lauantai 5. maaliskuuta 2016

Uusi blogi ja uudet kujeet

























Tämä ylläoleva parivaljakko on eniten tunnettu Pirun Viemää - blogista, joka jäi määrittelemättömän pitkälle tauolle kiireiden vuoksi. Se tauko kestikin kaksi vuotta, ja viimeisen postauksen jälkeen on tapahtunut niin paljon asioita, ettei niitä enää saa oikein kiinni. Sen vuoksi aloitellaan blogi-elämää uudella pohjalla, ja aivan uudella tavalla. Pirun viemää - kertoi Devilin kehittymisestä varsasta ravurin aluksi, ja tässä pääsemme seuraamaan sen raviuraa. Tamma joutuu kuitenkin tyytymään tässäkin tasavertaisuuteen, sillä blogin kolmikko: Otto, Hisku ja Devil ovat kaikki tasavertaisia tähtiä. Toki on muistettava, että ainoana naisena Devil pitää kuningattaren paikan.

Mikä on tämä mainitsemani uusi tapa? Meitä kirjoittajia on virallisesti kaksi, mutta joskus ehkä jopa muut tallitytöt voivat kertoa tapahtumista hevosten kanssa. Minä, Seidi Koivusalo, tallin omistaja ja niin sanottu "boss" vastaan blogista pääsääntöisesti, mitä muilta hommilta kerkeän. Majailen Devilin kanssa Kaustisella, viiden hevosen tallissa myös muita hevosia hoitaen. Olen kaksoistutkinnossa viiimeistä vuotta Kaustisen raviopistossa ja Vetelin lukiossa, joten abiturientin arkeen kuuluu myös kirjoituksiin lukeminen. Käyn säännöllisesti kotona Kokkolassa, missä sijaitsee tiimin kaksi muuta sankaria. Perheeni huolehtii hevosten päivittäisestä ruokinnasta ja hoidosta, mutta tallillamme on loistavat tallitytöt, jotka hoitavat ja liikuttavat hevosia. Toinen pääkirjoittaja on pitkäaikaisin hoitajamme Tiia Porkola, ja hän saa kertoa itse omaa historiaan omasta elämästään, ja siitä miten ihmeessä hän päätyi meidän tiimiin monta vuotta sitten.



Mutta tästä lähdetään liikkeelle. Tervetuloa seuraamaan meidän elämää!

-Seidi





Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.