Virheitä pelkäävä perfektionisti

Mitenköhän siellä Strömsössä menee, kun taas saa sanoa, ettei mennyt kuin Strömsössä? Kasirata oli kirous. Se todentotta oli sitä. En edes koskaan ole katsonut tuloksia, miten Devil sijottui, koska se ei ollut hyvä. Melkein vaivuin jo epätoivoon, mutta noin 15min lähdön jälkeen taas asenne muuttui toiseksi. Näitä sattuu, jokaiselle, aina joskus, halusi toinen tai ei. Aina ei voi olla paras päivä kummallakaan. Ei ihmisellä eikä hevosella. Ilokseni hevosesta löytyi vähän vikaakin, eikä tarvinut jäädä epätietoisuuteen. Joku saattaisi ajatella, että mitä iloa siinä on, että hevosesta löytyy vikaa, tai se on kipeä jostain. Jos vikaa ei löytyisi, jäisin aina miettimään sitä mistä huono startti johtui.


Jossain vaiheessa elämää olin oikeasti todella paha perfektionisti. Koulussakin tavoitteena oli tehdä tehtävät aina täydellisesti, mutta minulla se meni vähän yli. Vielä lukion alkupuolellakin tätä oli havaittavissa suuressa mittakaavassa. Esimerkiksi tehtäviä tarkastaessa, oli kyseessä sitten englanti tai vaikka historia, käteni tärisivät ja yritin aina laskea etukäteen mihin tehtävään joudun ääneen vastamaan, jos tehtäviä käytiin läpi järjestyksessä. Jos vastasin väärin, se tuntui maailmanlopulta, ja usein itkua pidättelin.

Miten salaa virheitä pelkäävä perfektionisti selviää epäonnistumisista? Olen tietoisesti opiskellut käsittelemään tuota vikaani. Monen vuoden työ on vasta nyt tuottanut tulosta. Oli haastavaa opetella käsittelemään omia tunteita, ja siedätin itseäni virheiden tekemiseen altistamalla itseni tilanteeseen, jossa joku kertoisi että olen väärässä. Koulussa se tarkoitti käden nostamista ylös myös tilanteessa, jossa en oikeasti ollut varma vastauksesta. Hevosten kanssa se tarkoitti rohkeampaa yrittämistä, ja sen tosi asian hyväksymistä, että aina ei voi pärjätä, ja menestys ei ole itsestäänselvyys. Se on äärimmäisen lujan työn takana.

Edes parhaat eivät menesty joka lähdössään. Raviurheilussa tarvitaan hyvää tuuriakin. Tarvitaan arpa-onnea rata-arvontaan. Tarvitaan tuuria keliolosuhteisiin. Jokaisen asian on oltava 100% kunnossa ennen lähtöä. Siltikään ei aina onnistu. Hevoset ovat eläimiä, jotka elävät täällä kuin mekin. Ne eivät ole ylisuorittavia koneita, jotka menee aina juuri niin kuin pyydetään. Ne on yksilöitä, ja se meidän ihmisten on ymmärrettävä.

Hyväksykäämme siis epäonnistumiset, ne kuuluvat tähän lajiin. Opettele elämään vastoinkäymisen kanssa, ja tee parhaasi, että siitä päästään eteenpäin. Jos hevonen sairastuu, se on elämää, hoidetaan se kuntoon. Jos itkettää, itke. Tulee aika kun et muista enää niitä kyyneleitä, vaan huomaat että nyt onnistuitte. En todellakaan voisi sanoa noin, jos en tietäisi sitä todeksi. Alamäen jälkeen tule ylämäki, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Joskus se alamäki jatkuu, mutta kävele se tie loppuun, ja lähde nousemaan kohti uutta mäkeä!

Devilin entinen hoitaja, Inka, kävi tervehtimässä Deviliä Oulussa.

g