tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kaustiselle starttiin 4.4.




Tänään aamulla heräsin aikaisin, varta vasten Devilin ilmoittamisen takia. Olin kytiksellä, ja katsoin kannattaako ilmoittaa, ja minne. Seinäjoelle ja Kaustiselle loppui ilmoittaminen samaan aikaan, ja puoli yhdeksän aikoihin pistin Devilin mukaan Kaustiselle. No, siinä sitten hevosia tuli aina vuorotellen lisää molempien ravien lähtöihin, ja jännityksellä odotin että kumpaan nyt loppujen lopuksi sitten ilmoitetaan. No, Kaustiselle sitten ilmoitettiin, ja myös päästiin!

Ihan kivan näköinen lähtö tuli kasaan. Tehdään tässä viikko töitä, treenaten ja kengittäen. Katsotaan millaisia muutoksia me keksitään, vai keksitäänkö mitään. Mutta ihan hyvillä lähdetään mukaan.



Kuvailin tänään kyllä kilpavarusteetkin, mutta postaus tulee lähipäivinä. Mutta käytiin kuvailemassa tänään Deviliä, ja muutama kuva tuli napattua. Devil olikin aivan ihmeissään, kun pääsi sisälle vain puunattavaksi, ja sitten pääsikin vielä takaisin ulos. Se ilmiselvästi luuli, että nyt on työpäivä. Mutta sen pidemmittä puheitta kuvia kohti. Tämän jälkeen teenkin viimeiset valmistelut vielä huomiseen psykologian yo:hon. Voi että kun olisi tajunnut oikeasti lukea enemmän, ja sen verran kuin olisi tarvetta. Olen asennoitunut siihen, että syksyllä käyn korottamassa psykologiaa jos siltä tuntuu. Kuusi kirjoitettavaa ainetta kaksoistutkintolaiselle on aika paljon, ja tämä on nyt viimeiseni, ja vielä vapaavalintainen, joten ehkä selviän siitä! Ei tämä nyt kuoleman vakavaa ole kuitenkaan.




"Onks pakko!"






maanantai 28. maaliskuuta 2016

Lady Devil ja Hevari!






























Tässä sitä nyt sitten poseerataan Hevarin loimi päällä, värityskin on kohdallaan ja sopii meidän starttiväreihin. Huomenna nimittäin meinasin pistää kilpavermeet kuvaukseen ja julkaista tänne postauksen Devilin kisavarustuksesta. Kaikesta päätellen,väri on sininen. Varustepostaus sopiikin hyvin teemaan, sillä tässä on nyt hyvä mainita se, että Hevari Oy lähti sponsoroimaan blogiamme. Kyllä tämä takki päällä kehtaa hyvin edustaa.

Tänään Devil kävi hiitillä, mutta en saanut ketään kuvaajaa. Tamma oli joka tapauksessa hyvä, ravasi iloisesti tuplahiitin alusta loppuun. Ensin ajettiin hitaampi 2100m, ja palauttelun jälkeen vielä terävä 1600m. Maili onkin Devilille vaihtelua, sitä tulee aika harvoin jostain syystä ajettua. Mutta se tuntui sopivan sille! Voi kun jostain löytäisi mailin matkan startin..  No, kesällä sitten!

Tähän loppuun vielä pari kuvaa, huomenna palataan varustepostauksen merkeissä:




Pikkuisen oli lennokasta menoa




Devil: "HUI KAMALA MIKÄ SE OLI"


perjantai 25. maaliskuuta 2016

Hiskun ajolenkki



Tänään menin päivällä tallille. Aluksi tein Hiskun kanssa vähän maastakäsittelyä, lähinnä pysähdyksiä ja peruutuksia. Kun poni oli hyvin kuulolla, valjastin sen ja lähdin ajamaan. Päätin että menemme metsään, sillä Hiskulla ei ole ajettu vähään aikaan. Matka kului hitaasti sillä Hisku oli laiska ja tie oli asfaltilla, joten kävelimme. Metsään päästyä poni innostui kunnolla ja tekikin pari ilopukkia, matka tallille päin sujui huomattavasti reippaammin. Koko reissusta tuli yhteensä kahdeksan kilometriä. Alhaalla video vielä lenkistä.

-Tiia

       




maanantai 14. maaliskuuta 2016

Hevosten riehumista


Käytiin eilen ajamassa toisen tallitytön Inkan kanssa hevoset. Molemmilla oli paljon virtaa, joten ajateltiin tehdä vähän pidempi lenkki. Energisyyttä en ihmettele sillä molemmat on ollut nyt pari päivää levossa. Matkaa tuli yhteensä kaksitoista kilometriä.

Ennen kun lähdimme ajamaan kuvasin hevosia ulkona ja tuli ihan kivoja kuvia. Tein vielä videokoosteen Hiskun ja Oton riehumisesta.

-Tiia



sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Muutama kuva parin päivän takaa


Muutama kuva Devilistä parin päivän takaa. Tammalla tuumasi olla virtaa ja häntä tötteröllä loikki välillä menemään. Katselin vähän sarjojakin, ja Jyväskylän lounasraveissa olisi. Katsotaan jos satutaan pääsemään mukaan. Sitä ennen kuitenkin täytyy ajella vähän, ja kohta lähdenkin pienelle kevyelle lenkille sen kanssa.

Tein ruokintaan muutoksia myös, tai lähinnä pienen lisän. Vaikka tamma syö hyvin, se laihtui viime startin jälkeen vähän, otti ilmeisesti itseensä siitä. Muistan erään tamman joka laihtui rajusti erään startin jälkeen, mutta meillä onneksi on kyse vaan pienestä. Devil saa nyt lisäksi vielä öljyä, jos saataisiin ne muutamat kilot takaisin.

Onko sinulla kokemusta hevosista, jotka ovat ottaneet itseensä startista?




Pikkuvarsa(ko?)

Voihan takajalka





Lisää kuvateksti

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Yhteistyössä "Raviponin matkassa"!


Nyt meillä on ensimmäinen yhteistyö-blogi. "Raviponin matkassa" kertoo 15 vuotiaasta tytöstä, joka treenaa 5-vuotiaan shetlanninponin kanssa kohti raviuraa. Kiinnitin blogissa ensimmäisenä huomiota siihen, että tuo kyseinen shetlanninponi tamma on Hiskun sisarpuoli, ja aikalailla samassa vaiheessa urallaan kuin Hiskukin. Eli Golda Apachelaisilla mennään!

Miksi sinun kannattaa käydä tsekkaamassa myös tuo blogi? Siellä on paljon kuvia, ja postauksia tulee sopivasti. Katrin ja Ruusun treenaaminen on tavoitteellista, ja sen vuoksi blogiin jää koukkuun, kun saa jännittää myös heidän puolesta. Käy katsomassa, ja liity lukijaksi!

BLOGIIN TÄSTÄ

Talvipäivän rapsuttelua


























Eilen oli tarkoitus heilua kameran kanssa, mutta Devilin kanssa oli asiasta hieman erimielisyyksiä. Devil yleensä ei toimi näin, mutta eilen aitausta lähestyessä se hirnahti ja oikein ravasi vastaan portille. Kun yritin mennä aitauksessa kauemmaksi että saisin kuvia, tamma seurasi perässä kuin hai laivaa ja tuli aina liian lähelle poseeraamaan. Loppujen lopuksi kuvaussessio päätyi vain rapsutteluun, kun kerrankin yleensä hieman kiukkuinen tamma olikin aivan ihanalla tuulella. Kun olin lähdössä tarhasta, se oli lähdössä ihan tosissaan mukaan ja hämmentyi hieman kun en ottanutkaan sitä kiinni. Se oletti tietenkin että lähdetään lenkille tai jotain sinnepäin.

Kun tulin illalla uudestaan tekemään iltatallia, hain Devilin sitten sisälle. Harjailin sitä ja hoitelin vähän etujalkoja. Olen aika tarkka jalkojen hoidosta, ja sen takia tarkkailen niitä joka päivä, aina kun hevosten kanssa värkkään. Ehkä olen vähän turhankin tarkka, mutta ehkä parempi niin. Tulee hoidettua pikkujutut heti, ennen kuin niistä tulee isompia ongelmia. Ei kai hevosia voi liikaa hoidella? :D






"Evvk"

























"Jos nyt mamma kuitenkin rapsuttaisit tuosta"

Väsyttää. Ihana eri pari kaulakappale, mutta kun tällä hetkellä ei nyt ole muutakaan vaihtoehtoa.. :D


Viereisessä tarhassa vähän paremmin poseerasi mun hoitoheppa R.R. Kisu. Suomenputte minun makuun! Loput olikin sisällä treenin jäljiltä kuivumassa.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Ravatessa roiskuu





























Tiistaina oli jännittävät tunnelmat, kun Hisku matkasi Kaustisen radalle harjoitusraveihin. Pientä hermoilua oli ilmassa, poika välillä kuopi katoksessa perinteiseen "mennään jo"-tyyliinsä, mutta pääsääntöisesti seisoi rauhassa. Ensimmäistä kertaa kilpakärryt perässä, ja ensimmäistä kertaa harjoitusraveissa. Mutta poni yllätti toimimalla, ja kuskin mukaan se tulee menemään eteenpäin varmasti kun hiittiä ajetaan. Hiskullahan ei ole paljoa kovaa ajettu, ja se on kerran käynyt radalla aiemmin. Mutta nämä oli viimeiset harjoitusravit tänä keväänä Kaustisella koulun järjestämänä, joten parempi oli käydä nyt näyttämässä ponille vähän raviurheilun maailmaa.

Hiskun kanssa jatketaan nyt vetojen ja hiittien merkeissä kotipuolessa. Poni kun on palautunut jo nyt reissusta hyvin, niin se saa viikonloppuna tehdä sitten vähän töitä. Olen sitä mieltä, että myös ponin pitää antaa palautua kunnolla, etenkin kun uusia stressitekijöitä oli paljon. Mutta kyllä se viikonloppuna jo joutaa käydä vähän juoksentelemassa.






Golden Fox Hiawatha / Sini Haapasalo 3.42.0


























Devil ei oikein mennyt mihinkään, ja luulen että siihen vaikutti monta asiaa. Kaustisen raveihin me ollaan päästy ihan kotoa käsin hiittikärryillä ajamalla ravipaikalle, koska matkaa on vain reilu kilometri, ja tammaa on kuljetettu viimeksi lokakuussa Ylivieskan starttiin. Se hermoli matkalla, ja oli kopista ottaessa jotenkin normaalia sähäkämpi kun sitä taluttelin. Yleensä se on aivan rauhallinen, mutta nyt se huuteli kaikille tutuille ja tuntemattomille, ja eräs mies kysyikin ohimennen että onkos tytöllä siinä minkä sukuinen ori. Ei, kyllä se ihan tamma on..

Lämmitys oli hyvä, ja kaikki meni muuten hyvin. Startissa se lähti tosi hyvin, se on auton takaa varsinkin ihan hyvä lähtijä. Avaus 16 oli kuitenkin ehkä turhan kova vielä tässä vaiheessa, ja voittajahan menikin 17. Ei Devil vielä noissa vauhdeissa pysy, mutta toivotaan että rutiinin kasvaessa ja starttien myötä kehittyisi sekin. Ei muuta kuin seuraavaa starttia kehiin. Jyväskylässä olisi lounasraveissa hyvä sarja 23.3. Sinne koitetaan tähdätä, jos satutaan pääsemään mukaan. Nyt Devil saa olla vapaalla loppuviikon ja maanantaina kirjoitusten jälkeen se saa lähteä jotain hommaa tekemään. Mikäli istun salissa kolmeen asti, se saa olla kävelytyskoneessa, mutta jos selviän aiemmin pois, käyn ajamassa jonkinlaisen lenkin.

Jos et ole koskaan lukenut "Nollanollaa"- sarjakuvia, nyt kannattaa googlata ja käydä tsekkaamassa. Sieltä löytyy ainakin meidän reissuihin sopivia sarjakuvia, jotka piristävät. Vaikka hevonen ei ollut mikään super, oli meillä silti hyvä reissu Seinäjoelle. Hyvä lounas, hauska seura, ja naurua enemmän kuin laki sallii! Niin kuin tuo alempi kuva kertoo, ei tämä ole niin haudan vakavaa, kun startin jälkeen kaikkia vaan naurattaa vaikka kotiin tuomisina tulikin vain paskaiset vehkeet.