Miten olla hyvä hevosenhoitaja? 10 vinkkiä!

Mietin lähes päivittäin tätä kysymystä päässäni. Miten olla hyvä hevosenhoitaja. Mietin miten voisin oppia enemmän, jotta voisin tarjota jokaiselle hevoselle mahdollisimman hyvän hoidon. Kun kyse on yhdestä hoidettavasta tai valmennettavasta, aikataulutus on helppoa, kun on se yksi mihin vain panostaa, ja sen kanssa touhuamiseen voi käyttää hirveän paljon aikaa päivässä. Kun niitä on useampi, joutuu päivää jo vähän suunnittelemaan, sillä aivan jokaiselle on jäätävä aikaa. Mutta tämän postauksen kirjoitan sillä ajatuksella, että hevosia olisi yksi tai vaikka kaksi.

Kun hevosen kanssa työskentelee päivittäin, sen oppii tuntemaan. Hyvä hevosenhoitaja tutustuu hevoseen, ja oppii tuntemaan sen. Hän huomaa pienetkin muutokset käytöksessä. Ei riitä, että tietää miltä näyttää kipeä hevonen, ja miltä iloinen hevonen, vaikkakin se on hyvä alku. On kiinnitettävä huomiota kaikkeen mitä ympärillä tapahtuu. Olen aina sanonut hoitajille, että ei ole tyhmää ilmoittaa pienistäkin asioista, jos joku epäilyttää, on kyse sitten normaalia enemmän sotketusta karsinasta, tai siitä jos hevonen on jättänyt vähän kauraa kuppiin. Jos et ole varma, kannattaa aina ilmoittaa ja kysyä. Ennalta ehkäiseminen on erittäin tärkeää.

Hevonen pitää oppia tuntemaan luonteen lisäksi myös ulkoisesti. Mikä on sen normaali ruumiinlämpö, ja leposyke? Miltä sen jalat tuntuu, mitä vammoja sillä mahdollisesti on ollut ennen, joiden kanssa saa olla erityisen tarkkana? Miltä kaviot näyttävät normaalisti? Hikoileeko hevonen tarpeeksi, entä juoko se tai syökö se miten normaalisti? Onko se hidas vai nopea syömään? Näiden muutamien kysymysten avulla tiedät hevosestasi jo aika paljon. Miten se liikkuu, ja miten se jaksaa liikkua esimerkiksi ratsastaessa tai ajaessa? Tekeekö se töitä mielellään?

Yksi tärkeä kysymys on se, mikä on hevosen käyttötarkoitus. Hevosenhoitaja voi hoidollaan auttaa kohti mahdollisia päämääriä, Mikäli kyseessä on kilpahevonen, täytyy mahdollisen valmentajan tai omistajan kanssa puhua siitä, mikä on tavoite, ja tehdä töitä sen mukaan, että päästäisiin päämäärään.
Mikäli hoitaja myös liikuttaa hevosta, on tärkeää kuunnella mitä esimerkiksi ravihevosen valmentaja pyytää sinua tekemään. Tai jos ratsun omistaja pyytää sinua ratsastamaan kevyen maastolenkin, et voi mennä hyppäämään esteitä. Hoitajalla on vastuu kuunnella. Ja suurin ja tärkein tehtävä on kuunnella ennen kaikkea hevosta.

Myös ruokinnasta olisi hyvä tietää. Katso hevostasi. Kiiltääkö sen karva? Onko sen kaviot kuivat ja lohkeilevat? Onko se hyvässä lihassa? Jos vastaat johonkin näistä kysymyksistä ei, voit lähteä miettimään, voiko tilannetta parantaa myös ruokinnalla. Voiko jotain lisätä, tai jättää pois. Mitä pyritään tekemään ja mihin halutaan vaikuttaa? Näistäkin asioista on hyvä aina keskustella omistajan/valmentajan kanssa.

MITEN OLLA HYVÄ HEVOSENHOITAJA? 10 VINKKIÄ

1. Opettele tuntemaan hevonen fyysisesti ja henkisesti.

2. Tee rutiinia hevosen terveydestä huolehtimisesta: tunne sen peruselintoiminnot, kuten normaali ruumiinlämpö ja syke, niin sinun on helpompi huomata kun joku muuttuu.

3. Tunne hevosesi mahdolliset vammat, ja selvitä, miten niitä tulee hoitaa, ja ennaltaehkäistä.

4. Kun huomaat jotain normaalista poikkevaa, ilmoita siitä välittömästi!

5. Keskustele hevosesesta päättävän henkilön kanssa, mikä on tavoite ja mitä tehdään.

6. Ole vastuullinen, tee niin kuin sovitaan, ja tule siihen kellon aikaan ajoissa, kun olet luvannut, tai mikäli esteitä tulee, ilmoita siitä hyvissä ajoissa! Tämä on erittäin tärkeää.

7. Vietä hevosen kanssa aikaa, rakasta sitä.

8. Pidä silmät ja korvat auki - opiskele lisää! Hevosten kanssa ei koskaan tule valmiiksi.

9. Myönnä virheesi. Ei ole maailmanloppu, vaikka sattuisi vahinko.

10. Älä lannistu jos virheitä sattuu, opi niistä, ja nouse uudestaan ylös!

Välitä hevosesta, anna sille rakkautta, ja vietä sen kanssa aikaa. Tee sen kanssa kivoja asioita. Joskus itsestä niin mitättömät asiat voivat tarkoittaa hevoselle suurta. Käyt sitten rapsuttamassa sitä vähän tarhassa, tai harjailet sitä muuten vaan, kaikki tämä tekee hevoselle hyvää. Mitä useammin hoidat ja touhuat hevosen kanssa, sitä paremmin se oppii luottamaan sinuun ja sinä siihen. Luota hevoseesi, ja itseesi!

Juokse tai kuole

Devil pirtsakkana lenkillä 

Voihan hevoset, hevosurheilu, ja ennen kaikkea raviurheilu. Näen lehtien otsikot radalla kuolleista ravihevosista. Näen keskusteluja internetin syövereissä, joissa pohditaan sitä, kuinka kukaan ihminen voi olla niin julma, että valjastaa hevosen, ja pakottaa sen juoksemaan kilpailuissa kovaa epäluonnollisella askellajilla, Paljon on keskustelua aiheesta, asiallista ja epäasiallista. Päällimäinen kysymys päivään kuuluu siis näin: Onko raviurheilu eläinrääkkäystä?

Mistä johtuu, että sana raviurheilu saa niin monessa ihmisessä niskavillat nousemaan pystyyn? Raviurheilu erotetaan muista hevosurheilulajeista aivan omaksi lajikseen. Olisiko raviurheilun surkean maineen takana ne median julkaisut, jossa sokeasti ja kriittisellä sävyllä otetaan esille jonkun hevosen kuolema raviradalla, tai jonkun yksittäisen ihmisen käytös hevosen kanssa? Lajissa kuin lajissa, oli kyse sitten ihmisurheilusta tai eläinurheilusta, ne ns."huonot yksilöt" pääsevät toiminnallaan otsikoihin, ja media onnessaan kerää keskustelua aiheesta. Hyvä onkin keskustella, mutta voimmeko antaa yksittäisen ihmisen, tai yksittäisen tapahtuman leimata koko lajia, ja jokaista lajin parissa työskentelevää? Kun Norjan huulirasva episodi lähti käyntiin, media uutisoi jatkuvasti otsikoin, "Norjan sitä ja Norjan tätä". Keskusteluissa kuuluu kuinka kaikki norjalaiset käyttävät huulirasva dopingia, ja kaikkien norjalaisten menestys leimataan mitättömäksi lauseella "no sekin käyttää varmasti jotain huulirasvaa", Tämä pätee siis aivan jokaisessa lajissa, jokaisessa työssä, jokaisessa harrastuksessa. Yksi negatiivinen tapaus leimaa koko lajin edustajat samanlaisiksi. Lajista tietämättömät ihmiset törmäävät vain ja ainoastaan median rajuun kuvaan, ja se jää heidän käsityksekseen, ja he elävät siinä käsityksessä kunnes itse perhedytään ja tutustutaan asiaan.

En halua loukata ketään teksilläni, etenkään median väkeä, mutta haluan heittää ilmoille muutaman ajatuksen. "Hevonen kuoli raviradalle". Kyllä, näin on käynyt, ja asia on varmasti hevosenomistajalle ja hevosen kanssa työskennelleille raskas paikka. Mutta missä ovat uutiset kaikista muista lajeista ja niiden vaaroista, jos näiden vaarojen ja yksittäisten tapausten perusteella koko laji leimataan? Ratsastus on jo leimattu lajiksi, jossa valmentajamiehet ahdistelee pikkutyttöjä tunneilla, vaikka asiahan oli yksittäistapaus. Suomen maan kamaralla taas laukkaurheilun uutisointi jää hiljaiseksi, koska meillä ei sitä ole, mutta vaarat on siinäkin. Niin ratsastuksessa kuin raviurheilussa. Mutta vaarat on jokaisessa asiassa mitä eläinten kanssa tehdään, ja aina löytyy jokaisesta lajista myös niitä asioita joissa on parantamisen varaa. Mutta minkä ihmeen vuoksi, "Raviurheilu" otsikon alle lastataan semmoinen määrä negatiivisuutta, ja unohdetaan kokonaan ne kaikki hyvät asiat. 

Joku tietämätön, joka ei ole käynyt raveissa, tai ravitallilla, ei voi tietää minkälaista on kulisseissa, mutta yritän tällä avata asiaa. Raviurheilu on kova laji. Hevonen on huippu-urheilija, ja hoito on sen mukaista. Ravihevosen valmennus aloitetaan peruskunnon ajamisesta, jolla luodaan hevoselle hyvät edellytykset edetä seuraavaan vaiheeseen, jossa aloitetaan valmistautumaan kilpailukauteen. Aletaan ajamaan hiittiä tai vaikka vetoja hevosen mukaan. Devilillä ajetaan usein vetoja, koska se tykkää niistä. Viime kerralla se oikein vinkaisi, ja korvat hörössä lähti itse juoksemaan tuota 600 metrin suoraa, ja suoran päässä se itse himmasi kävelyvauhtiin, ja hetken päästä, kun hevonen oli palautunut, käännyttiin ympäri ja tehtiin sama uudestaan. Järkikin sanoo sen, että hevosella on oltava hyvä kunto, ennen kun sillä voi ajaa edes reippaampia pätkiä. Joku voi ehkä ajatella että pääsee nopeammin kilpailukaudelle, jos vaan alkaa ajamaan kovaa ilman pohjatyötä, mutta tällaista ajatusmallia itse en hyväksy. Meidän tehtävä on pitää huoli että hevonen on vaatimusten mukaisessa kunnossa.

Nykyajan hevosvarusteet on tehty niin, että ne on kestävät, ja ne ei häiritse yhtään hevosen liikkumista. Ennen vanhaan on käytetty ties minkälaista remmiä, mutta nykyään ravivarusteet ja hevosvarusteet yleensä kehittyy päivä päivältä paremmaksi.

Pelkkä valmentaminen ei ikävä kyllä riitä, ja se ei ole todellakaan niin helppoa miltä se kuullostaa. Jokainen hevonen on yksilö, ja yksilöllisen valmentamisen ja tavoitteiden asettamisen lisäksi pitää olla tarkka yksilöllinen hoito. Ravihevosen terveydentilan tarkkailu on äärettömän tärkeää. Niiltä tarkkaillaan veriarvoja, tarvittaessa niitä tähystetään. Niille tehdään säännöllisesti taivutuskokeita. Jalkojen hyvinvoinnista huolehditaan päivittäin. Itse olen erittäin tarkka jalkojen hoidosta, oli kyseessä sitten ravihevonen tai ratsu. Pitää pyrkiä estämään ja ennaltaehkäisemään vammat jo etukäteen, kun siihen on mahdollisuus. Kyllä, vammoja ei ole pelkästään ravi-ja ratsuhevosilla jotka kilpailevat, vaan ihan yhtälailla niitä voi tulla myös sille hevoselle, joka vain päivät seisoo aitauksessaan ilman rihman kiertämää. Hevosta ei liikuteta kipeänä. Sen täytyy jo tavalliseenkin treenin olla täysin terve. Kilpailuihin mentäessä joutuu olemaan vielä erityisen tarkkana, ja hevosen on oltava täysin 100% kunnossa. 

Kuulen usein keskusteluja siitä, että hevoset pakotetaan juoksemaan, ja ne ei halua juosta, vaan rahan-ahneet omistajat vain ilmoittavat starttiin, ja hevonen ei mene mihinkään. Lähdetään liikkeelle tuosta pakottamisesta. En ole vielä nähnyt yhtäkään ravihevosta, joka olisi pakotettu juoksemaan. Ne, jotka eivät halua juosta, tai eivät siihen pysty, niitä on turha raahata kilpailuihin, ja harvoin niitä tuodaankaan. Jokainen lämminverinen ravihevonen tai suomenhevonen ei ole ravihevonen, ja sen yleensä huomaa jo varhaisessa vaiheessa. Kun se huomataan, niille etsitään niiden omaa paikkaa, mutta niitä ei pakoteta juoksemaan, koska hevosta ei pieni ihminen voi pakottaa juoksemaan. Piiskan käyttö on myös erittäin valvottua. Se on merkinantoväline, siinä missä esimerkiksi pohje, tai maiskutus, tai muut ääniavut. Sillä ei lyödä. Mutta voi niitä, ketkä erehtyvät niin tekemään vaikka kilpailun aikana. Siitä tulee sanktiot, sakkoja, ajokieltoa, ja kaikkea. Ei se, joka todella haluaa raviurheilussa pärjätä, voi tehdä noin, sillä siinä menetetään monta starttia, kun ei saa edes kilpailla. Hevosen täytyy itse palvella ihmistä, ja haluta juosta että se pärjää. Sitä ei pakoteta. Jo karsintapistejärjestelmä edellyttää, että hevosen tulee olla siinä kunnossa että se pärjää, sillä muuten se pääsee paljon huonommin mukaan lähtöihin.

Raviradalla on paljon toimihenkilöitä. On eläinlääkäreitä, eläinlääkärin avustajia, ratamestareita ja huoltoihmisiä, tuomareita, varikkoalueen valvojia, vaikka ketä. Heidän tehtävä on tarkkailla aluetta, varusteiden käyttöä ja muutenkin sitä miten hevosia käsitellään. Suurin osa ihmisistä, valmentajista, hoitajista ja omistajista tekee täyspitkää päivää hevosen hyvinvoinnin eteen, ja niitä hoidetaan paljon paremmin kuin monet ihmiset toisiaan. Nykypäivänä hevosten hyvinvoinnista huolehtiminen on talleilla usein parempaa kun meidän ihmisten, esim. vanhusten hyvinvoinnista huolehtiminen. Toki löytyy näitä yksittäisiä tapauksia, joiden uutisointi yleistää koko hevoskansan, mutta väitän ettei kukaan hevosihminen hyväksy sellaista toimintaa, joka eläintä haittaa.

Kuljetukseen jalat suojataan joko pinteleillä tai kuljetussuojilla. Loimi myös pitää hevosen lihakset lämpiminä, Lihashuolto on urheilijan a ja o, ja sen vuoksi esimerkiksi Devilillä käy säännöllisesti hevoshieroja, ja sille tehdään taivutuskokeita, jotta kaikki olisi mahdollisimman ennaltaehkäistävissä. Pääsisimpä itsekin hierojalle edes 1/4 siitä kuinka usein Devilillä käy sellainen.

Pitkä postaus, eikä siltikään kaikki asiat tule sanotuksi, mitä ajattelee. Hevonen on ihmisen ystävä. Koko tämä hevosala - työskentelet sitten minkälaisen hevosen kanssa tahansa-, on rankkaa, fyysistä ja henkistä työtä. Päivät ovat pitkät, rahaa kuluu varmasti enemmän kuin tulee. Tämän on oltava elämäntapa, ja hevosta täytyy rakastaa. Jos joku rahan-ahne kuvittelee rikastuvansa raivurheilulla, etenkin Suomessa, niin onnea yritykseen, toivottavasti onnistuu. On lottovoitto saada hyvä hevonen. Jalostus on edennyt siihen pisteeseen, että ravihevosen ravi on sille luontaista ja helppoa. Ratsuhevonen soveltuu hyvin tehtäväänsä. Siitoshevosella ja näyttelyhevosella on rakenteelliset edellytykset käyttötarkoitukseensa. Hevosjalostuksessa on mielestäni onnistuttu paremmin kuin esimerkiksi koirissa, joitakin tiettyjä rotuja ajatellen.

Mutta muistetaan nyt se, että me emme saa nykyhevosesta villihevosta enää tekemälläkään, vaan meidän on elettävä sen hevosen kanssa, mikä satojen ja tuhansien vuosien saatossa on nyt jalostuksen tulos. Jos päästän tallin hevoset laumana irralleen, ei ne kauan pärjää. Ne ei tiedä, että niiden esi-isät ovat olleet villejä ilman ihmisiä ympärillä. Hevoset ja eläimet eivät sure elämätöntä elämäänsä, vaan elää tässä hetkessä. Pyritään tarjoamaan niille niiden omien ominaisuuksien mukainen ympäristö, ja pidetään niistä hyvää huolta. On tallissasi sitten ravihevonen, ratsu, tai seuraponi.  Eletään sen hevosen kanssa sen ehdoilla, mikä meillä on nyt, ja pidetään huoli, että se pääsee toteuttamaan itseään.

Oletko sinä törmännyt näihin keskusteluihin joko ravi tai ratsu-aiheeseen liittyen?
Minkälaista kokemusta sinulla on, ja miten sinun tallissa huolehditaan hyvinvoinnista?
Kerro oman tallisi/hevosesi tarina, miten hyvinvoinnista huolehditaan, ja kaikkien kommentoiden kesken arvotaan pieni paketti hevosen hyvinvoinnista huolehtimiseen!

Jalat ovat juoksijan ehto. Hevosurheilussa on erittäin tärkeää että hevonen on älyttömän hyvässä kunnossa. En osaa kertoa muuta kuin raviurheilusta, sillä ratsupuolelta kokemusta on vain vähän. Itse huolehdin hevosten jalkojen hoidosta ja kylmäyksestä jokaikinen päivä ympäri vuoden. Niin muutkin urheilijat tekevät. Ravihevosten terveydentila on äärimmäisen tiukassa tarkkailussa, niiden veriarvoja seuraillaan, ja niitä mahdollisesti tähystetään. Ruumiin lämpö mitataan päivittäin, ja hevonen liikkuu vain terveenä.

Suurin osa raviradoista tarjoaa hyvät katospaikat, katto pään päällä ja muita hevosia ympärillä. Devilin mielestä valjastuspaikalla voi vaikka nukkua, ja sen tyyliin kuuluukin ottaa pienet päikkärit lämmityksen jälkeen.

Varusteiden tehtävä on auttaa hevosta, ja suojella sitä. Jokaisen ravihevosen varusteet on suunniteltava yksilöllisesti. Raviurheilussa hevosten vcarusteita tarkkaillaan erittäin tarkasti, ja Hippoksen varusteoppaassa on määritelty, mitkä varusteet ovat sallittuja, ja miten niitä käytetään. Erityisvalvonnassa ovat esimerkiksi obersekin kireys ja kieliside. 

Miten yhdistää hevoset ja koulu?

Hevosenhoitaja-Ylioppilas 2016

 Palataampa ajassa taaksepäin ihan niihin päiviin kun haaveilin vasta ensimmäisestä omasta hevosesta. Muistan kun pieni yhdeksän vuotias tyttö meni kotiin ja kysyi vanhemmilta, että saanko oman hevosen. Vastaus oli aluksi tyly ei. Perusteluksi kuulin sen, että minun täytyy ensin osoittaa että jaksan huolehtia koulun ja käydä tallilla. Hevosharrastus, ja ennen kaikkea koulu, ei saisi koskaan kärsiä. Kävin sitten hoitamassa hoitohevosia, ja halusin näyttää että minä osaan ja minä pystyn. Eräänä päivänä sitten koitti se hetki, kun sain myöntävän vastauksen kun kerroin Otosta. Olin itse säästänyt rahatkin siihen, kerännyt pulloja, myynyt vanhoja leluja, pitänyt vanhuksille seuraa, ja ollut jopa katusoittajana. Se yhdeksän vuotias tyttö halusi niin kovasti oman hevosen.

Peruskoulun ajan Otto, ensimmäinen oma hevoseni, asui tallilla, missä se aamuisin ruokittiin ja laitettiin ulos. Kävin itse joka päivä hoitamassa sen muuten. Siivosin karsinan, harjailin, liikutin, ja annoin iltaruuat. Monet kysyivätkin että miten jaksat käydä jokaisena päivänä koulun jälkeen, satoi tai paistoi. Enhän minä silloin edes osannut ajatella että hevonen voisi olla muka "rasite". Sehän oli minulle terapiaa. Kerroin edellisessä postauksessani koulukiusaamisesta ja siitä, että semmoinen oli osa minunkin elämää. Mikä olisikaan ollut parempaa, kuin turpaterapia aina koulupäivän päätteeksi.

Peruskoulun jälkeen juttu olikin jo aivan toinen. Olin päässyt opiskelemaan hevostalouden perustutkintoa ja lukion toiselle paikkakunnalle. Silloin minulla oli kaksi omaa hevosta, Otto ja Devil. Devil oli nuori, ja tavoite oli tähdätä radalle, joten optimistisesti ajattelin että tietysti Otolle hankitaan joku poni seuralaiseksi ylläpitoon, ja Devil lähtee mukana Kaustiselle. Niin tapahtuikin. Mutta pitkät koulupäivät hevosten parissa, pimenevät syysillat, lukio.opinnot samaan aikaan, väsyttivätkin yhtäkkiä. Aina piti lähteä ajamaan säkkipimeässä hevosta, kävellä tallille, koska ajokorttia ei ollut, ja tehdä älyttömästi muita hommia ja tehtäviä päälle. Päätin silloin, että Devil saa lähteä meille kotiin takaisin Kokkolaan hetkeksi. Kävin sitten Kokkolassa joka viikonloppu ja välillä viikollakin, ja minun reippaat hevosenhoitajat kotona piti huolen, että hevoset sai liikettä. Keskityin hetken vain opiskeluun. Ei ollut helppo päätös, mutta se oli tehtävä.

Myöhemmin sain loistavan tilaisuuden saada hevonen hyvään paikkaan täysihoitoon, jossa pystyin työllä tekemään osan tallivuokrasta, ja sain värkätä muidenkin hevosten kanssa niin paljon kun tykkään. Tässä paikassa olemme edelleen. Jos en ehtinyt ajamaan esimerkiksi lukiosta, ystäväni kävi ajamassa. Opintoni kestivät neljä vuotta, ja viimeisen vuoden olin pelkästään lukiossa. Tein paljon itsenäisiä kursseja, ja ne sopivat minulle paljon paremmin. Kävin lukiossa lähinnä tekemässä kokeet, mutta koulun tulokset olivat hyviä. Sain suunnitella päivääni itse, aamupäivällä kävin ajamassa Devilin, ja lopun ajan käytin opiskeluun. Tuntui, että viimeinkin olin löytänyt loistavan tavan, miten saan yhdistettyä kaiken. Opiskelu, hevoset ja musiikki oli kaikki erittäin tärkeitä minulle.

Mikä oli lopputulos? Sain kiitettävät hevosenhoitajan paperit, ja kirjoitin kuusi ainetta tavallisen neljän sijaan, vaikka olin kaksoistutkinniossa. Suurin osa kursseista oli itsenäisesti tehtyjä. En väitä, että se oli helppoa, ei todellakaan, mutta sain yhdistettyä kaiken sen mitä halusinkin, koska olin päättänyt niin. Opiskelu on nykypäivänä erittäin tärkeää, ja sen kuuluisi olla merkittävällä korokkeella kun alkaa suunnittelemaan järjestelyitä. Joten vastataampa vielä otsikon kysymykseen tiivistetysti:

Miten yhdistää hevoset ja opiskelu?

1. Mieti mitä haluat tulevaisuudelta. Tee selkeä tavoite mihin tähtäät.

2. Jos tulee epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä, älä muuta päämäärä, vaan valitse uusi polku, mitä pitkin päämääräsi pääset.

3. Tunne omat voimavarat. Älä haali itsellesi viittä hevosta itsehoitotalliin, jos et oikeasti jaksa sitä. Opintojen alussa voi kuvitella itsestään liikoja, mutta totuus kannattaa oikeasti selventää itselle. Ei kukaan meistä jaksa liikaa, ja onko itseä pakko väsyttää aina loppuun saakka? (Paraskin puhuja...)

4. Ota apu vastaan. Jos sinulla on mahdollisuus pitää hevonen täysihoitotallissa opiskelujen ajan, suosittelen sitä ehdottomasti. Silloin voit itse määritellä helpommin omaa työmäärää, ja mitä haluat hevosen kanssa tehdä. Ja jos opiskeluissa on kova kiire päivä, voit ehkä pitää yhden vapaapäivän tallilta, vaikka sinulla on oma hevonen.

5. Myönnä itsellesi, jos et jaksa. Mieti uusi vaihtoehto.

6. Nauti, ja ota ilo irti elämästä.

Postauksen kuvat: Teija Ruuhola 2016

Kiusaaminen - Uhka vai mahdollisuus?

"Huppu päässä kulkee, toivoo - se peittää maailmalta.
Auttaa näkemään vain eteen, peittää kaiken takana.
Peittää myös sivuilta - vaimentaa pahan äänen"

Kipeää kipeämpi aihe, kiusaaminen. Se on aihe, josta ei voi puhua liikaa. Se on aihe, josta liian usein vaietaan. Se on aihe, joka liian usein kielletään. Eihän meidän koulussa, eihän meidän lapsi niin tekisi, eihän meidän työpaikalla sellaista tapahdu, enhän minä taroittanut niin. Kiusaamista on monenlaista. On sitten fyysistä väkivaltaa, syrjintää, tai henkistä ahdistamista, se on aina väärin. 

'

Aina kun puhutaan kiusaamisesta, näen useamman erilaisen oikean elämän tapahtuman. Olen ollut paljon nuorien kanssa tekemisissä, usein kuuntelijan roolissa. Olen nähnyt uskomattoman raskaita selvitymistarinoita, mutta myös pari sellaista tarinaa, jossa ei ollut onnellista loppua. Olen itsekin kokenut selviytymistarinan. Monta vuotta koulussa olin kiusattu, milloin mistäkin syystä, ja välillä tuli oltua oikeasti pohjalla. Olen puhunut aiheesta monesti, mutta en ala omaa tarinaani nyt tähän kirjoittamaan, sen paikka ei ole tässä. Mutta olen kokenut itse, ja seissyt useasti vieressä, nähnyt mitä kiusaaminen on ja kuinka pitkät seuraukset sillä on.

Useiden vuosien psykologikäynnit ei aina riitä. Vaikka asiasta olisi päässyt jo yli, on ne aina haavana sisimmässä. Se on sama kun ottaisin paperia käteesi, rypistäisit sen nyrkkisi sisään, ja sen jälkeen koittaisit suoristaa sen. Saat sitä hieman oikenemaan, mutta arvet eivät katoa. Pahimmassa tapauksessa se pilaa kokonaan toisen elämän.

Kiusaamisesta selviytyminen vaatii pitkää ja määrätietoista työtä itsensä kanssa. Siihen tarvii muita ihmisiä. Täytyy saada voimaa nousta ylös. Täytyy avata suu, ja purkaa asioita. Täytyy katsoa peiliin, ja kertoa sille kenet siellä näet, että sinä olet hyvä ja sinä selviät. Muistan pahimmassa masennuksen hetkessä ajatelleeni, että en selviä tästä, ja miksi minulle näin käy. Muistan kuinka raivostuin, kun joku sanoi, että kaikella on tarkoituksensa. Mutta nyt, monen vuoden jälkeen katson taaksepäin, ja näen mitä olen saanut aikaan. Selätin ne pahat tunteet. Toteutan itseäni, ja vaikka välillä vaikeaa onkin, pyrin aina luottamaan siihen mitä teen. Uskallan pyytää apua, ja myöntää että en osaa. En vaadi itseltä liikoja, sillä tiedän, että kukaan ihminen ei ole täydellinen. En luovuta heti ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa, vaan nousen, ja yritän uudestaan monta kertaa. Olen puhunut koulukiusaamisesta monelle sadalle ihmiselle, ja puuttunut siihen sitä nähdessäni. Olen tehnyt kaikkea sitä, mihin en uskonut pystyväni silloin ennen.



Kirje kiusatulle.


Kuuletko usein niitä lauseita, jotka saavat aikaan pahaa?
Niiden tehtävänä on uskotella sinulle, ettei sinusta olisi mihinkään.
Pelkäätkö ihmisten katseita, ja piilottelet totuutta kiusaamisesta, koska et uskalla tai halua, että asiaa kaivetaan lisää, sillä pelkäät, että siitä seuraisi aina vain jotain paljon pahempaa?

Minä en voi tietää miltä sinusta juuri nyt tuntuu. En tiedä mitä sinä olet kokenut, mitä sinulle on sanottu, ja mitä he tekevät sinulle. En tiedä kauanko tätä on sinulla jatkunut, milloin kiusaaminen on alkanut tai milloin se on päättynyt. En tiedä, mikä tilanteesi nyt on. Minä en voi tietää, mitä nyt ajattelet.  Mutta on muutama asia, mitä aivan varmasti tiedän.

Sinä riität. Sinä tosiaan riität sellaisena kuin olet.
Sinä olet ainutlaatuinen, sillä sinunlaistasi ei ole toista tässä maailmassa.
Sinä kestät, ja sinä selviät. Nyt ei tunnu siltä, mutta usko siihen.
Kävele peilin eteen, ja katso silmiin sitä hahmoa jonka siellä näät. Katso kuka siellä todella on.
Näet siellä itsesi, ja sinä itse tiedät kuka olet, paremmin kuin muut. Älä anna niiden uskotella sinun olevan jotain muuta.

Sinä olet voittaja. Olet ehkä kaatunut, mutta nouset ylös.
Sinä olet voittaja, ja elämäsi sankari.
Kun luotat itseesi, pystyt mihin vaan.
Luota,
Sillä sinä selviät.

Sinä selviät.