Sairaslomalta takaisin töihin

Aamut alkavat olemaan jo todella viileitä. Toissa aamuna noustessani aamutalliin sain jo ensimmäistä kertaa hämmästellä jäistä auton ikkunaa. Raikas pakkasaamu onneksi lämpeni päivän mittaan, mutta kyllä se taas herätti minutkin todellisuuteen. Syyskuu on kohta puolessa välissä, talvi lähestyy. Mutta onneksi kylmyydeltä voi suojautua kunnollisella pukeutumisella!

Minä en nimittäin ensi talvena paljoa palele, sillä sain lahjaksi Hevarin kumipuvun. Tämän lämpimämpää pukua saa kyllä etsiä. Ihana ajaa lenkkejä ilman että kastuu, ja housut tulevat melko korkealle, joten edes takki ei pääse nousemaan vahingossakaan niin korkealle, että selkä saisi kylmää. Tähän pukuun kun liitetään vielä tuubihuivi, kypärän korvaläpät, Winter-hanskat ja kunnon kengät niin ei enää itketä pakkasessa ajellessa. Onnea on oikeat vaatteet.

Vaikka syksy viilenee, ajatukset ovat lämpimät. Devilillä ajettiin ensimmäistä kertaa kuukauteen vetoja eilen, ja tamma tuntui hyvältä. Polvi on kunnossa, ja viimeinkin pääsemme pikkuhiljaa valmistautumaan startteja kohti. Eilen se selvästi aavisti, että nyt päästään menemään lujempaa, ja kun ensimmäinen veto alkoi, oli kyllä minulla kuskina tekemistä. Tamma tuumasi lähteä valon nopeudella väärällä askellajilla, mutta kun hetken sain sitä pidettyä, se ampaisi täysiä kaverin perään. Loput vedot menikin hyvin, ja nyt se on ollut erittäin hyvällä tuulella. Pureminen ja potkiminenkin jäi pois sillä reissulla. Devil alkoi olemaan jo normaalia hankalampi käsitellä, kun se joutui suoraan kilpailukaudelta sairaslomalle. Hölkkälenkillä se muka pelkäsi kaikkea mahdollista, niitäkin asioita, joista se ei ole ennen välittänyt yhtään mitään. Olemme menneet päivä kerrallaan, ja sitä teemme edelleen, mutta uskon että kärsivällisyys taas palkitaan, mikäli tässä maailmassa on yhtään oikeutta.

Mutta kyllä täältä tullaan. Uskon siihen.

Arvonnan tulokset ja kuulumisia

Arvonnan tulokset ovat selvillä. Internetin arvontakoneen avulla voittajaksi vahvistetaan Heidi Saarela! Heidille lähtee hänen haluamansa riimu, ja olen sinuun yhteydessä. Kiitos kaikille osallistuneille. Sunnitteilla on myös uusi arvonta, mitä te haluaisitte siinä voittaa? Nyt sinä voit vaikuttaa kommentoimalla tähän postaukseen!

Kävimme Devilin kanssa maanantaina ensimmäistä kertaa startin jälkeen hölkkälenkillä. Tamma tuntui todella hyvältä, sillä oli paljon virtaa, ja oli aivan suora. Polvi oli ennen ja jälkeen lenkin ihan hyvä. Nyt seuraillaan tässä miten homma etenee, ja sitten ruvetaan katsomaan sarjoja. Tuo Penetrol on kyllä ihmeen hyvä myrkky, polvessa huomasi eron jo kahden kerran jälkeen kun olin sitä laittanut. Nyt vain maltetaan odottaa hetki, että ollaan varmasti iskussa kun tauolta palataan. Sitä ennen pitää myös koittaa etsiä hyvät polvisuojat. Onko teillä kokemusta mahdollisimman kevyistä, ja ehkä jopa saumattomista suojista? Kerro, ja suosittele.

Huomenna olisi tarkoitus taas lähteä hölkkimään tamman kanssa. Tänä iltana lähden Kokkolan harjoitusraveihin, mutta tällä kertaa ilman hevosta, mutta työhommia siellä on silti. Sama homma myös perjantaina Kaustisen lounasraveissa. Sunnuntaina sitten matkataan hoitohevoseni Golden Sky:n kanssa Kannuksen raveihin. Pitäkää meille peukkuja!

Syöminen oli kivempaa..

Urheiluhenkeä hevoshommissakin

Hoitohevonen Golden Sky Lapualla

Sosiaalinen media on nyt nostanut esille tapahtumat Riossa. Itse en henkilökohtaisesti juuri koskaan seuraa urheilua, mutta tänä vuonna olympialaisten myötä sitä on tullut seurattua enemmän kuin varmaan koko elämäni aikana. Uutisoidaan onnistumisista, selitellään epäonnistumisia kaikenlaisin tavoin. Epäonnistumisiin yritetään usein kehitellä useita hyviä perusteluja, miksi se meidän suomalainen urheilija ei nyt onnistunut. Ja selitykseksi ei ole riittänyt se, että joskus huippu-urheilijallakin on huono päivä, ja joskus joku toinen on parempi.

Yksi uutinen on kuitenkin pistänyt silmään, ja tämän kilpailun sattumoisin katsoinkin telkkarista. Juoksija uhrasi oman kisansa auttaessaan toista, ja sama tapahtui myös toisinpäin. He auttoivat toisiaan, jotta molemmat pääsisi jatkamaan kilpailunsa loppuun. Eiväthän he tietenkään enää pärjänneet, mutta heidät palkittiiin finaalipaikalla.  Uskomattoman hienoa urheiluhenkeä.

Alkaen vas. Devil ja Emmi Kaleva, Roosa Vahanka, Otto Kiviharju, Tiia Porkola ja Otto.

Niin ravi- kuin ratsuhevostenkin parissa on havaittavissa näitä urheilun muotoja. On sitä kateutta, kun toinen menestyy ja epämääräistä käytöstä. Kun toinen menestyy, kateellinen ihminen ei sitä kestä, ja ei suostu hyväksymään tapahtunutta, ja mahdolisesti puhuu kyseisestä henkilöstä hevosineen pahaa. Näitä ihmisiä on todella paljon, ja olen huomannut, että on parempi jättää sellaiset henkilöt omaan arvoonsa. Mutta enemmän kuin usein olen saanut olla osana sitä urheilun positiivista puolta, yhteistyötä ja apua. Yllä oleva kuva tuli ensimmäisenä mieleeni. Tässä on meidän tiimi estekilpailuista vuodelta 2014, kun Devil hyppäsi ensimmäisen kerran kilpailuissa. Se sijoittui molemmissa luokissa sijalle 2. Otto taas voitti oman ensimmäisen luokkansa, oli kahdessa luokassa kolmas ja yhdessä kuudes. Annoin hevoset, jotta tytöt pääsevät kilpailemaan. Ilman heitä, heidän ratsastustaitojaan ja päättäväisyyttään olisi ollut turha haaveilla mistään.

Mieleeni nousevat myös ne monet ihmiset ketkä aina iloitsevat puolesta kun pärjätään ja auttavat oikeasti kun apua tarvitsee. Haluan itse olla se ihminen, joka auttaa kun apua tarvitaan. Aina siinä ei voi onnistua, mutta suurimmaksi osaksi voi. Pieni kateus kaikilla on tervettäkin, mutta sille pitää asettaa rajansa. Eikö siis oteta tavoitteeksi se, että tehdään toisille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän. Tehdään yhdessä harrastuksesta tai ammatista mahdollista.

Nostetaan toinen pystyyn kun kaadutaan.

Devilin tarina - vuosipäivän kunniaksi

VAROITUS: Pitkä postaus ja paljon kuvia. Paljon on otettu kuvia sen 17.8.2011 jälkeen kun Lady Devil asteli ensimmäistä kertaa pihamaallemme.

2013

 Tänään on minun ja Devilin vuosipäivä. Uppouduin kuvien saloihin hetki sitten. Kelasin vuodet 2011 tähän asti ja hämmennyin siitä miten paljon onkin kerennyt tapahtua tämän kultaakin kalliimman hevosen kanssa. Niin paljon hyviä juttuja, mutta myös niitä huonoja juttujakin on mahtunut mukaan. Ajattelin kertoa teille meidän  tarinan tiivistettynä, siitä hetkestä kun kuorma-auto saapui Kokkolaan, ja lastaussillalta alas loikkasi uskomattoman kaunis ja hyvin pidetty varsa. Suurin osa hevosista on hakuhetkellä ehkä jopa vähän harjattu, ja niillä on surkein riimu päässä mistä juuri ja juuri voi ehkä luopua. No, Devil oli kiiltävä, sillä oli päässä tuliterä riimu, se teki heti vaikutuksen. Tällaisia hevosten myyjiä/kasvattajia pitäisi olla enemmän. Hevosten pitää olla tärkeitä, ja hyvinvointi pitää olla tärkeää. Sen vuoksi hevosta etsiessäni kääntyisin ensimmäisenä Devilin kasvattajan, Ojanmutkan tallin puoleen!

 

Ensin Devil asui Pelarin tallilla Kokkolassa, ennen kun saimme karsinat ja tarhat kuntoon meillä kotona. Ensimmäiset kolme päivää Devilin kanssa oli raivostuttavat. Tamma nimittäin päätti jäädä aitaukseen, eikä antanut kiinni ollenkaan. Mietin niin monta kertaa että mitä ihmettä olen mennyt tekemään kun tämmöisen ostin. Olin koulustakin pois kun yritin vaan saada pirun pellolta. Sitten kolmen päivän jälkeen istuin tarhassa, ja Devil tuli toisesta päästä aitausta varovasti viereen ja haisteli. En yrittänytkään heti ottaa sitä kiinni, ja annoin sille aikaa. Sitten viimeinkin sain riimunnarun lukon ujutettua riimuun kiinni. Vasten kaikkien muiden ajatuksia, päästin tamman seuraavana päivänä samaan paikkaan, siihen isoon aitaukseen. Se juoksi muutaman kerran sen ympäri, mutta on siitä lähtien aina antanut kiinni. Siitä alkoi luottamus.

Ekaluokkalaisen hammas irti!

Meille kotiin Devil tuli syksyllä 2011. Se asui ensin entisen shettisorimme Kunkun kanssa. Kun Kunkku myytiin Virroille, Otto tuli takaisin 2012. Tähän mennessä ei ollut tapahtunut mitään erikoista ja mullistavaa Devilin elämässä, se oli normaali varsa. Mutta 2012 alkuvuodesta tilanne oli toinen. Se sai todella pahan ähkyn, ja se ei meinannut laueta millään. Monet kymmenet ihmiset auttoivat meitä sen piinaavan  viikon aikana, kaikilla sama tavoite, saada tamma kuntoon. Ilman niitä lukuisia ihmisiä emme olisi siitä selvinneet. Ähky oli viikon operaatio, ja kun viimeisenä päivänä oltiin lähdössä leikkaukseen, ja koppia oltiin melkein lähdössä hakemaan, ähky helpotti, ja siitä päästiin. Viikko oli hevoselle raskas, se laihtui aika paljon, ja oli kurjan näköinen. Siitä lähdettiin varovasti tekemään uutta hevosta, ruokaa ja kevyttä liikuntaa. Kaikki lähti menemään hyvin.

Meillä oli kotona huonot treenimaastot ja meillä ei ole omaa koppia. Sen vuoksi Devilillä myös ratsastettiin aika paljon. Se rakasti hyppäämistä, ja tykkäsi harjoitella sitä lankku-aidoillakin. Yhdessä vaiheessa Devilin ongelma oli se, että se ei pysynyt aitauksessa, vaan karkaili usein vaikka millaisia virityksiä tehtiinkin. Kun ensimmäistä kertaa hevonen tuntui siltä, että se voisi vaikka lähteä kovempi vauhtisiin sarjoihin harkkaraveihin tai jopa koelähtöön, se karkasi, ja se oli kohtalokas karkaaminen. Se nimittäin otti osumaa kuorma-auton kanssa ja teloi itseään siinä ihmeen vähän. Eläinlääkäri ei ollut varma saako siitä ravihevosta enää, mutta hoidettiin ja hoidettiin. Sillä on edelleen taka-jaloissa arvet siitä kolarista muistuttamassa tapahtuneesta. En edellenkään tajua kuinka hyvä tuuri voi olla, että se vain hipaisee sitä rekkaa, eikä jää sen alle. Siskoni näki tapahtuneen, onneksi minä en. Mutta tulin kyllä välittömästi Kaustiselta kotiin ja pelkäsin kuollakseni.

Tässä kuvassa näkyy hieman takajalkojen arpia onnettomuudesta.

2015 vuosi alkoi kääntyä viimein meidän onneksi. Keväällä Devil sitten alkoi juoksemaan säännöllisesti harjoitusraveissa, ja vauhdit alkoi olla kohdillaan koelähtö ajatellen. Ilmoitin sen sitten toukokuussa Kokkolan raveihin koelähtöön, mutta vauhti lähdössä tasaantui niin, ettei tammaa kiinnostanut yhtään enää, ja lähtö hylättiin. Sitten otin Devilin mukaan Kaustiselle, treenasin sitä lisää. Se sai säännöllisesti hiittiä, ja joutui kyllä oikeasti tekemään töitä. Heinäkuussa 10.7. Devil sitten oli Kaustisen festivaaliraveissa kokeessa, ja silloin se sai starttiluvan. Itkin onnesta varikolla. Minulla oli viimein kilpahevonen, kaiken jälkeen.

Ensimmäiset startit ei säväyttänyt, mutta harrastaminen oli kivaa. Muutoksia tehtiin paljon, ja me myös muutettiin. Talvi tehtiin ankarasti töitä, ja kausti 2016 on ylittänyt odotukset. Vuosi sitten tämä hevonen ei mennyt alle 1.30 millään, ja nyt se on juossut ennätykset 17.4ke ja 16.2aly. Se on oikeasti ravihevonen. Yksin tästä ei ole hevosta tehty, kiitos kuuluu ikuisille tsemppaajille, ja meidän kengittäjä-ohjastaja-kannustajalle, jonka ehdotukset on toimineet. Kiitos teille.

 
Vaikka nyt on sairaspaussi, on se mielestäni pieni juttu siihen nähden mitä meillä on takana. Devil on antanut niin paljon, etenkin tänä vuonna, mutta myös muutenkin. Mieleeni palaa silloin tällöin ne miljoonat kommentit ja haukkumiset, selän takana puhumiset ja paskanjauhamiset, joita olemme saaneet kuulla.

"Mitä v**** se tuotakin paskaa treenaa, pistäisi päiviltä kun ei siitä ole juoksijaksi."
"Olisin astuttanut tuolla oriilla, mutta kun näin tuon, se oli niin ruma"
"Miten kehtaat edes ajaa tuolla paskalla"
"Ei se saa sitä ikinä starttiin"
"EI noista puuhastelijoista ole mihinkään"
"Tapa se teuras"
Tässä kaikille todiste. Älä välitä muista, vaan usko siihen mitä teet! Jos olisin kuunnellut muita, Devil olisi teurastettu jo kaksivuotiaana. Olen jopa hieman vahingoniloinen niille kaikille, jotka ovat nyt kosiskelleet ja yrittäneet jopa hevosta ostaa. Hah, siitä saivat! Kun unelmiin todella uskoo, ne voivat toteutua.

Devil on siitä esimerkki.

Ps. Arvontaan lisäaikaa, arvonta suoritetaan 23.8!