Loimita, älä loimita, loimita, älä loimita

Hohhoijaa, tuumaa Otto-ruuna kun loimista puhutaan. Harrasteruunan elämään ei ennen tuntunut loimet mahtuvan. Muistan sen yhden hirveän päivän, kun olin enemmän kuin onnellinen kun olin saanut säästettyä rahaa siihen, että Otto saa upean fullneckin, vuorellisen sadeloimen, ja hinta oli lähemmäksi sadan euron luokkaa. Laitoin sen sille aamulla päälle, loimi istui täydellisesti, ja myhäilin itsekseni, että viimeinkin meilläkin on tällainen takki. Lähdin kouluun, ja tulin kotiin. Vettä satoi edelleen kaatamalla mutta omatunto ei yhtään kolkuttanut, vaikka hevoset olivatkin sateessa, olihan niillä nyt kunnon loimet päällään. No eipä ollut enää kuuden tunnin jälkeen. Uusi sadeloimi oli tuhannessa viidessäkymmenessä miljoonassa osassa tarhan nurkassa ja Otto oli piehtaroinut syvimmässä lammikossa minkä oli löytänyt, ja seisoi tyytyväisenä, vaikkakin uitetun rotan näköisenä.

Olen kuullut juttuja siitä, miten jotkut laittavat opuksen hevosen karsinan eteen, ja sisällysluettelosta voit hakea astemäärän mukaan, mikä niistä sadasta varustehuoneen loimesta hevoselle pitää laittaa. Kun viimein löydät opuksesta kohdan 11 astetta plussaa, sieltä löytyy vaihtoehtoja jokaisen sään varalle, ja loimen numero, mistä sen löytää. Tunnin päästä olet saanut loimen etsittyä, ja hevonen on ulkona, ja huomaat että alkaakin sataa, ja lämpötila tippuu kymmeneen. Sitten keskeytät hommat, haet hevosen kiireellä sisälle, avaat opuksen, etsit kohdan..... Ei näin.
Tai no mikä minä olen siihen sanomaan? Jokainenhan saa loimittaa hevosiaan juuri niin kuin haluaa. Mutta käytännöllisyyttä miettien kannattaa hankkia ennemmin pari kunnollista loimea, kuin kymmenen huonoa. Vaikka Otto-ruuna ei loimista nautikaan, on esimerkiksi Devil taas asia erikseen. Se on kilpahevonen, ja ei valita loimista. Sillä on yksi tietty sadeloimi, yksi tietty toppaloimi, ja kuivatusloimet pesun ja lenkkien jälkeen. Kesällä sade ei pistä heti kaivamaan loimikätköä, sillä ulkoilma on lämmin, ja vilvoittava sade tekee hyvää. Mutta syksyllä sateet ovat usein kylmiä, ja tuuli kylmentää entisestään. Hevonen ei saa palella, ja etenkin hieman hoikalle hevoselle loimittaminen edistää energian käyttöä lihomiseen eikä lämmön ylläpitämiseen.

Loimituksen pika-opas:

1. Hevoselle tekee hyvää välillä olla ilman loimea. Kun keli sallii, anna hevosen olla hevonen!
2. Kesäsade ei vielä aja loimittamaan. Mutta mikäli ilma on kylmä ja sataa, loimitus on hyvästä.

3. Viima ja kylmä tuulikin voivat saada lihakset jumiin, laita silloin takki niskaan.

4. Treenin tai pesun jälkeen on tärkeä hevosen asianmukainen kuivaus. Käytä tähän kuivatusloimena esimerkiksi fleeceä.

5. Jokainen hevonen on yksilö ja niillä on eri käyttötarkoitus. Maatalon puskaratsu ei välttämättä tarvi sitä loimea aina, kun taas herkempi kilpahevonen, esimerkiksi ravihevonen saattaa palella herkästi, ja tarvii loimen joskus talliinkin. Arvioi siis hevosen tarpeet, käyttötarkoitus, ja ulkona olemisen kesto!
6. Käytä maalaisjärkeä. Vaikka meistä ilma tuntuu kylmältä, hevonen ei ole aina samaa mieltä. Kun ruokaa, heinää(!) on riittävästi tarjolla, se pitää hevosen melko hyvin lämpimänä. Tarjoa hevoselle myös kylmillä ilmoilla lämmintä juomaa, ja mahdollisuus suojaan jos sellainen on.
Hevonen pärjää ulkona, se saa liikkua vapaasti, eikä sen tarvi vain seistä karsinassa. Kuuntele hevostasi. Se kyllä kertoo mitä sinun pitää tehdä.



Miten sinä loimitat kotona, tai oletko kuullut ääripään esimerkkejä loimituksesta tai loimetta jättämisestä? Kommentoi!

Sairaslomalta takaisin töihin

Aamut alkavat olemaan jo todella viileitä. Toissa aamuna noustessani aamutalliin sain jo ensimmäistä kertaa hämmästellä jäistä auton ikkunaa. Raikas pakkasaamu onneksi lämpeni päivän mittaan, mutta kyllä se taas herätti minutkin todellisuuteen. Syyskuu on kohta puolessa välissä, talvi lähestyy. Mutta onneksi kylmyydeltä voi suojautua kunnollisella pukeutumisella!

Minä en nimittäin ensi talvena paljoa palele, sillä sain lahjaksi Hevarin kumipuvun. Tämän lämpimämpää pukua saa kyllä etsiä. Ihana ajaa lenkkejä ilman että kastuu, ja housut tulevat melko korkealle, joten edes takki ei pääse nousemaan vahingossakaan niin korkealle, että selkä saisi kylmää. Tähän pukuun kun liitetään vielä tuubihuivi, kypärän korvaläpät, Winter-hanskat ja kunnon kengät niin ei enää itketä pakkasessa ajellessa. Onnea on oikeat vaatteet.

Vaikka syksy viilenee, ajatukset ovat lämpimät. Devilillä ajettiin ensimmäistä kertaa kuukauteen vetoja eilen, ja tamma tuntui hyvältä. Polvi on kunnossa, ja viimeinkin pääsemme pikkuhiljaa valmistautumaan startteja kohti. Eilen se selvästi aavisti, että nyt päästään menemään lujempaa, ja kun ensimmäinen veto alkoi, oli kyllä minulla kuskina tekemistä. Tamma tuumasi lähteä valon nopeudella väärällä askellajilla, mutta kun hetken sain sitä pidettyä, se ampaisi täysiä kaverin perään. Loput vedot menikin hyvin, ja nyt se on ollut erittäin hyvällä tuulella. Pureminen ja potkiminenkin jäi pois sillä reissulla. Devil alkoi olemaan jo normaalia hankalampi käsitellä, kun se joutui suoraan kilpailukaudelta sairaslomalle. Hölkkälenkillä se muka pelkäsi kaikkea mahdollista, niitäkin asioita, joista se ei ole ennen välittänyt yhtään mitään. Olemme menneet päivä kerrallaan, ja sitä teemme edelleen, mutta uskon että kärsivällisyys taas palkitaan, mikäli tässä maailmassa on yhtään oikeutta.

Mutta kyllä täältä tullaan. Uskon siihen.

Arvonnan tulokset ja kuulumisia

Arvonnan tulokset ovat selvillä. Internetin arvontakoneen avulla voittajaksi vahvistetaan Heidi Saarela! Heidille lähtee hänen haluamansa riimu, ja olen sinuun yhteydessä. Kiitos kaikille osallistuneille. Sunnitteilla on myös uusi arvonta, mitä te haluaisitte siinä voittaa? Nyt sinä voit vaikuttaa kommentoimalla tähän postaukseen!

Kävimme Devilin kanssa maanantaina ensimmäistä kertaa startin jälkeen hölkkälenkillä. Tamma tuntui todella hyvältä, sillä oli paljon virtaa, ja oli aivan suora. Polvi oli ennen ja jälkeen lenkin ihan hyvä. Nyt seuraillaan tässä miten homma etenee, ja sitten ruvetaan katsomaan sarjoja. Tuo Penetrol on kyllä ihmeen hyvä myrkky, polvessa huomasi eron jo kahden kerran jälkeen kun olin sitä laittanut. Nyt vain maltetaan odottaa hetki, että ollaan varmasti iskussa kun tauolta palataan. Sitä ennen pitää myös koittaa etsiä hyvät polvisuojat. Onko teillä kokemusta mahdollisimman kevyistä, ja ehkä jopa saumattomista suojista? Kerro, ja suosittele.

Huomenna olisi tarkoitus taas lähteä hölkkimään tamman kanssa. Tänä iltana lähden Kokkolan harjoitusraveihin, mutta tällä kertaa ilman hevosta, mutta työhommia siellä on silti. Sama homma myös perjantaina Kaustisen lounasraveissa. Sunnuntaina sitten matkataan hoitohevoseni Golden Sky:n kanssa Kannuksen raveihin. Pitäkää meille peukkuja!

Syöminen oli kivempaa..

Urheiluhenkeä hevoshommissakin

Hoitohevonen Golden Sky Lapualla

Sosiaalinen media on nyt nostanut esille tapahtumat Riossa. Itse en henkilökohtaisesti juuri koskaan seuraa urheilua, mutta tänä vuonna olympialaisten myötä sitä on tullut seurattua enemmän kuin varmaan koko elämäni aikana. Uutisoidaan onnistumisista, selitellään epäonnistumisia kaikenlaisin tavoin. Epäonnistumisiin yritetään usein kehitellä useita hyviä perusteluja, miksi se meidän suomalainen urheilija ei nyt onnistunut. Ja selitykseksi ei ole riittänyt se, että joskus huippu-urheilijallakin on huono päivä, ja joskus joku toinen on parempi.

Yksi uutinen on kuitenkin pistänyt silmään, ja tämän kilpailun sattumoisin katsoinkin telkkarista. Juoksija uhrasi oman kisansa auttaessaan toista, ja sama tapahtui myös toisinpäin. He auttoivat toisiaan, jotta molemmat pääsisi jatkamaan kilpailunsa loppuun. Eiväthän he tietenkään enää pärjänneet, mutta heidät palkittiiin finaalipaikalla.  Uskomattoman hienoa urheiluhenkeä.

Alkaen vas. Devil ja Emmi Kaleva, Roosa Vahanka, Otto Kiviharju, Tiia Porkola ja Otto.

Niin ravi- kuin ratsuhevostenkin parissa on havaittavissa näitä urheilun muotoja. On sitä kateutta, kun toinen menestyy ja epämääräistä käytöstä. Kun toinen menestyy, kateellinen ihminen ei sitä kestä, ja ei suostu hyväksymään tapahtunutta, ja mahdolisesti puhuu kyseisestä henkilöstä hevosineen pahaa. Näitä ihmisiä on todella paljon, ja olen huomannut, että on parempi jättää sellaiset henkilöt omaan arvoonsa. Mutta enemmän kuin usein olen saanut olla osana sitä urheilun positiivista puolta, yhteistyötä ja apua. Yllä oleva kuva tuli ensimmäisenä mieleeni. Tässä on meidän tiimi estekilpailuista vuodelta 2014, kun Devil hyppäsi ensimmäisen kerran kilpailuissa. Se sijoittui molemmissa luokissa sijalle 2. Otto taas voitti oman ensimmäisen luokkansa, oli kahdessa luokassa kolmas ja yhdessä kuudes. Annoin hevoset, jotta tytöt pääsevät kilpailemaan. Ilman heitä, heidän ratsastustaitojaan ja päättäväisyyttään olisi ollut turha haaveilla mistään.

Mieleeni nousevat myös ne monet ihmiset ketkä aina iloitsevat puolesta kun pärjätään ja auttavat oikeasti kun apua tarvitsee. Haluan itse olla se ihminen, joka auttaa kun apua tarvitaan. Aina siinä ei voi onnistua, mutta suurimmaksi osaksi voi. Pieni kateus kaikilla on tervettäkin, mutta sille pitää asettaa rajansa. Eikö siis oteta tavoitteeksi se, että tehdään toisille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän. Tehdään yhdessä harrastuksesta tai ammatista mahdollista.

Nostetaan toinen pystyyn kun kaadutaan.