Urheiluhenkeä hevoshommissakin

Hoitohevonen Golden Sky Lapualla

Sosiaalinen media on nyt nostanut esille tapahtumat Riossa. Itse en henkilökohtaisesti juuri koskaan seuraa urheilua, mutta tänä vuonna olympialaisten myötä sitä on tullut seurattua enemmän kuin varmaan koko elämäni aikana. Uutisoidaan onnistumisista, selitellään epäonnistumisia kaikenlaisin tavoin. Epäonnistumisiin yritetään usein kehitellä useita hyviä perusteluja, miksi se meidän suomalainen urheilija ei nyt onnistunut. Ja selitykseksi ei ole riittänyt se, että joskus huippu-urheilijallakin on huono päivä, ja joskus joku toinen on parempi.

Yksi uutinen on kuitenkin pistänyt silmään, ja tämän kilpailun sattumoisin katsoinkin telkkarista. Juoksija uhrasi oman kisansa auttaessaan toista, ja sama tapahtui myös toisinpäin. He auttoivat toisiaan, jotta molemmat pääsisi jatkamaan kilpailunsa loppuun. Eiväthän he tietenkään enää pärjänneet, mutta heidät palkittiiin finaalipaikalla.  Uskomattoman hienoa urheiluhenkeä.

Alkaen vas. Devil ja Emmi Kaleva, Roosa Vahanka, Otto Kiviharju, Tiia Porkola ja Otto.

Niin ravi- kuin ratsuhevostenkin parissa on havaittavissa näitä urheilun muotoja. On sitä kateutta, kun toinen menestyy ja epämääräistä käytöstä. Kun toinen menestyy, kateellinen ihminen ei sitä kestä, ja ei suostu hyväksymään tapahtunutta, ja mahdolisesti puhuu kyseisestä henkilöstä hevosineen pahaa. Näitä ihmisiä on todella paljon, ja olen huomannut, että on parempi jättää sellaiset henkilöt omaan arvoonsa. Mutta enemmän kuin usein olen saanut olla osana sitä urheilun positiivista puolta, yhteistyötä ja apua. Yllä oleva kuva tuli ensimmäisenä mieleeni. Tässä on meidän tiimi estekilpailuista vuodelta 2014, kun Devil hyppäsi ensimmäisen kerran kilpailuissa. Se sijoittui molemmissa luokissa sijalle 2. Otto taas voitti oman ensimmäisen luokkansa, oli kahdessa luokassa kolmas ja yhdessä kuudes. Annoin hevoset, jotta tytöt pääsevät kilpailemaan. Ilman heitä, heidän ratsastustaitojaan ja päättäväisyyttään olisi ollut turha haaveilla mistään.

Mieleeni nousevat myös ne monet ihmiset ketkä aina iloitsevat puolesta kun pärjätään ja auttavat oikeasti kun apua tarvitsee. Haluan itse olla se ihminen, joka auttaa kun apua tarvitaan. Aina siinä ei voi onnistua, mutta suurimmaksi osaksi voi. Pieni kateus kaikilla on tervettäkin, mutta sille pitää asettaa rajansa. Eikö siis oteta tavoitteeksi se, että tehdään toisille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän. Tehdään yhdessä harrastuksesta tai ammatista mahdollista.

Nostetaan toinen pystyyn kun kaadutaan.