatikkoon. Mutta nyt tuntuu siltä, että haluan kirjoittaa teille, lukijoilleni. Haluan tuntea sen yhteyden, kun saan keskustella asioista sinun kanssa tämän blogin välityksellä.


Aiemmin tämä on ollut väylä kertoa hevosestani Devilistä ja Otosta. Nyt kuitenkin tilanne on muuttunut niin, että Otto on lopetettu 2016 ja Devil jatkaa edelleen tyytyväisenä oleskeluaan Virroilla leasing-sopimuksella. Mietin jopa uuden pohjan tekemistä blogilleni, ja voi olla että inspiraation tullessa saatan sen tehdäkin. Mutta lähdetään liikkeelle tutulla ja turvallisella pohjalla.




Haluan uuden alun kunniaksi laajentaa postausten teemaa hevosista myös muualle. Hevoset on edelleen iso osa elämääni ja kuuluu päivittäiseen arkeeni. Se tulee varmasti edelleenkin olemaan tekstien pääpaino. Mutta enää se ei sulje pois aiheita, jotka eivät liity hevosiin. Blogi kertoo minun elämästäni, tavoitteistani, unelmistani, epäonnistumisistani ja ajatuksistani. Se, mitä ne kaikki tulee olemaan on minullekin arvoitus.

Toivon, että olet mukana lukemassa ja kommentoimassa tällä uudella tiellä. Toivon teiltä vinkkejä ja pyyntöjä, mistä haluatte luettavan. Teen tätä teille. Jos ajatukseni ja tekstini saavat yhden ihmisen tuntemaan jotain, ajattelemaan tai vaikka ottamaan osaa keskusteluun, silloin koen olevani onnistunut. Lähdetään yhdessä kohti uutta aikaa.



             Mistä haluaisit lukea itse? Kommentoi alle.